Niimpä, neljä päivää enää. Ja minä kun en tahtoisi ikinä tuolta pois. En ikinä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, ottaen huomioon että aloitin panikoinnin tästä harjottelusta jo puoli vuotta ennen. Tai oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun meillä oli koulussa sisätautien ja kirran harjotteluihin liittyviä aineita ja harjoiteltiin kanylointia sun muuta. Olin ihan satavarma, että olen kaikkien kauhu epäonnistuessani kerta toisensa jälkeen kanyloinnissa ja tiputtaessani aina tippaletkut lattialle ja saadessani kaikki steriilit jutut kontaminoitumaan ja mitähän vielä. Vaan toisin kävi. Kanylointi sujuu jo ihan hyvin, jos saan jonkun siihen viereen vielä hieman opastamaan. Lääkkeiden jako on jo ihan tuttua hommaa, ja nesteitä olen saanut luvan laittaa yksikin tippumaan, kun homma sujuu (tosin osastolla tästä käydään kyllä tällä hetkellä vääntöä, että onko opiskelijalla lupa yksin tiputtaa nesteitä tai edes korkata kanyyleja). Tällä viikolla otin jopa ihan yksinäni potilaan vastaan, ja kirjoittelin leikkauksesta saapuvasta potilaasta tulotiedot efficaan ja tein potilaalle lääkelistan. Yksin. Tai no melkein yksin. Uskallan myös myöntää jos en osaa jotain, vaikka se kysely on juu hankalaa edelleen. Raportoinnin harjoittelu on vielä hieman vaiheessa, mutta tiedän että mua ei syödä elävältä vaikkei se niin täydellisesti menisikään. Vastahan minä harjoittelen.
Viime viikolla pääsin myös käymään skopioissa ja leikkauksessa. Niin, sain kuin sainkin lopulta sen leikkauksen järjestettyä itselleni! Harmittaa, että se jäi hieman viime tippaan, ja tässä vaiheessa ei ollut enää kauheasti vaihtoehtoja. Tosin eipä tuolla muutenkaan niin hirveän ihmeellisiä loppujen lopuksi tehdä ainakaan ihan rutiinisti (toki esim. joku syöpäleikkaus tai pannikulektomia olis voineet olla sellaisia jännempiä, mutta niitä ei nyt juuri sattunut olemaan)... Tai mikä nyt sitten on jännittävä ja mikä ei, olisihan joku proteesileikkauskin ollut varmasti kokemisen arvoinen, mutta kun niissä pitää olla niin tarkkoja "steriileydestä" (miten ihmeessä toi nyt taipuukaan), että niihin ei opiskelijoita tuolla oteta. Lähinnä kuitenkin tarkoitin, että kaikki oikeasti vaativammat sydänleikkaukset ja muut on sitten isommissa sairaaloissa.Toisaalta myös esim. sappileikkauskin olisi voinut olla mielenkiintoinen, mutta seuraava mahdollinen sattui menemään noiden skopioiden kanssa päällekkäin, niin valitsin sitten mieluummin olkapääleikkauksen. Eihän se ehkä kovin "jännittävä" sinänsä ollut, koska kyseessä ei ollut edes avoleikkaus vaan tähystys, mutta toisaalta oli kuitenkin hyvä kokea se leikkaushomma ylipäätään ja nähdä miten sitä potilasta ohjataan (varsinkin, kun leikkaus tehtiin puudutuksessa). Ja että mitä kaikkea pitää valmistella ennen sitä leikkausta, ja miten potilasta tarkkaillaan (joka leikkauksessahan on myös omat riskinsä!). Se puuduttava lääkäri sattui myös olemaan tosi kiva, ja selosti mulle kokoajan mitä siinä ultraäänilaitteessa (jonka avulla puudutettava kohta haettiin) näkyi, ja näytti mulle kaikkea muutakin kuin vain sen puudutettavan kohdan (esim. missä menee kaulavaltimo jne). Hän myös selitti siitä puudutteen vaikutuksesta, ja nyt opin että ohuet hermosäikeet aistii kylmän (ohuet kipusäikeet myös puutuu nopeammin, minkä takia puutumista testataan kylmillä pirtu - tupoilla). Leikkaava lääkäri ei sitten paljoa selitellytkään, mutta hoitajat sitten hoiti sen puolen :). Ja olihan se itse leikkauskin kuitenkin lopulta aika "siisti". Toisaalta siitä sai myös aika hyvin irti juuri sen takia, että se oli tähystys, (jolloin kaikki näkyi siinä näytöllä) ja oikeastaan olikin aika mielenkiintoista seurailla näytöltä niitä tapahtumia sekä kaikkien toimintaa. Kaiken kaikkiaan leikkauksesta jäi siis tosi mukava fiilis. Oltiin myös sovittu mun ohjaajan kanssa, että mä hoidan tän potilaan sitten alusta loppuun saakka, ja sainkin siis olla siis mukana ottamassa häntä vastaan, suoritin tulohaastattelun ja leikkauksen jälkeisen tarkkailun siihen saakka mitä pystyin + myöhemmin olin myös mukana kotiutuksessa. Eli siinä tuli sitten harjoiteltua oikein urakalla sitä potilaan hoitopolkua ja tarkkailua.
Skopioita oli myös jännä seurata. Kävin siis tähystys - yksikössä seuraamassa parit gastroskopiat sekä hysteroskopian ja kolonoskopian. Gastroskopia oli kyllä vähän sellainen, että muutaman kerran potilaan kakoessa sai kyllä itsekin pidätellä oksennusta.... No, ainakin opiskelijakaverilla oli hauskaa, kun hän oli nähnyt gastroskopian jo aikaisemmin ja tiesi mitä odottaa, eikä hällä tehnyt tippaakaan pahaa, toisin kuin mulla :D.
#missä nimikyltti #hukkaan aina kaikki kynät jonnekin :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti