Lähtövalmiina

Tai... No ainakin melkein. Kamat on jo kaikki kasassa, mutta ne pitäisi vielä saada jotenkin ängettyä tohon matkalaukkuun. Lentoliput on hommattu sekä juna katsottu. Paikallinen tutori tms. kavereineen otti myös yhteyttä, ja lupauduimpas joihinkin paikallisten opiskelijoiden koulun alkajais - bileisiinkin :D. Pitäähän sitä nyt käydä tsekkaamassa, että minkälainen meininki siellä on opiskelijabileissä! Vaikka itse en kylläkään mikään hurja bile-eläin olekaan. Mutta ainakin sitä kautta pääsee tutustumaan ihmisiin jne. 

       

           Epämääräinen tavarakasa.... Oikeasti puolet näistä on varmasti pakko jättää suomen 

           kamaralle, mutta yritys hyvä 10?

Tämän postauksen on kuitenkin tarkoitus toimia jälleen lähinnä jonain epämääräisenä kuulumis-postauksena. Varsinaisesti vaihtoon lähdöstä olisi sitten tulossa kokonaan oma postauksensa. Vaikka en tiedä kuinka paljon asiasta on enää kerrottavaa... Kuitenkin. Mulla oli siis viimeinen kesätyöpäivä viime viikolla, ja aika haikein fiiliksinhän sieltä tuli lähdettyä. Onneksi meidän asukkaat (ja työntekijät) kovasti kaikki tsemppas mua vaihtoon, ja moni ilostui kuullessaan, että en mä heitä ole kokonaan jättämässä. Nimittäin viime viikolla kävin myös allekirjoittamassa sopimuksen sijaisuuksista! Eli työt odottaa, kunhan palaan takaisin (jos sama tahti jatkuu kuin nyt, niin töitä on varmasti tarjolla niin paljon, kuin vain jaksaa tehdä).

                                     

                                     

                                          Ei, mä en normaalisti töissä paparazzaile (paitsi pukkareilla tms. :D)!

                                          Mutta sattuipahan nyt hiljaisempi hetki + vielä sattumalta oli kännykkä

                                          mukana, niin päätinpä tänne jonkunlaisen täytekuvan räpsäistä ;).

Jotenkin niin ihanaa omata hyvät työkaverit ja mukava työympäristö. Mikään ei oikeasti ole tässä kesän aikana tsempannut niin paljon, kuin kannustavat kommentit meidän asukkailta! Ja tietysti kiitokset työtovereilta. Etenkin nyt tämä mun vaihtoon lähtö on ollut usein puheenaihe meidän asukkaiden kanssa. Heillä kun on itsellä monilla lapsia, jotka on reissanneet ja heillä itsellä on monenlaista kokemusta elämästä, niin on ollut jotenkin helppoa ja myös todella mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan näistä asioista. Monesti kun kotona on ensin panikoinut ja itkenyt että ei tästä tule yhtään mitään (ei töistä eikä vaihtoon lähdöstä), niin töissä kuitenkin mieli on parantunut. Vaikka tottakai kesään mahtui monenlaisia hetkiä, myös työpäiviinkin, mutta kuitenkin.

                                     

                                           Viimeisen kesätyöpäivän kunniaksi päätin kotimatkalla pistäytyä 

                                           matkan varrella olevalla huoltoasemalla/kahvilassa hakemassa 

                                           vähän "syöpöttelemässä". Harmi vain, että tajusin kuvan vasta, kun                  

                                           marjapiirakan pala ja melkein kaikki pasteijasta oli jo kadonnut mahaan,   

                                           joten tässä nyt erittäin esteettinen kuva mun pasteijan palasesta ja    

                                           vedestäni :D.

Työkuvioihin liittyy muuten vielä se, että viime viikolla käväistessäni koululla kuuntelemassa erään kurssin aloitustunnin törmäsin muutamiin viime kesän työkavereihin, ja vaihdeltiin siinä sitten kuulumiset jne. Jotenkin kun pelkäsin, että tästä tulee taas se perinteinen "joo vaihdetaan numeroita ja moikkaillaan kaupungilla jne. - mut ei sit kuitenkaan oikeesti" -juttu, kun kaikki palaa kouluun ja omiin kaveriporukoihin. Oli kyllä sikälikin kivaa nähdä tuttujakin koululla, kun omilla luokkalaisilla ei ollut koulupäivä, ja rinnakkaisluokkalaisia lukuunottamatta ympärillä parveili lähinnä vain uusia ekaluokkalaisia. Hassua miten siitäkin on jo kaksi vuotta... :).

3kk ja 1 päivä

Kesätöitä takana siis. Niin se kesä vain hurahti ohitse :(. Ja vaikka ensin olin sitä mieltä, että en varmasti tule tuolla kesätyöpaikassa koskaan viihtymään, niin (kuten olen jo todennutki) siinähän kävi sitten kuitenkin niin, että viihdyin. Paremmin kuin hyvin! Oikeasti, parempaa kesätyötä saa hakea. Vaikka mielelläni olisinkin mennyt myös esim. jommalle kummalle edellisistä harjoittelupaikoistani, ja ihan varmasti viihtynyt hyvin myös niissä. Tuolla oli kuitenkin hyvää se, että kaikki ymmärsi mun olevan vasta opiskelija, mutta toisaalta myös, että multa löytyy jo alalta kokemusta ja tietotaitoa, ja kohteli myös sen mukaisesti. Eli kuten oikeaa työntekijää. Muistan hyvin, kun ensimmäisellä viikolla meille kesätyöntekijöille pidettiin infotilaisuus, jossa puhuttiin siitä että kun me ollaan kuitenkin vielä opiskelijoita, ja toivottavasti sikäli saamme paljon lisää oppia ja kehitytään ammatillisesti. Näin todellakin tapahtui! Koska vaikka meille kesätyöntekijöille ei kuulunutkaan mitään paperien pyörittelyä (paitsi kirjaaminen), puhelinasioiden hoitelua (esim. yhteyden pito omaisiin tai sairaalaan) tms., niin kuitenkin tuolla on päässyt treenaamaan monia taitoja. Kuten jo aikaisemmassa postauksessa myöskin totesin. Mutta vasrinkin viime viikko oli hyvin tapahtumarikas, ja piti sisäällään omaisten tapaamista, asikkaiden tilan arviointia ja seuraamista, sitä perushoitoa, haavahoitoa, leikin ohjaamista jne... Varsinkin tapahtumarikas viikko siis, ja osoitti kyllä taasen, että kyllä sitä vanhainkodissakin sattuu ja tapahtuu, ja työ voi olla yllättävänkin haastavaa joskus.

Mulla on siis jäljellä enää yksi työvuoro tuolla (ainakin näillä näkymin. Sijaiskutsujahan tuolta pukkaa, kun porukkaa on sairaslomalla, mikä on sikäli kiva että tietää olevansa haluttu. Vaihdon jälkeen onkin tarkoitus jatkaa tuolla sijaisena opiskelujen ohessa). Sen myötä tietysti on miettinyt paljon noita edellä mainittuja asioita: missä sitä tulikaan kehityttyä, ja millainen hoitaja minusta on kasvanut. Mielestäni kehityin paljon asiakkaiden/potilaiden kohtaamisessa ja asiakkaille/potilaille (tässä tapauksessa siis asukkaille) juttelussa. Kuitenkin erästä esseetä vääntäessäni erityisesti tämä kohta pysäytti:

Se herätti mietiimään, olenko ehkä jossain kohtaa itse syyllistynyt tähän höpötyspuheeseen, ja ajatellut kääntäväni asukkaan ajatukset "jälleen tähän hetkeen" ilmoittamalla lähestyvästä ruoka-ajasta (ennen lainausta esiintyi siis kertomus levottomasta ja masentuneesta Saara-mummosta, joka mm. pyrki pois ruokailutilanteesta). Ajatus on varmasti siinä hetkessä tuntunut hyvältä, ja ehkä joskus se toimiikin. Jos aina vain ajettelee synkkiä asioita, ei niistä ajatuksista oikein pääse eroonkaan. Mutta auttaako jatkuva ajatusten kääntö muualle sittenkään, vai käykö niinkuin lainatussa tekstipätkässä sanotaan? Toisaalta muistan kyllä hämärästi hetkiä, joissa selkeästi hiljaa myönsin itselleni, etten oikein tiedä mitä sanoa, ja toisaalta hetkiä, joissa en sitten sanonut mitään. Muistanpa myös jonkun kerran keskustelleni mm. taivaasta ja kuolemasta eräänkin asukkaan kanssa. Joka tapauksessa erityisesti tämä katkelma herätti ajattelemaan, kuinka tärkeää on aidosti pyrkiä kohtaamaan jokainen potilas/asukas omana yksilönään. Ja ettei aina tarvitse höpöttää! Onneksi minulla on vielä paljon aikaa ja mahdollisuuksia oppia lisää ja kehittyä hoitajana. Tämä kesä antoi paljon lisää kokemusta ja työkaluja sekä ennen kaikkea uskoa omaan itseen.