Heippa! Viimeisimmästä päivityksestä on taas ehtinyt vierähtää aikaa. Ensin ei moneen viikkoon tapahtunut mitään, kun olin lomalla ja värkkäilin opinnäytetyötä, nyt taas on ollut niin kiireistä että huh. Viime viikkoon mahtui 6 harjoittelupäivää, ja tältä viikolta niitä kertyisi vielä toinen samanlainen. Kouluhommiakin olen pikkuhiljaa yritellyt saada pois alta, vaan hitaaaaasti nuo edistyvät.
Olen siis ollut viimeiset kaksi viikkoa synnytysosastolla, jonne tulee äitejä käynnistykseen ja äidit ja vauvat sitten synnytyksen jälkeen (isiä huomiotta jättämättä!), mikäli kaikki menee hyvin. Ja voi, miten paljon olenkaan tykännyt olla tuolla! Osaston kätilöt ovat kaikki aivan ihania ihmisiä. No ainakin kaikki ne, joiden kanssa olen enemmänkin työskennellyt. Ensimmäisenä päivänä totta kai jännitti astella uuteen paikkaan, mutta jännitys laukesi heti, kun huomasin miten lämpimästi mut otettiin vastaan. Suurimman osan vuoroistani olen tehnyt toki oman ohjaani kanssa, mutta paljon myös muiden kanssa. Ja aina olen saanut yhtä hyvää ohjausta, ja kaikki on olleet tosi avuliaita ja ymmärtäväisiä. Osasto on ollut aika täynnä koko tämän kahden viikon ajan, mutta silti potilaille on yritetty antaa niin paljon aikaa kuin mahdollista, ja vaikka kuinka olisi kiire, niin varsinkin potilaille jaksetaan olla mukavia. Toki joskus pitää olla tiukkana, mutta silti. Nyt kun olen oppimistehtävän yhteydessä lukenut netistä kokemuksia synnytyksestä, niin ei voi kuin miettiä että huh, onneksi tuolla ei ainakaan ole tuollaista!
Itsekin olen ehtinyt runsaasti ohjata potilaita. Paljon on tullut selitettyä ihan perus lääkejutuista (toisin kuin jossain vanhusten parissa, tuolla monelle on ihan jotkut Pegorionitkin tuntemattomia), mutta sitten myös erilaisista tutkimuksista mitä lapsille tehdään (esimerkiksi että mikä on infektioseuranta, kenelle sitä tehdään ja mitä siinä tutkitaan). Vierihoitoja ja kylvetystä olen myös ohjannut, samoin imetystä olen avustanut ja ohjannut ja kerran olen myös päässyt antamaan kotiinlähtöinfon, jolloin kerroin äidille mm. imetyksestä, rintatulehduksesta ja kohtutulehduksesta sekä ehkäisystä. Eilen pääsin myös tosiaan katsomaan synnytystä (tosin ponnistusvaihetta lähellekään ei ehditty ennen kuin lähdin kotiin, sillä lapsi syntyi lopulta vasta aamuyöllä), ja siinä samalla keskusteltiin äidin kanssa eri kivunlievitysmuodoista. Täytyy kyllä sanoa, että olisi ehkä pitänyt kerrata noita juttuja ennen (kun siis oltiin puhuttu mun ohjaajan kanssa jo edellisenä päivänä, että voisin mennä synnytystä katsomaan), koska hieman piti kaivella tuolta muistin lokeroista ainakin vuoden takaisia synnytysopin juttuja. Ihan kaikkia mahdollisuuksia en edes muistanut, mutta onneksi iltavuoron kätilö kertoikin niistä sitten enemmän.
Hirveästi erilaisia perheitä on kyllä tullut kohdattua. On ollut ensisynnyttäjiä, viiden lapsen äitejä, ulkomaalaistaustaisia, päihdetaustaisia (varsinaisesti nyk. päihteiden käyttäjää en ole itse hoitanut, mutta osastolla on kyllä ollut), jollain on taustalla tosi pahat synnytykseen ja raskauteen ylipäänsä liittyvät pelot ja niin edelleen. Ja siis ei tarvitse olla edes olla mitään erityistä, niin kyllä jokainen perhe on omalla tavallansa ihan erilainen. Mutta sehän tässä työssä niin hienoa onkin. Ja on siinä vaan jotain tavallaan aika maagista, kun pääsee auttamaan perheitä alkuun sen uuden pienen elämän kanssa. Varsinkin ensisynnyttäjiä on ollut ihana päästä ohjaamaan, ja seuraamaan sitä vuorovaikutusta ja kun äiti yrittää tutustua vauvaansa ja hänen hoitoon.
Pieni ensimmäisen tai toisen vuoden opiskelija -minä olisi kyllä varmasti ollut aikoinaan aika kauhuissaan, jos multa olisi tultu kysymään, että haluanko ohjata synnytyksen, tai antaa kotiinlähtöinfon. Muistan vieläkin sen ensimmäisen soiton potilaalle ja sen ensimmäisen potilashaastattelun sekä kotihoito-ohjeiden antamisen kirurgian osastolla, ja sen kun mun ohjaaja sen 5 viikon päätteeksi totesin mun kehittyneen aivan hurjasti noissa asioissa. Mut kai sitä kuitenkin kesältä sai niin paljon lisää kokemusta tästä työstä, ja sitten kun siellä vaihdossa en kielimuurin takia niin paljon pystynyt ohjaamaan (mutta kuitenkin huomasin sen tärkeyden!). Niin nyt löysin mun vaihtokokemuksen aiheuttaman väsymyksen (ja siitä seuranneen pienoisen motivaation katoamisen koko alaa kohtaan) jälkeen taas rakkauden tätä koko alaa kohtaan. Ja ennen kaikkea synnytysosastotyötä kohtaan. Tällä jaksolla mua ei jännittänyt lähes ollenkaan lähteä esim. ohjaamaan pesuja! Harmi vain kun synnytysosastoilla pääosassa työskentelee vain kätilöitä sekä joitain lastenhoitajia (joita ei niitäkään juuri taideta uusia palkata, ja hekin taitaa olla suuri osa lähihoitajataustaisia... Toisaalta nyt odotan myös yhä enemmän niitä terveydenhoitajatyön opintoja, ja nämä kaksi viikkoa on kyllä antaneet siihen työhön ihan hirveästi).
Iso vaikutus edellä mainittuun on kyllä ollut varmasti tosiaankin ihanalla työporukalla. Alusta saakka mut on otettu ihan täysillä mukaan kaikkeen. Mun mielipiteitä on kuunneltu ja kysytty, mun taitoihin on luotettu ja mä olen saanut tehdä paljon myös ihan itsenäisesti, mutta kertaakaan ei ole tarvinnut pelätä, ettäkö jäisin yksin. Päin vastoin, tällä jaksolla varmaan eniten ikinä olen toistanut lausetta tyyliin "joo, okei. No tota... Mä voisin vaikka hakea ton kätilön tähän kattomaan, se osaa sanoa paremmin." Ja aina sieltä on joku tullut, ihan sama minkälainen asia. Tänään ohjauskeskustelussa mukana ollut kätilö sanoikin, että muhun on voinut kyllä luottaa ihan täysillä, että mä en mitään typeryyksiä itsekseni puhu, vaan kysyn tarvittaessa joltain muulta. Ja tähän porukkaan on ollut helppoa päästä mukaan. Tauoillakin olen hölöttänyt varmaan enemmän kuin muissa harkoissa :D. Mun ohjaaja on myös siitä hyvä, että se sanoo tosi paljon omia ajatuksiaan mulle ääneen, jollon niihin on ollut tosi helppo tarttua, ja kertoa vastavuoroisesti oma mielipiteensä.
Tokihan minä olen aikaisemmissakin paikoissa viihtynyt (muistanette varmaan, kuinka kirurgian jälkeen itkin haluavani sinne takaisin?). Mutta varmaan tässä välillä on jotain kasvamistakin tapahtunut, että nyt pystyy paremmin olemaan mukana keskusteluissa ja näin. Ja tämän jakson aikana kyllä opin tuomaan omaa mielipidettäni esille sekä kyselemään. Ja vaikka aikaisemmissakin harkoissa olen saanut juuri positiivista palautetta tosta luotettavuudesta, niin itsellä se kyllä vielä jotenkin korostui tässä harkassa, kun tämä oli niin erilainen ja tuli niin paljon uutta informaatiota, kun niillä vanhemmillahan tietysti on myös tietysti ihan kaikenlaisia kysymyksiä laidasta laitaan. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi vielä poliklinikoiden puolelle, ja sitten taas kouluun. Vaikka harmittaa kyllä jättää ne pikkuset tuhisijat perheineen :(.
 |
| Onko muka olemassa jotain söpömpää? |
ja toinen osoitteesta http://www.vsshp.fi/SiteCollectionImages/Synnytysvo_002.jpg
