Harjoitteluista

Postausta postauksen perään, haha :D! No mutta kun kerrankin on aikaa ja tarmoa... Eniveis. Viime postauksessa kerroin vapaa-ajasta, niin nyt ois sitten harjoitteluiden vuoro.

First things first, elikkäs aloitetaan ekasta harjoittelupaikasta. Olin tosiaankin kirran osastolla, jossa pääsin näkemään paljon mm. trachea -potilaita. Mikä oli todella jännää! Ikinä aikaisemmin en oo trachea -potilaaseen nimittäin törmännyt, vaikka niitä joskus neurollakin kuulemma on/oli. Toki muutkin potilasryhmät oli aikalailla uusia, mutta toi nyt niistä jännempinä. Ko. osastolla porukka oli pääosin tosi lämminhenkistä ja otti pienen ulkomaalaisen opiskelijan hyvin vastaan. Etenkin mun ns. ykkösohjaajani oli aivan ihana ihminen. Puoli vuotta sitten vasta itsekin valmistunut, mutta silti ammattitaitoinen, ystävällinen ja kaikenkaikkiaan hyvä ohjaaja. Tyyppi oli myös nimetty mun ohjaajakseni siitä syystä, että hän on itsekin ollut vaihdossa maassa, jonka kieltä ei kunnolla osannut. Eli hän todellakin ymmärsi mua. Vaikka joskus tuntuikin, että ei ymmärtänyt. Mutta silloin ongelma oli enemmänkin se, että mä en osannut kunnolla selittää omia ajatuksiani. Kakkosohjaaja taas... no, ensimmäisen kerran kun tavattiin, hän vaikutti myös aivan ihanalle. Kuitenkin seuraavilla kerroilla tää oli jotenkin vähän kylmä? Ihan asiallisesti käyttäytyi siis, mutta varsinkin jos hänen ns. ykkösohjattavansa oli samassa vuorossa, niin meikäläinen jäi kyllä huomiotta.

Tällä osastolla pärähdin kuitenkin myös itkuun muutaman kerran. Ensimmäisen kerran sen takia, kun ohjaajan kanssa puhuttiin potilaiden kanssa kommunikoinnin tärkeydestä. Koska tokihan minä haluan heidän kanssaan kommunikoida, ja mua turhautti hirveästi tuossa vaiheessa, etten osannut enkä uskaltanut. Tunsin itseni jotenkin huonoksi hoitajaksi ja huonoksi (vaihto-)opiskelijaksi, ja ylipäänsä koko tilanne turhautti ja ahdisti, koska kuitenkin yritin kokoajan parhaani. Niin itkuhan siinä tuli. Onneksi mun ohjaaja oli tosiaan itsekin käynyt saman läpi, ja lohdutti mua eikä ollut moksiskaan asiasta. Toisen kerran kyyneleet pääsi, kun olin yrittänyt selviytyä potilaan kanssa aamutoimista vessassa, mutta mun puutteelliset kommunikointitaidot ja paikallisten tapojen eroaminen Suomalaisista aiheuttivat sen, ettei juttu tosiaankaan mennyt ihan putkeen. Kun vielä jälkeenpäin sain huomautuksen käsihygieniasta (hygieniasta ollaan täällä todella tarkkoja, vielä tarkempia kuin Suomesssa), niin itkuksihan se meni. Harmikseni tällä kerralla näkijöitä oli enemmän paikalla kuin viimeksi, varsinkin kun yksi ns. paikallinen lähihoitaja vielä suunnilleen kailotti mun itkevän... No ei siinä, kaikki vaan lohdutti mua ja jälkeenpäin kyseli että eikai mua enää harmita jne. Kolmannenkin kerran teki mieli itkeä, kun aamupesut meni päin prinkkalaa (asiasta saisi ihan oman postauksenkin aikaiseksi, mutta siis heti aluksi paikallinen ns. lähihoitaja käski mun tehdä niin kuin Suomessa tehdään - vaan eipä arvannut meistä kumpikaan varmasti, että tavat voisi erota niin paljon... Mielestäni en kuitenkaan saanut tilanteessa edes tarpeeksi ohjausta, ja koko hommasta jäi vain paha mieli. Jota onneksi muutama muu "lähihoitaja" jälkeenpäin ihan onnistuneesti paikkaili oikeasti opettamalla mua). Mutta tuolloin vain purin huulta, ja päätin että tästä ei voi kuin parantaa. Oppimaanhan tänne on tultukin.

Loppupalautteessa yhteenvetona oli että olen hieman ujo, ja oikeestaan kaikkiin kohtiin tuli että "parannettavaa", mutta joku raksi tuli myös kohtaan "hyvä", ja yksikään ei jäänyt tasolle "paljon parannettavaa". Siitä olikin sitten hyvä jatkaa tähän harjoitteluun, jota siis parhaillaan suoritan vanhusten parissa. Myös tällä osastolla on hyvä porukka -joskin tosin seläntakana puhumista jonkin verran on. Mutta mulle kaikki on kuitenkin olleet kivoja, mikä on tärkeintä. Tavallaan viihdyn tuolla jopa paremmin kuin edellisellä osastollani! Ainut miinus on, että kaipaan edellistä ohjaajaani. Ihan jo hänen itsensä takia, mutta myös sen takia, että tuolla mulla periaatteessa on kai ns. nimellinen ohjaaja, mutta oikeasti työskentelen kaikkien kanssa. Mikä hämmentää joskus, kun eri hoitajat neuvoo ja tekee ihan eri tavoin... Toisaalta on hyvä nähdä eri tapoja, mutta sitten kun toinen neuvoo että "juu ei tässä pidä haavataitoksia käyttää" ja toinen vaatii ehdottomasti, niin hankalaa tietää miten kenenkin kanssa pitäisi käyttäytyä. Ja joskus myös tuntuu, että loppujen lopuksi kaikki ei sitten kuitenkaan tajua, millaista on olla vieraassa maassa opiskelijana (varsinkin, kun jotkut on olettaneet, että mä teen täällä koko tutkinnon). Varsinkin, kun ei osaa kieltä kunnolla (pari kertaa tälläkin osastolla on ollut tapauksia, jossa selkeästi kielimuuri on aiheuttanut väärinkäsityksiä) Joka tapauksessa viihdyn osastolla hurjan hyvin. Ainut miinus on, että tällä hetkellä meillä on paljon raskashoitoisia potilaita, mikä aiheuttaa sen, että hoitajilla on entistä vähemmän aikaa potilaille, ja varsinkin aamuvuorossa on melkein kokoajan kauhea kiire. Iltavuorot on huomattavasti rauhallisempia, mutta aamuvuorojen jälkeen on kyllä kuollut.

Mitä mun tekisi joskus mieli huutaa, kun puhutaan siitä, mitä normaalisti täällä opiskelijat tekee
harkassa (esim. ottaa vastuupotilaita), ja multa odotetaan samaa. On hienoa, että olen päässyt
tekemään täällä juttuja, eikä niinkuin Suomessa kuulin erään hoitajan suusta vaihtarista:
"No sehän on täällä vaan lähinnä kattelemassa" (tosin ko. opiskelija olikin osastolla huomattavasti
lyhyemmän pätkän). Mutta rajansa kaikella.....

Mitä kaikkea mä sitten olen päässyt tekemään? No tosiaan, ekalla osastolla hoidin noita trachea -potilaita, joilla kahdesti päivässä puhdistettiin se trakeostomia-alue + vaihdettiin kanyyli siihen (kanyyli vaihdettiin myös yötä vasten ns. "ikkunattomaksi" niillä, keillä oli "ikkunallinen" versio käytössä - en kyllä tiedä puhutaanko suomessa "ikkunoista", mutta täälläpäin ainakin). Sen lisäksi edellisellä osastolla pääsin hoitelemaan leikkaushaavoja ja poistelemaan tikkejä sekä vaihtamaan/poistamaan dreenejä. Kummallakin osastolla olen myös päässyt mittailemaan arvoja (rr/lämpö/sat) valmistelemaan iv-lääkkeitä ja nesteitä, antamaan lääkkeitä eri reittejä (nenä-maha -letkuun, suun kautta, ihon alle, maskilla keuhkorakkuloita avaavia jne.) sekä ottamaan verikokeita. Täällä siis sairaanhoitajat ottaa sairaaloissakin kaikki verikokeet, joten sitä on kyllä päässyt treenaamaan ihan urakalla! Vaikka vieläkään en siinä erityisen hyvä ole. Jos potilaalla on hyvät, ja erityisesti hyvin näkyvät suonet, niin ei mitään ongelmaa, mutta varsinkin nää vanhukset tuppaa olemaan vähän hankalia. Niin ja kirjannut tietysti olen myös jonkin verran (täällä muuten kirjaaminen tapahtuu toistaiseksi käsin. Jonkin näköinen sähköinen ohjelma on kyllä tulossa ihan näinä viikkoina?, mutta vielä toistaiseksi se ei ole toiminnassa). Lisäksi tällä osastolla olen päässyt vaihtelemaan vaippoja/asettamaan alusastioita, avustamaan aamupesuissa (pari kertaa olen pessyt itsekin, mutta viime viikolla paikallinen lähihoitaja arvioi mun pesun, ja ilmeisesti se ei ihan putkeen mennyt, niin vielä en kai saa periaatteessa yksin pestä ketään. Paikalliset tavat siis todella eroaa Suomalaisesta), näkemään jättimäisen, tulehtuneen takapuolihaavan hoidon, asettamaan "s/c-kanyylin" (en tiedä miksi tuota pitäisi suomeksi kutsua, kun en ole siihen ikinä missään Suomessa törmännyt - mutta siis sellanen kanyyli, minkä avulla annetaan nesteytystä ihon alle), näkemään katetroinnin, tapaamaan omaisia jajaja... Aika monipuolisesti siis kaikkea!

17 päivää

Niin, samassa kerroksessa asuva paikallinen opiskelija ja kaverini käveli vähän aikaa sitten keittiön ohi, ja minut huomatessaan totesi että "3 viikkoa!" Tosiasiassa jäljellä on tosiaan 2 viikkoa ja kolme päivää enää, ja sitten lähtee lento takaisin kotisuomeen. Lähtö tuntuu paitsi ihanalta, tietysti myös haikealta. Odotan tietenkin jo malttamattomasti äidin jouluruokia ja sukulaisten sekä kavereiden tapaamista. Mutta tänään aamulla pötkötellessäni sängyssä mietin, että onhan tästäkin tämän 3 kuukauden aikana muodostunut koti. Kaupunki on alkanut tulla tutuksi, samoin ihmiset täällä, ja 3 kuukauteen on mahtunut vaikka ja mitä. Ja kohta se kaikki pitäisi jättää taakse. Vaikka välillä on väsyttänyt, ja varsinkin nyt loppuajasta on iskenyt tunne, ettei jaksaisi enää päivääkään harjoittelua, niin mistään hinnasta en tätä kokemusta vaihtaisi pois. 

Mitä kaikkea olen sitten täällä puuhaillut, niin ettei postailemaankaan ole ehtinyt? No, arkipäivät mulla koostuu yleensä lähinnä harjottelusta. Aamuvuoro täällä alkaa kuudelta ja päättyy yhdeltä, ja yleensä varsinkin aamuvuoron jälkeen olen armottoman kuollut. Joskus olen jopa ottanut töistä palatessa parin tunnin nokoset - asia, mitä Suomessa en juuri ole harrastanut, koska harvommin saan päivällä unenpäästä kiinni. Sen jälkeen olen ehkä hengaillut netissä vaihtaen kuulumisia Suomessa olevien kanssa, ja illemmalla porukan on yleensä tapana kerääntyä keittiöön/yhteiseen oleskelutilaan

laittamaan ruokaa, juttelemaan, katselemaan televisiota jne. Joskus tietysti käyn lenkillä tai

kaupassa/muuten asioilla (kuten tapaamassa paikallista vaihtovastaavaa). 
Iltavuoroa ennen taas tulee lähinnä nukuttua pitkään ja valmistauduttua työpäivään. Palatessa vuorostani yleensä syön nopeasti jotain (edellisellä osastolla oli tapana joskus syödä ennen iltaraporttia, tällä osastolla taas vuoroon kuuluu tasan yksi 20 min tauko, jonka aikana on tapana syödä vain leipää/jogurttia/jotain jälkkäriä mitä on jäänyt potilailta tms.), selaan hetkisen facebookkia, ja sitten pitääkin jo oikeastaan mennä nukkumaan. Ainakin jos seuraavana päivänä on aamuvuoro.

haha... maybe for some people ;);)

Perjantaisin on tosiaan tullut käytyä joskus viihteellä, tai muuten hengattua täällä ihmisten kanssa. Lauantait olen harvinaisen usein pyhittänyt shoppailulle. Täällä siis on tollanen 48 000 m² ja päälle 150 kauppaa käsittävä jättimäinen ostoskeskus + kaupat sen ympäristössä, joten voitte kuvitella että niiden koluamisessa on saanut kulumaan aikaa. Vielä kun tuntuu, että joihinkin ilmestyy tyyliin viikottain jotain uutta, tai jotain mitä ei viime viikolla ehtinyt katsastamaan...
Nähtävyyksiä täällä en sen sijaan ole juurikaan tsekkaillut, ainoastaan kaupungin historiallisen aukion ja sen läheisyydessä sijaitsevan puutarhan. Jotka on kyllä molemmat vaikuttavia paikkoja! Myös näin joulun alla valaistuina, vaikka lunta ei täällä olekaan. Netistä olen yrittänyt jotain muitakin paikkoja katsella, ihan että voisi myöhemmin kertoa käyneensä, mutta mitkään kala- tai taidemuseot mua ei pahemmin kiinnosta, eikä täällä oikein ole mitään isompia pytinkejäkään tms. :(. Eikä mitään Heurekan tyylisiä paikkoja tms. Ainoastaan yksi elämyspuisto olis tässä lähellä, mutta tosiaan kun viikot menee harjotteluissa, ja sunnuntaisin ei enää mikään paikka ole auki... Samasta syystä ei ole tullut juurikaan reissailtua täällä ollessa. Tosin maan pääkaupungissa olisin kyllä halunnut käydä erään konsertin tsekkaamassa, mutta se taas kaatui junalippujen kalliuteen (jos on tarjouksia, lipun saattaa hyvällä tuurilla saada täällä tyyliin neljällä kymppiä - muuten voi joutua pulittamaan satasenkin).

Sunnuntait tosiaan onkin sitten pyhitetty yleensä ihan rentoilulle - netissä hengailulle, koulutehtävien hoitamiselle, ruoan laittamiselle jne. Yleensä täällä on viikonloppuisin aika hiljaista, mutta joskus ollaan satuttu esim. porukalla tämän kerroksen yhteiseen oleskelutilaan katselemaan jotain leffaa. 

Mitään kuvia muita mulla ei harmikseni oikein ole laittaa, sillä onnistuin eilen shoppaillessani hukkaamaan kännykkäni... Eikä mulla kameralla ole toistaiseksi oikein sellaisia, mitä viitsisin ilman "bustausvaaraa" tänne laittaa.... Katsotaan ehkä myöhemmin, viimeistään sitten kun olen takaisin Suomessa.

Tasa-arvoisesta avioliitosta ja sateenkaariperheistä

Nyt, kun tämä tasa-arvoinen avioliitto on viime viikkoina ollut paljon uutisotsikoissa, ja itsekin päätin käyttää hieman arvokasta nettiaikaani eduskunnan keskustelun seuraamiseen täältä ulkomailta käsin samalla kun väännän opinnäytetyötäni (joka liittyy läheisesti aiheeseen), päätin vääntää teille pienen postauksen aiheesta. Tämä ei siis ole varsinaisesti mikään kannanotto, vaan ihan yleisesti ajattelin tuoda esille muutamia faktoja.

Aloitetaan määrittelemällä sana perhe...

http://d3ac2fc8l4ni8x.cloudfront.net/1408618497975.jpg

...sillä tämä sana on esiintynyt monesti tässäkin keskustelussa, jota juuri nyt seuraan. Perhe on sosiaalinen yhteisö, jonka muodostavat toisilleen läheiset henkilöt, joiden välillä on yleensä yhteenkuuluvuuden tunne. Se on myös yksi tapa elää yhdessä. Siihen voi kuulua isovanhempia, yksi vanhempi, sijaisvanhemmat, samaa sukupuolta olevat vanhemmat, sisarpuolia jne. (Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto, Duodecim 2009). Perheeseen kuuluvina henkilöinä pidetään avioliitossa ja avoliitossa sekä yhteisessä taloudessa eläviä henkilöitä ja heidän kanssaan asuvia alle 18-vuotiaita lapsia, joiden hoidosta ja/tai toimeentulosta ainakin toinen puoliso huolehtii (Ydinperheen potilitiikka, Katja Yesilova 2009).

Sateenkaariperhekin on siis perhe. Ja heitä on muuten Suomessa vähintään 400 (vuonna 2013 rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä, joilla oli alaikäisiä lapsia, oli 400 -lukumäärä kuitenkin on todennäköisesti suurempi. Onkin arvioitu, että perheitä on tuhansia, ja luku myös kasvaa koko ajan). Eli perheitä, joissa lapsilla on muunlaiset vanhemmat, kuin isä ja äiti (esim. 2 isää ja 2 äitiä, 2 äitiä tai 1 isä ja 2 äitiä) on tälläkin hetkellä kaikesta huolimatta olemassa. Ja tulee olemaankin, vaikka käsiteltävää lakia kuinka yritetään perustella lasten oikeuksilla (eikö näiden vastustajien siten pitäisikin yrittää saada aikaan lakia, jossa nämä lapset huostaanotetaan? Toivottavasti kukaan ei kumminkaan niin törppö ole, mutta kun lain hylkääminen sinänsä ei kuitenkaan estä homoseksuaaleja tulemasta vanhemmiksi). Sateenkaariperheellähän tarkoitetaan perhettä, jotka rakentuu muun kuin heteroseksuaalisuuden ympärille, ja edellä mainitun Duodecimin kirjan mukaan lapsia on aina syntynyt tälläisiin perheisiin. Sama kirja väittää, että tutkimusten mukaan lasten kehitys edellyttää rakastavia ihmissuhteita ja vastuullista vanhemmuutta; perherakenteella taas ei ole niin väliä. Samansuuntaista sanoo niin ikään löytämäni American Psychological Assosiationin tiivistelmä tehdyistä tutkimuksista (http://www.apa.org/pi/lgbt/resources/parenting.aspx), kuten myös seuraava tekstipätkä: http://web.missouri.edu/~segerti/2210/gayparents.pdf. Myös terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisussa "Lapsiperheiden hyvinvointi" kerrotaan, että tutkimusten mukaan homoseksuaalit vanhemmat ovat ihan yhtä kiinnostuneita lapsestaan kuin heteroseksuaalitkin vanhemmat, ja valvovat ja ohjaavat lastaan samalla tavoin sekä muodostavat yhtälailla kiintymyssuhteen.


Miten niitä lapsia sitten muuten tehdään?

Sateenkaariperheet ry:n sivuilla kerrotaan asiasta seuraavasti:

"Naisparien ja itsellisten naisten tapoja hankkia lapsia

Naisparit ja itselliset naiset voivat Suomessa hankkia lapsia useilla eri tavoilla. Valittavana on esimerkiksi:

-Hedelmöityshoidot
   Sukusolujen luovuttajan henkilöllisyys voidaan kertoa lapselle kun tämä täyttää 18 vuotta
-Tunnettu luovuttaja
   Luovuttajan rooli voidaan sopia millaiseksi perhe sen haluaa
-Lapsella voi olla isä
   Apilaperhe tai ystäväperhe – ks. myös tältä sivustolta Pohdittavaa ja sovittavaa ennen lapsen syntymää
-Adoptio yksin
   huomioitava, että yksin hakijoiden jonot ovat pitkät ja nykyään adoptiotilanteissa lapsilla on usein jonkinlaisia -erityistarpeita
 -Monilla naisparin osapuolilla tai itsellisillä naisilla on lapsia myös aiemmista heterosuhteista.



Miesparien ja itsellisten miesten tapoja hankkia lapsia

-Lapsi tutun naisen kanssa
   Synnyttäjällä voi olla aktiivinen rooli lapsen elämässä, jos näin sovitaan
-Apilaperhe tai ystäväperhe
   ks. myös tältä sivustolta Pohdittavaa ja sovittavaa ennen lapsen syntymää
-Adoptio ulkomailta ei käytännössä mahdollinen
   Itselliset mieshakijat eivät luovuttajamaiden priorisointien vuoksi tällä hetkellä käytännössä voi adoptoida lasta ulkomailta. Adoptiolupaa voi toki hakea.
-Sijaisvanhemmuus
   Sijaissynnytys ulkomailla
-Myös monilla miesparien osapuolilla tai itsellisillä miehillä on lapsia aiemmista heterosuhteista"

Mikään keino ei ole aivan mutkaton, mutta edelleen: myös homo- ja lesbovanhempien on mahdollista hankkia lapsia. 

Sateenkaariperheiden ongelmat
Sateenkaariperheet kohtaavat paitsi samoja ongelmia kuin heteroseksuaalienkin perheet, myös lukuisia muita ongelmia. Ensinnäkin tietysti rekisteröidyn parisuhteen erot verrattuna avioliittoon. Lisäksi syrjintä aiheuttaa ongelmia. Vuonna 2006 tehtyyn Sateenkaariperhekyselyyn vastanneista 21 prosentilla oli syrjintäkokemuksia hyvinvointipalveluissa. Vastaajista 36 prosenttia sanoi pelkäävänsä syrjintää. Monissa opinnäytetöissä, joita olen asian tiimoilta lukenut, onkin tuotu ilmi, että vaikka periaatteessa kohtelu on ollut asiallista, esimerkiksi tietoa lapsen saannin mahdollisuuksia on joissain tapauksissa ollut terveydenhoitajalla liian vähän. Myöskään muut sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eivät ole aina olleet kovin tietoisia sateenkaariperheiden tarpeista. Seksuaalisuutta tai parisuhdetta ei myöskään oltu edellämainitun kyselyn mukaan monesti käsitelty ollenkaan neuvolakäyntien aikana, vaikka thl:n suositusten mukaisesti näistä aihepiireistä pitäisi jollain tapaa puhua melkein joka kerralla. Ainakin itse ajattelen tämän johtuvan siitä, ettei terveydenhoitajilla ole ollut näissä tapauksissa riittävästi tietoa, jotta he olisivat pystyneet käsittelemään asiaa. Sinänsä outoa, koska tietoa on kuitenkin saatavilla netistä ja oppikirjoista, mutta toisaalta jos ei ole aikaisemmin kohdannut sateenkaariperheitä, ei ehkä ole tullut mieleen etsiä niistä sen kummemmin tietoakaan. Terveydenhoitajatyöhön liittyen ongelma on ollut myös saatavilla olevan sateenkaariperheiden vanhemmille suunnatun materiaalin vähyys, kuten myös heteropareille suunnitellut lomakkeet. Kaikki neuvolan lomakkeet kun on ainakin pääsääntöisesti suunniteltu äidille ja isälle, ja sosiaalisen vanhemman tiedot joudutaan tällöin laittamaan automaattisesti isän kohdalle, vaikka lapsella olisi kaksi äitiä. Lisäksi Sateenkaariperhekyselyn mukaan jotkut vanhemmat kokivat, että sosiaalista vanhempaa huomioitiin neuvolakäynneillä vain vähän tai ei juuri ollenkaan, vaikka tämä olisikin ollut mukana, Muitakin ongelmia varmasti on, mutta en nyt ehkä viitsi kaikkia tässä luetella. Mutta mikäli ruudun takana on sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita, niin Sateenkaariperheet ry:n sivuihin kannattaa ehdottomasti tutustua! Kuin myös Setan sivuihin.


(Tästä postauksesta tuli nyt vähän sillisalaatti, mutta niin.... Alkoi vaan ottaa päähän nuo jotkut kannanotot tossa keskustelussa, ja samalla ajattelin vähän tuoda terkkajuttujakin esille).

Harjoitteluvaihto ulkomailla

Vihdoinkin sain järjestettyä itselleni sen verran aikaa, että sain valmisteltua tämän jo kauan lupailemani postauksen. On yllättävän hankalaa yrittää tehdä hommia koneella, jonka akku kestää tasan 4h, jos ei ole omaa nettiä... Okei ongelman ydinhän on siinä, että a) olen liian laiska marssimaan sinne nettiliikkeeseen lataamaan lisäaikaa mun nettiin b) liikaa muuta tekemistä c) facebook. Sinne on liian helppoa hairahtaa kuluttamaan aikaa....

Kuitenkin. Jos nyt jotain kertoilisin tästä vaihtoprosessista.

Miksi päädyin hakemaan vaihtoon?
Halusin saada uusia kokemuksia, ja päästä tutustumaan toisenlaiseen kulttuuriin, etenkin hoitokulttuuriin. Toisekseen olin käynyt ennenkin kohdemaassani, ja tavoitteissani oli päästä tänne vierailulle vielä vähintään kerran. Lomamatkalla se varsinainen kulttuuriin ja arkeen tutustuminen jää kuitenkin sillä tavalla vähäisemmäksi, eikä jonkun viikon loman aikana toivottavasti edes joudu tutustumaan tarkemmin paikallisiin sairaaloihin.

Miten vaihtoprosessi etenee?
1. Ensimmäiseksi tulostin sähköpostiin tulleesta linkistä hakulomakkeen, jolla lähinnä ilmoitettiin halukkuudesta lähteä vaihtoon. Siihen siis piti täyttää vain kohdemaat sekä mahdollinen vaihdon ajankohta.

2. Kun vaihtohakemukset oli käsitelty omalla koulullani sekä paikallisella koululla, sain sähköpostiini vahvistuksen hakemukseni hyväksymisestä. Sen jälkeen piti alkaa suunnittelemaan omaa opintosuunnitelmaa. Itse siis varasin ajan opolle, jonka kanssa yhdessä mietittiin, mitkä harjoittelut sopisivat parhaiten vaihtooni (sain myös sähköpostiin paikalliselta koululta listan harjoittelupaikoista, joista voisin valita haluamani). Samalla mietittiin myös muut kurssit, joita voisin vaihdossa suorittaa, jotta saisin tuon vaadittavan 15op täyteen. Huom! Nykyään, jos lähtee harjoitteluvaihtoon, suorituksiksi ei hyväksytä muita kursseja, ainoastaan harjoitteluja. Eli koko tuo 15op täytyy tulla harjoitteluista. Itsellähän tämä muodostui sikäli ongelmaksi, että sääntö muuttui vasta ihan nyt syksyllä, enkä itse tuota heti kv-vaihtovastaavan viesteistä tajunnut. Asia huomattiin vasta, kun palautin koululle opintotuen muutoshakemuksen. Onneksi opo ja vaihtovastaava saivat asian ratkaistua puolestani.

3. Kun olin saanut kurssisuunnitelmani valmiiksi (lähinnä siis kirjoitin ylös tuohon paperilleni ne kurssit, mitä oli opon kanssa puhuttu - sen monimutkaisempi asia tuo ei juuri loppujen lopuksi ollut), olin yhteydessä sähköpostitse kaikkiin opettajiini. Niiltä, joiden kursseja minun oli tarkoitus suorittaa vaihdossa, kyselin että sopisiko tämä, ja minkälainen työ minun täytyisi tehdä. Muille sitten laitoin viestiä, että olen vaihdossa ajalla xx.xx-xx.xx.2014, ja että mitenköhän voisin nämä kurssit ja muut suorittaa. Suurimmasta osasta kursseja sain tehtäväkseni esseen, mutta esimerkiksi yhdet pakolliset labrat jäävät todennäköisesti ensi vuodelle suoritettaviksi. Aikamoinen työhän se oli olla jokaiseen yhteydessä! Lisäksi ongelmaksi muodostui hommata nimikirjoitukset jokaiselta opettajalta, joiden kursseja minun piti vaihdossa suorittaa. Loppujen lopuksi ne jäivätkin saamatta, mutta ilmeisesti tuo ei lopulta edes ollut pakollista, sillä hakemukseni hyväksyttiin ilmankin niitä.

Ihan ilman kirjallisia tehtäviä ei kuitenkaan vaihdossakaan tarvitse olla...
Itsellä tehtävänä on muutam nettikurssi, ikääntyneiden hoitotyön essee sekä
tietenkin opinnäytetyö. Muista kirjallisista tehtävistä stressaan vasta palattuani,
mutta ihan riittämiin noissakin on tekemistä. Ja koska noihin tarvitsee myös
kirjallisia lähteitä, e-kirjojen lisäksi olen hyödyntänyt tabletin scanneri-appia,
jolla kirjoja on saanut suhteellisen kätevästi kopioitua tabletille talteen.

4. Kun kaikki suunnitelmat oli saatu tehtyä, oli aika laittaa tarvittavat paperit Solemoveen. Tähän sisältyi myös harjoittelusopimus, josta ensin minä täytin oman kappaleeni, ja laitoin sen sitten koululle eteenpäin. Koululta se laitettiin vielä tänne paikalliselle koululle, ja lopulta paperi palautui sähköpostiini. Lisäksi sain paikalliselta koululta joitakin papereita täytettäväksi, mm. lomakkeen, jolla ilmoitin jollekin paikalliselle taholle tulevani vaihtoon ja että mitkä ovat tavoitteeni harjotteluissa jne. Plus hakemuksen asuntolaan, ja terveystodistuksen, jota varten tosiaan kävin terkkarissa hakemassa lääkärin allekirjoituksen (joka onneksi onnistui ihan siinä luukulla ilman mitään ajanvarauksia ja maksuja tai muita)

5. Solemoven ollessa valmis lähetin sen hyväksyttäväksi. Tämä oli ehkä se kaikista kuumottavin osuus, sillä tosiaan jätin kaikki nämä asiat vähän viime tippaan (ei järkevää!), jolloin hakemuksen lähettäminen osui juuri ikävästi kesälomien aikaan. Onneksi hakemus hyväksyttiin kuitenkin heti elokuun alussa kv-vaihtovastaavan palatessa lomaltaan takaisin.

6. Kun hakemus oli hyväksytty, sain täyttää myös apuraha-anomuksen ja jättää senkin hyväksyttäväksi. Apurahojen suuruuden näkee yleensä oman koulun sivuilta Erasmuksen sivuilta, mutta tällä hetkellä se on n. 400e/kk. Ja se maksetaan siis niin, että 80% koko summasta saa enennen vaihtoa, ja loput 20% vaihdon jälkeen, kun kaikki tarvittavat paperit on palautettu ja hyväksytty.

7. Kun vaihtoni oli täysin virallista, ja olin sopinut paikallisen koulun kanssa saapumipäiväni, aloin katselemaan lentoja sekä juna-aikatauluja. Lippuja varatessa kannattaa muistaa varmistaa, että jatkoyhteyden (oli seuraava kulkuneuvo sitten lentokone, juna tai bussi) etsimiseen jää tarpeeksi aikaa! Itse varasin aikaa lähemmäs 2h junan lähtöpaikan löytämiseen kentällä, mutta kiire meinasi siltikin tulla! Keskustaan lähtevät junat toki löytyi helposti, mutta muualle suuntaavien junien löytämisessä jouduin kysymään apua muutamaankin kertaan. Onneksi juna, ja sitä seuraava bussi kuitenkin lopulta löytyivät, ja pääsin onnellisesti määränpäähäni.

Lisäksi täytin ja jätin Kelalle opintotuen muutoshakemuksen. Tosin eipä tuo juuri mihinkään muuttunut, mutta opintotukilaskurilla voi tarkistaa, saako kyseenomaiseen maahan korotettua opintotukea vaihdon ajaksi. Muita järjesteltäviä asioita ovat matkavakuutuksen hakeminen sekä passin/kuvallisen henkilökortin ja Eurooppalaisen sairaanhoitokortin hakeminen, jos näitä ei vielä ole. Itselläni oli tuo henkilökortti päässyt vanhentumaan, ja hommasin nyt itselleni sitten passin. Hintaa tuolle taisi tulla jotain 60e kuvien kanssa.

 Kenelle suosittelen vaihtoa?
Kaikille, jotka ovat kiinnostuneet vieraasta kulttuurista, ja haluavat oppia lisää toisesta kulttuurista tulevien kanssa toimimisesta. Itse ainakin koen, että olen saanut tästä hirveästi oppia juuri terkkarin työtä, ja toisesta kulttuurista tulevien potilaiden kanssa toimimista ajatellen. Ja myös työyhteisötyöskentelyä ajatellen! Nyt tietää, miltä itsestä tuntuu olla kulttuurissa, jonka toimintatavat ovat itselle vieraat. Vaihtoon lähtijällä tulee myös olla rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin, ja ennen kaikkea rohkeutta puhua paikallista kieltä! Ei haittaa, vaikka ei olisikaan mikään täydellinen tai välttämättä edes hyvä puhuja, mutta pitää kuitenkin löytyä rohkeutta yrittää. Puhumallahan sitä juuri oppii! Ja loppujen lopuksi potilaat on tosi ymmärtäväisiä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun meikäläinen on aloittanut lauseen tyylillä "Ja tässä on nappi... anteeksi, olen itseasiassa suomalainen, mutta... jos teillä on jotain..." eikä ketään ole mua ainakaan tähän mennessä vielä syönyt tai muuta.

Lähtövalmiina

Tai... No ainakin melkein. Kamat on jo kaikki kasassa, mutta ne pitäisi vielä saada jotenkin ängettyä tohon matkalaukkuun. Lentoliput on hommattu sekä juna katsottu. Paikallinen tutori tms. kavereineen otti myös yhteyttä, ja lupauduimpas joihinkin paikallisten opiskelijoiden koulun alkajais - bileisiinkin :D. Pitäähän sitä nyt käydä tsekkaamassa, että minkälainen meininki siellä on opiskelijabileissä! Vaikka itse en kylläkään mikään hurja bile-eläin olekaan. Mutta ainakin sitä kautta pääsee tutustumaan ihmisiin jne. 

       

           Epämääräinen tavarakasa.... Oikeasti puolet näistä on varmasti pakko jättää suomen 

           kamaralle, mutta yritys hyvä 10?

Tämän postauksen on kuitenkin tarkoitus toimia jälleen lähinnä jonain epämääräisenä kuulumis-postauksena. Varsinaisesti vaihtoon lähdöstä olisi sitten tulossa kokonaan oma postauksensa. Vaikka en tiedä kuinka paljon asiasta on enää kerrottavaa... Kuitenkin. Mulla oli siis viimeinen kesätyöpäivä viime viikolla, ja aika haikein fiiliksinhän sieltä tuli lähdettyä. Onneksi meidän asukkaat (ja työntekijät) kovasti kaikki tsemppas mua vaihtoon, ja moni ilostui kuullessaan, että en mä heitä ole kokonaan jättämässä. Nimittäin viime viikolla kävin myös allekirjoittamassa sopimuksen sijaisuuksista! Eli työt odottaa, kunhan palaan takaisin (jos sama tahti jatkuu kuin nyt, niin töitä on varmasti tarjolla niin paljon, kuin vain jaksaa tehdä).

                                     

                                     

                                          Ei, mä en normaalisti töissä paparazzaile (paitsi pukkareilla tms. :D)!

                                          Mutta sattuipahan nyt hiljaisempi hetki + vielä sattumalta oli kännykkä

                                          mukana, niin päätinpä tänne jonkunlaisen täytekuvan räpsäistä ;).

Jotenkin niin ihanaa omata hyvät työkaverit ja mukava työympäristö. Mikään ei oikeasti ole tässä kesän aikana tsempannut niin paljon, kuin kannustavat kommentit meidän asukkailta! Ja tietysti kiitokset työtovereilta. Etenkin nyt tämä mun vaihtoon lähtö on ollut usein puheenaihe meidän asukkaiden kanssa. Heillä kun on itsellä monilla lapsia, jotka on reissanneet ja heillä itsellä on monenlaista kokemusta elämästä, niin on ollut jotenkin helppoa ja myös todella mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan näistä asioista. Monesti kun kotona on ensin panikoinut ja itkenyt että ei tästä tule yhtään mitään (ei töistä eikä vaihtoon lähdöstä), niin töissä kuitenkin mieli on parantunut. Vaikka tottakai kesään mahtui monenlaisia hetkiä, myös työpäiviinkin, mutta kuitenkin.

                                     

                                           Viimeisen kesätyöpäivän kunniaksi päätin kotimatkalla pistäytyä 

                                           matkan varrella olevalla huoltoasemalla/kahvilassa hakemassa 

                                           vähän "syöpöttelemässä". Harmi vain, että tajusin kuvan vasta, kun                  

                                           marjapiirakan pala ja melkein kaikki pasteijasta oli jo kadonnut mahaan,   

                                           joten tässä nyt erittäin esteettinen kuva mun pasteijan palasesta ja    

                                           vedestäni :D.

Työkuvioihin liittyy muuten vielä se, että viime viikolla käväistessäni koululla kuuntelemassa erään kurssin aloitustunnin törmäsin muutamiin viime kesän työkavereihin, ja vaihdeltiin siinä sitten kuulumiset jne. Jotenkin kun pelkäsin, että tästä tulee taas se perinteinen "joo vaihdetaan numeroita ja moikkaillaan kaupungilla jne. - mut ei sit kuitenkaan oikeesti" -juttu, kun kaikki palaa kouluun ja omiin kaveriporukoihin. Oli kyllä sikälikin kivaa nähdä tuttujakin koululla, kun omilla luokkalaisilla ei ollut koulupäivä, ja rinnakkaisluokkalaisia lukuunottamatta ympärillä parveili lähinnä vain uusia ekaluokkalaisia. Hassua miten siitäkin on jo kaksi vuotta... :).

3kk ja 1 päivä

Kesätöitä takana siis. Niin se kesä vain hurahti ohitse :(. Ja vaikka ensin olin sitä mieltä, että en varmasti tule tuolla kesätyöpaikassa koskaan viihtymään, niin (kuten olen jo todennutki) siinähän kävi sitten kuitenkin niin, että viihdyin. Paremmin kuin hyvin! Oikeasti, parempaa kesätyötä saa hakea. Vaikka mielelläni olisinkin mennyt myös esim. jommalle kummalle edellisistä harjoittelupaikoistani, ja ihan varmasti viihtynyt hyvin myös niissä. Tuolla oli kuitenkin hyvää se, että kaikki ymmärsi mun olevan vasta opiskelija, mutta toisaalta myös, että multa löytyy jo alalta kokemusta ja tietotaitoa, ja kohteli myös sen mukaisesti. Eli kuten oikeaa työntekijää. Muistan hyvin, kun ensimmäisellä viikolla meille kesätyöntekijöille pidettiin infotilaisuus, jossa puhuttiin siitä että kun me ollaan kuitenkin vielä opiskelijoita, ja toivottavasti sikäli saamme paljon lisää oppia ja kehitytään ammatillisesti. Näin todellakin tapahtui! Koska vaikka meille kesätyöntekijöille ei kuulunutkaan mitään paperien pyörittelyä (paitsi kirjaaminen), puhelinasioiden hoitelua (esim. yhteyden pito omaisiin tai sairaalaan) tms., niin kuitenkin tuolla on päässyt treenaamaan monia taitoja. Kuten jo aikaisemmassa postauksessa myöskin totesin. Mutta vasrinkin viime viikko oli hyvin tapahtumarikas, ja piti sisäällään omaisten tapaamista, asikkaiden tilan arviointia ja seuraamista, sitä perushoitoa, haavahoitoa, leikin ohjaamista jne... Varsinkin tapahtumarikas viikko siis, ja osoitti kyllä taasen, että kyllä sitä vanhainkodissakin sattuu ja tapahtuu, ja työ voi olla yllättävänkin haastavaa joskus.

Mulla on siis jäljellä enää yksi työvuoro tuolla (ainakin näillä näkymin. Sijaiskutsujahan tuolta pukkaa, kun porukkaa on sairaslomalla, mikä on sikäli kiva että tietää olevansa haluttu. Vaihdon jälkeen onkin tarkoitus jatkaa tuolla sijaisena opiskelujen ohessa). Sen myötä tietysti on miettinyt paljon noita edellä mainittuja asioita: missä sitä tulikaan kehityttyä, ja millainen hoitaja minusta on kasvanut. Mielestäni kehityin paljon asiakkaiden/potilaiden kohtaamisessa ja asiakkaille/potilaille (tässä tapauksessa siis asukkaille) juttelussa. Kuitenkin erästä esseetä vääntäessäni erityisesti tämä kohta pysäytti:

Se herätti mietiimään, olenko ehkä jossain kohtaa itse syyllistynyt tähän höpötyspuheeseen, ja ajatellut kääntäväni asukkaan ajatukset "jälleen tähän hetkeen" ilmoittamalla lähestyvästä ruoka-ajasta (ennen lainausta esiintyi siis kertomus levottomasta ja masentuneesta Saara-mummosta, joka mm. pyrki pois ruokailutilanteesta). Ajatus on varmasti siinä hetkessä tuntunut hyvältä, ja ehkä joskus se toimiikin. Jos aina vain ajettelee synkkiä asioita, ei niistä ajatuksista oikein pääse eroonkaan. Mutta auttaako jatkuva ajatusten kääntö muualle sittenkään, vai käykö niinkuin lainatussa tekstipätkässä sanotaan? Toisaalta muistan kyllä hämärästi hetkiä, joissa selkeästi hiljaa myönsin itselleni, etten oikein tiedä mitä sanoa, ja toisaalta hetkiä, joissa en sitten sanonut mitään. Muistanpa myös jonkun kerran keskustelleni mm. taivaasta ja kuolemasta eräänkin asukkaan kanssa. Joka tapauksessa erityisesti tämä katkelma herätti ajattelemaan, kuinka tärkeää on aidosti pyrkiä kohtaamaan jokainen potilas/asukas omana yksilönään. Ja ettei aina tarvitse höpöttää! Onneksi minulla on vielä paljon aikaa ja mahdollisuuksia oppia lisää ja kehittyä hoitajana. Tämä kesä antoi paljon lisää kokemusta ja työkaluja sekä ennen kaikkea uskoa omaan itseen.

Never Alone

Viimeisen viikon aikana olen yrittänyt hoitaa viimeisiä vaihtoon liittyviä asioita pois alta. Eilen täyttelin apuraha-anomuksen (, jonka mukaan minulle on nyt myönnetty päälle 1200 euron verran apurahoja), ja tänään puolestani asioin sekä terveyskeskuksessa että koulussa. Nyt on oikein mustaa valkoisella ja lääkärin nimikirjoituksella varustettuna, että tämä tyttö on terve, rokotettu ja sitä myöten valmis suuntaamaan ulkomaille! Kunhan vain saisi lähtöpäivän vielä varmistettua...

Vaihtoon on joka tapauksessa enää noin neljä viikkoa aikaa. Mikä tarkoittaa myös sitä, että kesätöitä on jäljellä enää kaksi viikkoa. Olenkin tällä hetkellä paikan ainoa kesätyöläinen, muut kun ovat jo palailleet kouluun tai lomailevat hetken ennen sen aloittamista. Tuntuu hassulta, että kahden viikon päästä sitä pitäisi jättää taas tuokin paikka hetkeksi taakseen. Niin hurjan paljon olen tämänkin kesän aikana oppinut, ja niin hyvin viihtynyt tuolla. Asukkaathan joskus osaa olla hyvinkin vaikeita/pahantuulisia, mutta sitten löytyy niitä mukaviakin hetkiä. Ja onneksi niitä on ollut kuitenkin paljon enemmän, kuin niitä hetkiä, että joku on oikeasti käyttäytynyt huonosti. Mun mielestä parhaita hetkiä työssä on ne, kun saa hoitojen välissä ja niiden aikana jutella asukkaille, ja hieman hassutellakin. Ei aamutoimetkaan ole niin tylsiä, kun vähän vitsailee tai laulelee samaan aikaan :). Tottakai tähän työhön kuuluu monta surullistakin hetkeä, ja niitä kun joutuu olemaan auktoriteetti ja myös se tuki ja turva asukkaalle, mutta juuri sitä mä tykkään. Koskaan ei tiedä, mitä työpäivä tuo tullessaan, mutta parasta on kun saa kuulla kiitoksen tehdystä työstä joko asukkaalta tai työkaverilta. Hyvät työkaverit ja mukavat asukkaat pelastaa myös muuten mönkään menneen työpäivän! Lisäksi on ollut kivaa päästä toteuttamaan haavahoitoja, vetämään leikkejä ja muutenkin haastamaan itsensä ja oppimaan uutta. Koenkin oppineeni paljon lisää melkein jokaiselta hoitotyön osa-alueelta. Jopa lääkehoidosta, vaikka itse en sitä niinkään päässyt toteuttamaan.

Kesätöiden jälkeen pidän reilun kahden viikon loman ennen lähtöä. Sen aikana olen ajatellut nähdä kavereita, hengailla vanhempien luona ja ihan vain rentoutua. Niin, ja pakata ja hermoilla lähdöstä. Varsinainen pelko ja itku lähtöä kohtaan on kuitenkin ainakin tällä hetkellä poissa, ja vaihtariblogien ja muiden selailun myötä innostus on jälleen vallannut enemmän tilaa. Jotenkin sitä vain on pakottanut itsensä ajattelemaan, että kyllä ne vanhemmat ja koti ja kaverit kaikki odottaa kunnes palaan, ja tähän kaikkeen pääsee takaisin kun on taas takaisin. Ja että ei sitä loppujen lopuksi ole kuitenkaan yksin, vaikka miten olisi toisella puolen palloa. Paikallisista toivottavasti tietenkin saa kavereita, mutta internetin avulla saa myös jatkuvasti pidettyä yhteyttä täällä oleviin. Lisäksi paluu on kuitenkin joulukuun puolessa välissä, jolloin on jo melkein joululoma ja ehtii nähdä kaikkia ihmisiä melkein kyllästymiseen asti. Lisäksi muutama sukulainen ja kaveri on näillä näkymin myös tulossa käymään, eli ihan ilman kaikkia ei tarvitse koko kolmea kuukautta olla. 

    Tässä eräänä päivänä kotimatkalla oli niin ihana vaaleanpunainen taivas, että oli pakko

    oikein pysähtyä kuvaamaan :). Harmi vain, että puhelimen kännykällä kuvattuna (ja koska

    olen huono muokkaamaan kuvia) tuo ei näytä kuvassa läheskään yhtä hyvältä.

5 viikkoa

Niin, 5 viikkoa ja tämä likka hyppää lentokoneeseen. Sillä vaihtohakemus tuli vihdoin ja viimein viimeviikolla hyväksyttynä takaisin. Tarkempi lähtöpäivämäärä on vielä kuitenkin hämärän peitossa, sillä en uskaltanut varata mitään lippuja ennen kuin sain varmistuksen asiasta. Nyt odottelen vielä kohdemaasta vastausta, että minä päivänä sinne olisi mahdollista saapua (koska ensimmäinen virallinen vaihtopäivä on myös ensimmäinen harjoittelupäivä, joten paikalla pitäisi luonnollisesti olla viimeistään edeltävänä päivänä, ja tajusin oikeastaan vasta nyt ajatella että siellä ei ehkä ole ihan sama milloin minä sinne lennän. Vaikka ne aikaisemmin käskikin vain ilmoittaa saapumisajan, jotta ovat sitten vastassa.).

Vaihtoon lähteminen sekä pelottaa että jännittää, ja toisaalta taas odotan sitä suurella innolla. Aikaisemmin pelko ei ole juurikaan vaivannut, vaikka tänne blogiin olenkin useamman kerran asiasta kirjoitellut. Se on kuitenkin ollut lähinnä sellaista asioiden pohdiskelua ja miettimistä, ja aika pientä tähän verrattuna. Silloin kun kaikki tuntui vielä niin kaukaiselta. Vielä silloinkin, kun sain vahvistusviestin, ja lähtöön oli se puolitoistakuukautta. Tai kun kävin terkkarissa hoitamassa rokoteasioita, ja keskusteltiin lääkärin kanssa vaihtoon lähdöstä (oli muuten erittäin mukava nainen). Mutta nyt siihen on enää 5vk ja alkaa olla viimehetket järjestää asiat kuntoon. Toisaalta kaverit aloittelee pian koulua ja monesti, jos mietitään vaikkapa jotain leffareissua, joutuu toteamaan olevansa silloin jo muualla. Kävin myös eräässä vaoaaehtoistoiminnan infotilaisuudessa, mutta ongelmaksi saattaa koitua se, että koulutus on juuri tuona aikana kun olen poissa. Jotenkin tässä vaiheessa sitä siis oikeasti tajusi, että tulee olemaan melkein koko syyslukukauden poissa. Tai nojaa, jäähän siihen jotakuinkin 3vk joulukuuta. Kuitenkin. Se on pitkä aika ihmiselle, joka ei ole ikinä ollut pitkiä aikoja erossa perheestään. Sitä miettii, mistä kaikesta jää paitsi, ja mitä tulee kaipaamaan eniten. Mikään kaverien tai muun jättäminen ei nyt mulle mitenkään vaikeaa ole, mutta perhe on aina ollut mulle tosi tärkeä, ja tuntuu oudolta ajatella, että sitten ei pääsekään enää viikonlopuksi kotiin. Ei enää yhteisiä saunailtoja sisarusten kanssa, ei äidin kokkaamaa ruokaa, ei leffailtoja... Onhan skypet ja muut keksitty, mutta onhan se ihan erilaista kuin fyysinen keskusteluyhteys. Vaikka toisaalta meidän yhteydenpito tulee varmaan olemaan niin tiivistä (instagramista sun muista kuitenkin aina näkee mitä toinen puuhaa :D), että ehkä sitä ei ehdi edes kaipaamaan?

Ja minähän tulen toki asustamaan tuon ajan useamman hengen solussa. Ja siellä ei varmaankaan kovin tylsää tule olemaan. Toivottavasti sitä kautta löytyisi myös joku sielunheimolainen, jonka kanssa keksiä tekemistä. Olen etsiskellyt netistä toisten vaihtarien blogeja ja seurannut instoja, ja lisäksi itse olen opiskelujen aikana tutustunut muutamaan vaihtariin. Kaikki blogien vaihtarit ainakin ovat matkustelleet paljon, ja myös eräs tuttu vaihtarini kehoitti minua ehdottomasti matkustelemaan paljon noiden kuukausien aikana. Minkä aion myös toteuttaa, jahka saan jonkun matkakumppanin. Vaihtopaikkahan on sikäli hyvällä sijainnilla, että siitä pääsee kätevästi maan isoimpiin kaupunkeihin, ja vaikka aina Keski-Eurooppaan asti, mikäli pidemmälle tahtoo. Onneksi paikkaan on tulossa myös muita vaihtareita.

Ja tietysti myös odotan innolla toiseenlaiseen kulttuuriin tutustumista. Onkohan Suomi-tyttö ihan hukassa sitten siellä...?

Here Comes The Weekend

Jeejee, ja pitkästä aikaa jopa vapaa viikonloppu. Ei kylläkään ole mitään suunnitelmia, paitsi yhden kaverin kanssa olisi tarkoitus treffailla. Ehkä ihan hyväkin näin kuitenkin, koska lähiaikoina on tullut puuhailtua niin paljon kaikenlaista, ja seuraavat pari viikkoa ainakin mennään sitten vain yhden päivän vapailla. 

    Raaah... Viimeinkin sain tuon puuttuvankin tiedoston lisättyä mun vaihto-hakemukseeni,

    mutta siitä jäi ilmeisesti puuttumaan muutama nimikirjoitus... Eikä tuota ole vieläkään 

    hyväksytty tai hylätty, että hieman alkaa tässä jo kuumottelemaan! Varmaan kesälomat vaikuttaa,

    mutta toivon mukaan elokuun pärähtäessä käyntiin tuo ehditään hyväksymään.

    Käytiin kaverin kanssa tässä jokunen viikko sitten kahveilla. Ikävä kyllä muistin napata kuvan vasta      

    syömisten jälkeen, mutta kaverin lautaselta löyty siis pulla, ja minä otin vadelmasorbettia. Oli                

    mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumiset, viime kerrasta olikin jo lähemmäs puoli vuotta.

   Elokuvissa käyntiä on tullut harrastettua epätavallisen paljon lähiaikoina. Suosittelen ehdottomasti       

   tsekkaamaan ainakin Walking In Sunshinen!

    Eräs vapaapäivä päätin myös tehdä kirpparikierroksen, ja vaikka totesinkin ainakin tämänkertaisen    

    kierroksen aika onnettomaksi, tarttui mukaan kuitenkin nämä shortsit hintaan 1,50e ;).

    Kesäisinä päivinä on myös kiva käydä kävelemässä kaupungilla, ja pysähtyä torille jätskille :).

   Edellisten lisäksi olen melkein joka päivä viettänyt useamman tunnin rannalla. Harmikseni vain töiden

   johdosta kello on melkein joka päivä ollut jo paljon, ja metsäisellä rannalla aurinko häipyy kohtuu

   nopeasti puiden taakse, joten aurinko ei kuitenkaan toistaiseki ole kerennyt juurikaan tarttumaan :(.

Lyhyt ja kuvien täyteinen postaus, mutta tarkoituksena oli vain tulla pikaisesti päivittämään kuulumiset, ennen kuin painun pehkuihin huomista työpäivää varten. Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!

ABC

Törmäsin eräässä blogissa tälläiseen opiskelun aakkoset -hommaan, missä eräs lähihoitajaopiskelija oli listannut aakkosten muodossa tärkeimpiä opiskeluissa ja työelämässä vastaan tulevia juttuja. Osan oli tarkoitus puhtaasti kuvata opintojen/työn sisältöä, osan taas auttaa jatkamaan opinnoissa. Nyt, kun valintakokeiden tulokset kolahtavat piakkoin postiluukuista, ja parin kuukauden päästä uudet ryhmät aloittavat taas opiskelunsa, päätin vääntää myös oman versioni tästä:

A - Tähän kirjaimeen liittyviä sanoja tuli heti mieleen useampia. Kuten Alzheimer, jota monesi kohtaa ainakin harjotteluissa. Auto, joka on varsin näppärä väline, jos asuu vähänkin kauempana koulusta. Ainakin, jos on yhtä aamu-uninen kuin minä, ja asuu paikassa, jossa bussi kulkee ehkä kerran tunnissa. Myös kotihoidossa tarpeellinen (vaikka siellä ehkä käytössä onkin firman auto). Autoklaavi. Alias Deko. Käytetään työpaikoilla välineiden, kuten wc-tuolit, sakset, pissapullot yms. pesuun. Sellainen vinkki jokaiselle, että kannattaa todellakin kysyä aina työpaikoilla ohjeita kyseenomaisen koneen käyttöön, jos ei ole varma, miten se toimii. Muuten saattaa vaikka vahingossa päätyä hajottamaan wc-ämpärin...

http://koulut.tampere.fi/materiaalit/sote1/aseptiikka/deko.html

B - Banaani. Keltaisista liukulevyistä käytetään joskus nimitystä banaani, koska käyrän olomuodon ansiosta se tosiaan muistuttaa banaania. Yllättävän kätevä apuväline joillakin potilailla! Apuvälineiden käyttöön onkin tärkeää tutustua, jotta osaa neuvoa asiakasta niiden käytössä, ja itsekin käyttää niitä oikein.
C - Cervix. Kohdunkaula. Opintoihin kuuluu isona osana sukupuoliterveyteen liittyvät tekijät, ja myös latinankielisiä nimityksiä tulee opintojen kuluessa paljon.

http://www.cdc.gov/sTd/hpv/pap/cervix.gif

D - Diabetes. Ollessani edellisessä harjottelussa labrassa tutustumassa, kysyi yksi hoitajista, onko meille puhuttu koulussa diabeteksestä. Hän laittoi siis juuri näytteitä koneeseen hba1c - arvojen saamista varten. Vastaus kuului, että todennäköisesti meillä ei ole ollut vielä yhtäkään kurssia, missä aihetta ei oltaisi käsitelty. Jopa englannin kurssilla se oli yhden kappaleen aiheena.
E - Englanti. Opintoihin kuuluu 2 kurssia englantia ja yksi kurssi ruotsia. Plus vielä kertauskurssit molemmista, mutta ne pystyy skippaamaan olemalla tarpeeksi hyvä noissa aineissa.
F - Fysioterapia. Sairaanhoitajat toimivat työssään monien eri alojen ammattilaisten kanssa, yksi näistä aloista on fysioterapia. Fysioterapeutit tekee osastoilla sairaanhoitajien lisäksi tärkeää työtä, ja ainakin itse olen saanut heiltä harjottelussa monia hyviä neuvoja potilaiden ohjaukseen.
G - Geriatria. Karkeasti suomennettuna vanhustyö/ikääntyneiden hoitotyö. Asia, johon tulet kohtaamaan monta kertaa opintojesi aikana. Todennäköisesti jossain muodossa jo ennen ensimmäistä harjoittelua, sekä sittem ensimmäisessä harjoittelussasi, varsinaisella ikääntyneiden hoitojaksolla ja siihen liittyvässä harjoittelussa jne. Ainakin meillä asiasta kyllä puhutaan melkein enemmän kuin tarpeeksi!

http://www.adlibris.com/fi/covers/M/9/51/9513749304.jpg

H - Hoitotiede. Tärkeä perusta hoitotyölle, tai niin ne ainakin väittävät. Itse en edes tiennyt koko sanan olemassaolosta ennen koulun alkua, mutta ilmeisesti ainakin ensi vuonna otetaankin aimo sukellus tämän tieteen ihmeelliseen maailmaan. No, onhan se nyt hyvä, että joku tutkii myös puhtaasti hoitotyöhön liittyviä teemoja.
I - No ne jo aikaisemmin mainitut ikääntyneet. Kuten sanottua, kukaan ei voi välttyä opintojensa aikana ikäihmisten kohtaamiselta. Oikeastaan ei kyllä varmasti työuransakaan, ellei sitten vietä koko uraansa lasten parissa. Tosin silloinkin saattaa olla riski törmätä esim. lasten isovanhempiin.

http://www.mouraplas.com/loja/centros-geriatricos.html

J - Jaksaminen. Joskus koulutyöt meinaavat kasaantua päällekäin, ja tuntuu että koulu vie kaiken ajan. Silloin on kuitenkin tärkeää muistaa pitää huolta myös omasta itsestä. Tehdä jotain kivaa, jättää suosiolla jokun tentin uusintaan (tosin itse en tätä kyllä harrasta, tai ei vielä ainakaan ole tullut sellaista tilannetta, että olisi pitänyt tähän turvautua. Pelkään aina myös sitä, että uusintatentin aikaan iskee samanlainen kiire taas muiden kouluhommien takia, jolloin tentin jättämisestä myöhemmälle ei ollutkaan kuin haittaa) tai vaatia opettajia siirtämään esimerkiksi jonkin tehtävän palautuspäivää. Toiset on avoimempia tenttien ja palautuspäivien siirtämiselle, toiset taas ei suostu niin millään.
K - Myös tästä tuli heti mieleen useampi sana. Kehitysvammaisuus. Kehitysvammaiset on myös sellainen ryhmä, joiden edustajia varmasti moni tulee jossain kohtaa kohtaamaan. Harmiksi vain ainakin meillä kehitysvammaisista on puhuttu todella vähän. Kansainvälinen vaihto. Meinasin tehdä tästä joskus kokonaan oman postauksensa, mutta AMK:sta on siis mahdollista lähteä ulkomaille joko opiskelemaan tai työssäoppimaan. Amk:ssa, ja varsinkin hoitsupuolella, taitaa tosin yleisintä olla tuo harjoitteluvaihto. Silloin se tarkoittaa siis vähintään (yleensä se on se aika, mitä siellä ollaan) 3 kuukautta jossain koulun yhteistyöpaikassa. Kuntouttava työote. Myös tästä voisi melkein väsätä joskus oman postauksensa, mutta siis nykyään korostetaan paljon nykyisen toimintakyvyn ylläpitoa tai jopa parantamista hoitotyössä. Koulukaverit. Koulukavereiden kanssa voi vapaasti purkaa opiskeluun liittyviä asioita, ja parhaimmillaanhan heistä tulee todella tärkeitä ystäviä.

http://kuvat.kauppalehti.fi/uutinen/201211889129.jpg

L - Liikunta. Itse olen melkeinpä luvattoman huono liikkumaan, mutta se on kuitenkin hyvä keino purkaa stressiä :).
M - Mielenterveys. Paitsi että on tärkeää pitää huolta omasta mielenterveydestään, mielenterveystyö kuuluu myös osana opintoihin, ja sen mukana myös n. 5 viikon pituinen pakollinen harjoittelujakso jossain mielenterveystyön paikassa (+ toinen harjoittelu, mikäli "suuntautuu" mielenterveystyöhön).
N - No neurologia. Kaveri kysyi kerran jotakin koulutyötä tehdessämme, että mitä se neurologia oikein tarkoittaa. Piti ihan googlettaa sitten asiaa selittäessäni. Mutta siis periaatteessa se on "all things related to brains" (yritykseni kuulostaa "coolilta", lol :D). Joo, eli parkinson, MS, aivoverenvuoto, epilepsia, aivokasvain... you name it. Myös näistä puhutaan jonkin verran koulussa, ja allekirjoittanut on päässyt törmäämään näihin myös töissä ja harjoitteluissa. Ihan jänskä osa-alueensa :D.
O - Opettajat. Kuten jokaisesta muustakin koulusta, näitähän löytyy ihan laidasta laitaan. Osa niin ihania, että heidän kurssien ei toivoisi ikinä loppuvan, osa taas sitten on enemmän sieltä toisesta ääripäästä. Kaikki tavallisten kurssien opettajathan on hoitajia, jotka on suorittaneet sitten myös opettajaksi pätevöityäkseen vaadittavat pedagogiset kurssit yms. yliopistossa (?), mutta sitten varsinaisia luentoja pitää usein lääkärit, eri alojen hoitajat yms. Esimerkiksi meille kävi kerran pitämässä synnytykseen liittyvää oppintuntia/luentoa tms. kätilö, ja anatomian ja fysiologian luennoitsija taas oli lääkäri.
P - Puhtaus. Hygienia on tärkeä osa työskentelyä, ja myös potilaiden sekä ympäristön puhtaudesta tulee pitää huolta. Tämän luulisi olevan sanomattakin selvää, mutta joskus huomaa toisten hoitajien esimerkiksi jättävän potilaan pöydän syöttämisen jälkeen täysin likaiseksi. Myönnän, etten itsekään ole mikään siivousfriikki, mutta ainakin haluaisin jättää tilat sellaiseen kuntoon, ettei omaisten saapuessa tarvitse hävetä silmät päästään, tai kuunnella valituksia likaisuudesta.
Q - Tähän kirjaimeen en kyllä keksinyt muuta Q:lla alkavaa sanaa, kuin quesadilla. No, ainakin niitä voi syödä illanvietossa opiskelijakavereiden kanssa.
R - Ravitsemus. Työssä joutuu usein arvioimaan esimerkiksi ikääntyneen vanhuksen ravitsemuksen tasoa, sekä mahdollista lisäravinteiden tarvetta. Joskus joku saattaa myös kieltäytyä kokonaan syömästä, mitä pitää kunnioittaa. Omaakaan ruokailua ei saa työpäivien aikana unohtaa!
S - Sinusrytmi. Yksi Ekg:ssä nähtävistä rytmeistä, joka osoittaa, että sydän toimii normaalisti. Ekg:n ottaminen itsessään ei ainakaan omasta mielestäni ole loppujen lopuksi hirveän haastavaa (paitsi ehkä "rintavalta" potilaalta, sillä paikkojen löytäminen on tällöin hankalampaa) -kunhan on lunttilappu vieressä, mistä näkee mihin kohtaan mikäkin tulee. Sen nauhan tulkinta vaan on toinen juttu, ainakin omasta mielestäni.

http://cdn.lifeinthefastlane.com/wp-content/uploads/2011/12/normal-sinus-rhythm.jpg

T - Terveydenhoitaja. No, sellainenhan allekirjoittaneesta tulee. Vaatii puoli vuotta enemmän opiskelua kuin sairaanhoitaja, ja sen jälkeen saa pätevyyden työskennellä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa, neuvoloissa (lastenneuvolat, perheneuvolat, ikääntyvien neuvolat yms.) sekä työterveyshuollossa. Joskus terkkareihin voi törmätä myös esim. kotihoidossa. Osa terveydenhoitajista toki työskentelee sairaanhoitaja - nimikkeellä.

https://www.jikky.fi/files/48/310/Tyottomien_terveydenhoit_Kurikka160512_07.jpg

U - Ultraäänilaite. Varsinaisen ultrauksen yleensä tekee röntgenhoitaja, mutta sairaanhoitajankin on hyvä tietää, mistä on kyse. Myös residuaalivirtsan mittauksessa käytettävä laite ainakin ymmärtääkseni perustuu samaan.
V - Valmistuminen. Sairaanhoitajaksi valmistumiseen tarvitaan 3,5v ja 210. Terveydenhoitajaksi taas 4v 240op. Jos nyt otetaan vielä mukaan muut alat, niin kätilöksi kestää 4,5v ja siihen vaaditaan 270op. Ensihoitajaksi taas tarvitaan saman verran aikaa ja opintopisteitä kuin terveydenhoitajaksi.
W - Williamsin tuumori, elikkäs eräänlainen yleensä lapsilla esiintyvä munuaiskasvain. Otin tämän koska se oli oikeastaan ainut, mitä kaksoisveestä tulee mieleen. Mutta siis syöpätaudit kuuluu toki myös opintoihin, tosin meidän koulussa ei ole asiasta mitään erillistä kurssia. Mutta tiedän että jossain on, mistä olen hieman kateellinen. Asiaa on kuitenkin käsitelty aika laajasti parillakin kurssilla. Myös lastentaudit kuuluu opintoihin, ja niihin liittyen on myös yksi harjoittelu.
X - Xylitol. Koska hampaiden hoito on tärkeää, ja varsinkin ikääntyneiden, toki myös muidenkin, kanssa työskennellessään on tärkeää pitää huolta suun terveydestä. Suusta nimittäin bakteerit levitää sitten myös muualle.
Z - Zinkki. Yksi ihmiselle jokseenkin tärkeistä ravintoaineista. Koska potilaita on tärkeää kannustaa syömään monipuolisesti ja terveellisesti.
Å - Ånni. Onnea on löytää ala, jolla todella viihtyy! Hoitoalalla on onneksi monta erilaista mahdollisuutta, mistä valita. Jo ihan ammatinkin puolesta, mutta myös työskentelyalueen puolesta. Kirurgia, poliklinikat, mielenterveyskuntoutus, kriisityö jne.
Ä - Äiti. Koska on hyvä pyrkiä työssä ottamaan huomioon myös potilaiden perheet. Asia, mitä itse vielä ehkä opettelen. Vaikka omaisia ei niin näkyisikään paikalla, heidän kanssan voi olla hyvä olla puhelinyhteyksissä, sekä kysellä potilaalta hänen kotioloistaan.
Ö - Matkin tämän tuosta lähihoitajan tekstistä, mutta siis joskus on hyvä heittää vaan ajatukset ja tehtävät mappi Ö:hön, ja rentoutua. Kunhan ei heitä mitään sellaista, mitä tulee vielä tarvitsemaan :D. Tähän sopisi myös "en öde ö", eli autio saari. Joskus ainakin itse saatan rankan päivän jälkeen haaveilla matkasta autiolle saarelle, missä ei tarvitsisi nähdä ketään. Paitsi palvelijan voisi ottaa matkaan. Sama pätee niihin hetkiin, kun tajuaa mokanneensa jotain, ja tekisi mieli vain kadota jonnekin. Vaikka mokailuthan on siitä hyviä, että niistä voi aina oppia jotakin.

http://www.tarrapaikka.net/images/roskakori400_0609_7ff.jpg

Come Clean

Voisko tää sade jo loppua? Ei sillä, eipähän ainakaan ärsytä olla töissä sen sijaan, että voisi olla pihalla. Mutta arvannette, että ei niitä mummeleitakaan kiinnosta ulkoilla, jos pihalla tulee kokoajan joko lunta, rakeita, räntää tai vettä. Ja minä kun haaveilin aurinkoisesta kesästä, rusketuksesta, asukkaiden kanssa ulkona olemisesta ja autolla ajelemisesta ilta-auringossa. Ja p*skat. Jollain oli muita suunnitelmia mun kesän varalle :D. Kerrankin kun olisi jopa tuo ranta ja järvi lähellä, niin eipä tarvitse paljoa haaveilla uiskentelusta, kun enimmillään olen juuri ja juuri uskaltanut varpaat kastella. No, saapahan hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä yhtään mitään aktiivista.

Totisesti, tuntuu etten ole vielä ehtinyt tekemään yhtään mitään muuta, kuin käydä töissä. Juhannukseksikaan ei ollut mitään suunnitelmia, joten vietin tämän viikonlopun vain vanhempien luona grillaillen jne. No eipä sillä, kyllä tää kolmen päivän vapaa ihan vapaan merkeissä tuli tarpeeseenkin. Muuten olen käynyt kirjastossa lainaamassa kasan kirjoja, siivonnut, suunnitellut vaihtoa, sopinut kavereiden kanssa muutaman tapaamisen myöhemmälle kesälle ja.... No, eiköhän se ole jo tullut selväksi, että mun elämä on yleensä aika tylsää :D. Tai siltä tuntuu. No, onneksi sentään myöhemmin kesällä on tiedossa muutama ihan hauska tapahtuma, ja suunnitelmissa olisi tehdä pieniä roadtrippejä tähän lähiympäristöön, jahka noi säät vaan paranisivat. Jotenkin odotan ihan hirveästi sitä, että pääsisi oikeasti kävelemään kaupungilla shortsit ja toppi päällä ja tapaamaan kavereita vaikka ihan vaan jätskien merkeissä. Piknik voisi olla myös kiva. Lisäksi ikävöin meidän parin vuoden takaisia ajeluja kaveriporukalla ympäri kaupunkia ja lähikuntia, joten olisi kiva jos tänäkin kesänä taas menisi jossain kohtaa vuorot yksin, ja päästäisiin ajelemaan pitkin öisiä katuja.Vaikka onneksi pääsee sentään sitten syksyä pakoon myöhemmin.

Töissä sentään olen huomannut viihtyväni. Työporukka on tosiaan ainakin tähän mennessä tuntunut mukavalle, samoin asukkaat. Vaikka ihmisiähän nekin on siinä missä mekin, ja kaikille sattuu huonojakin päiviä tai kausia, eikä kaikki aina tule kaikkien kanssa toimeen. Sinänsähän työ on sitä samaa perushoitoa mitä viimevuonnakin, mutta aina sitä oppii kaikenlaista, kun työskentelee eri ihmisten kanssa. Jokaisella asukkaalla on myös vähän omat hommansa, jo ihan diagnoosien puolesta. Kenellä on parkinson, kenellä sydämen vajaatoiminta, kenellä diabetes ja kenellä skitsofrenia jne. Ja mitä kaikkea niihin sitten liittyy. Haavahoitoja olen myös päässyt jonkin verran tekemään, mikä on ihan tervetullutta hommaa, sillä koen että itsellä ei vielä loppujen lopuksi ihan hirveästi kokemusta niistä ole. Perusjutut kyllä on ainakin jotenkin hanskassa, mutta muuten sillä saralla riittää vielä harjoiteltavaa, jotta itsekin osaisi tulevaisuudessa paljon paremmin valita juuri oikeat haavanhoitotuotteet. Viriketoimintaa järjestetään kanssa paljon mikä on kiva.

Tosin kauhulla, tai pikemminkin jännityksellä, odotan seuraavia viikkoja, sillä meille on tulossa ilmeisesti näin kesällä paljon intervallipaikkalaisia. Nämä pari viikkoa kun ovat mun mielestä olleet sellaisia sopivan kiireisiä: tekemistä on riittänyt, mutta on ollut myös aikaa vain olla ja antaa huomiota asukkaille. Inhoan sitä, jos kokoajan pitää sännätä jonkun kanssa paikasta toiseen, eikä ole aidosti aikaa vain olla ja jutella. Kyllähän sitä vessareissullakin tulee tärkeimmät kuulumiset vaihdettua, mutta ei se ole sama asia, kuin se että aidosti istuisi porukalla keskustelemassa, tai kehittäisi vaikka ekstempore jotain kivaa tekemistä. Mun mielestä olisi ikävää vain lykätä mummelit aulaan ilman, että kenelläkään olisi missään kohtaa yhtään aikaa seurusteluun. Onneksi tuolla oikeasti välitetään noista asukkaista! Samoin kuin edellisessäkin kesätyöpaikassa. Ja varsinkin kesätyöntekijänä pystyy vielä vähän eri tavalla jakamaan sitä aikaansa, kun meille ei tuolla kuulu mitkään paperityöt tms. Mutta esimerkiksi yksi kaveri kertoi olleensa aikaisemmin paikassa, missä hänelle oli ihan suoraan sanottu, ettei asiakkaiden kanssa kuulu keskustella. Oikeasti mitä ihmettä?! Miten sitä muuten voi tietää, jos jollain on muistisairaus edennyt tai yöllä ei saa kipujen takia nukuttua tms. Toisekseen keskustelu voi olla myös osa viriketoimintaa ja kuntouttavaa toimintaa. Sen avulla voi myös selvittää minkälaisesta toiminnasta asukas tykkää, tai on aikaiseimmin tykännyt tai mistä asioista tää asukas muuten tykkää ja mitä pitää tärkeinä, tai mitä inhoaa (esim. ruoka: jos joku ilmoittaa, että aamupalapuuro maistui pahalta, voi miettiä kannattaako sitä enää toisten yrittääkään tarjota).

Koska tämä sää ei totisesti ole innostanut myöskään kuvaamaan (+ kaikki vähänkin järkevät kuvat on ipadin muistissa, ja meikäläinen ilmeisesti rikkoi sen johdon tuosta -taas), myöskin tämä postaus jää ilman kuvia. Jälleen. Tylsää, mutta parempi näin, kun läntätä taasen miljoona kuvaa, jotka ei mikään liity mihinkään. Sen sijaan saatte säähän sopivan videon. Ehkäpä tässä sateessa tosiaan on jotain puhdistavaakin?