Byäääää

Itken (no en aivan oikeasti, mutta melkein tekisi mieli). Kurkussa kuristaa, ja olen varma etten tule enää sopeutumaan arkeen, johon ei kuulu nimeltä mainitsemattoman sairaalan kirurgian osastoa numero 1. Never. Miten muka mun pitäisi pärjätä jatkossa ilman sitä loistavaa henkilökuntaa, niitä lukuisia naurunhetkiä kahvihuoneessa ja toimistossa sekä ennen kaikkea mun ihania, ihania ohjaajiani? Saatikka niitä potilaita? Niitä hetkiä, kun istuttiin ohjaajan kanssa toimistossa, ja eksyttiin selailemaan netistä taloilmoituksia sekä nauramaan osalle niistä (joo, työaika on työaikaa, mutta vannon ettei silloin oikeasti ollut muuta tekemistä ;D). Ja sitä, kun hiljaiselta vaikuttaneen toimistossa istuskelun jälkeen tulikin kiire hakemaan potilasta leikkurista sekä jakamaan päivällistä kaikille halukkaille. Niitä päiviä, kun oli täysin rauhallista ja päiviä, kun taas oli jatkuvasti jotain tekemistä ja potilaat kaipaili enemmän apuja kaikessa. Potilaiden vastaanottoa, raportin antoa leikkaussaliin.... Ihan kaikkea. Etenkin sitä henkilökuntaa ja ilmapiiriä, joka oli ennen kaikkea lämmin ja vastaanottavainen. Sitä, että keneltä tahansa saattoi kysyä apuja. Kaiki olivat myös motivoituneita työhönsä, ja jokaisesta näkyi se halu tehdä sitä työtä ja kehittää itseään. Sanoo joku potilas lehden tekstaripalstalla mitä tahansa, niin kyllä tuolla oli erittäin osaava henkilökunta.

Mutta niin. Lupasin kertoa näin viimeisen päivän kunniaksi meidän rutiineista. Elikkäs. Jokaisessa paikassa, missä hoitotyötä tehdään, luultavasti alkaa aina aamu raportilla. Niin myös tuolla. Ensin yökkö kertoili yöstä, ja sen jälkeen sitten paneuduttiin enemmän uusiin sekä vanhoihin potilaisiin, ja missä kenenkin kohdalla mennään. Raportin jälkeen sitten jaettiin potilaille aamupala ja otettiin uudet potilaat vastaan. Tarvittaessa joltakulta mitattiin myös verensokeri ennen aamupalaa, ja lisäksi yksi hoitajista jakoi aina aamulääkkeet (yleensä meillä lääkkeet jakoi sairaanhoitajat - tai joskus me opiskelijat, jos kaksoistarkastus oli jo tehty). Aamupalan jaon jälkeen oli hoitajien tauko, johon mahdollisesti kuului myös erinäisten asioiden käsittely (mm. viime tiistaina aamun tauolla pidettiin samalla kokousta aiheesta haiprot). Sitten siinä puoli yhdeksän tai yhdeksän maissa alettiin hakemaan kärryjä aamutoimia varten, lääkärin kierrosta riippuen. Mitään järkeähän ei olisi ollut änkeä lääkäreiden ja kierrolla olleen hoitajan kanssa samaan aikaan samaan potilashuoneeseeen, joten siksi yleensä odoteltiin että lääkärit ovat jo ohittaneet ainakin ensimmäisen huoneen. Plus joskus lääkärit antoi siinä kierrolla ohjeita esim. dreenien ja katetrien poistosta, jolloin oli ihan järkevää odottaa että lääkäri on nähnyt potilaan. Kierron sekä aamutoimien jälkeen oli raportti, jossa kierolla ollut hoitaja kertoi tehdyistä päätöksistä ja muutoksista, sekä informoi paikalla olleita muiden alojen ammattilaisia mahdollisista konsultaatiotarpeista ym. (esim. sosiaalihoitaja kävi monesti keskustelemassa potilaiden jatkohoidosta heidän kanssaan ja järjesteli tarvittavia jatkohoitopaikkoja, fyssari kävi kuntouttamssa potilaita jne.). Tässä välissä yleensä myös kirjattiin aamupesuista, ja itse esimerkiksi saatoin välillä jo ennen yhtätoista aloitella lääkkeiden jakoa. Yhdentoista aikohin (usein jo siinä puolelta) oli hoitajien ruokatauko, ja about puoli 12 saapui ruokakärry potilaiden ruokien jakamista varten. Päivällä sitten yleensä noin muuten käytiin viemässä potilaita leikkuriin tai tutkimuksiin, haettiin takaisin, vietiin lääkkeitä, avustetiin vessaan ja takaisin ynnä muuta. Yhden aikoihin tehtiin sitten lämpökierto, eli mitattiin kaikilta leikkauspotilailta ja muilta keillä oli tarvetta mittaukselle niin lämpö, ja samalla kyseltiin vointia, vatsan toimintaa ynnä muuta. Kahdelta jaettiin lääkkeet, ja iltavuoron saapuessa töihin yksi sairaanhoitajista (1 kummastakin ryhmästä) piti aina raportin iltavuorolaisille. Useimmiten potilaat myös kotiutuivat iltapäivästä, jolloin iltapäivään kuului myös papereiden hommailua potilaille, lääkkeiden tsekkailua (onko potilaalla kaikki tarvittava kotona, käykö hän samana päivänä apteekissa vai annetaanko osastolta mukaan lääkkeitä), kyytien tilailua ja potilaiden ohjausta kotihoitoon. 

Iltavuoroon sitten kuului lähinnä ruoan jakoa sekä iltatoimissa avustamista, plus sitten samana päivänä leikkauksesta tulleilta mittailtiin tasaisin väliajoin verenpaine ja happisaturaatio ja tietysti tarkkailtiin vähän tiiviimmin yleisvointia. Sitten tietysti potilaita avustetiin vessaan ja wc - tuolille, annettiin lääkkeitä ym. (ilalla toki myös ihan jaettiin porukalle säännölliset lääkkeet, iv:t ym.) Toisessa ryhmässä monesti kai illalla tehtiin joskus ihan haavahoitojakin, mutta meillä harvemmin sellaisia siinä illassa oli. Toki itselle taisi sattua aina vaan poikkeuksellisenkin rauhalliset illat :D. Mutta joo. Ja toki ilalla sitten saatettiin esim. kävelyttää potilaita ympäri osastoa. Ja joskus saattoi olla, että joku potilas ei ollut vielä edes saapunut takaisin leikkauksesta päivävuoron aikaan, jolloin hakeminen ym. jäi sitten iltavuorolle. Ja toki niin ilta- kuin päivävuorossakin saattoi tulla uusia potilaita myös toisista sairaaloista sekä päivystyksestä ja valvonnasta.

Mutta siinä siis meidän päivät noin niinkuin tiivistettynä. Aamuvuorot usein oli aika kiireisiä, illasta sitten oli rauhallisempaa. Ei kuitenkaan mun makuun ollut liian kiireistä ainakaan tällä hetkellä, vaan tekemistä oli aikalailla sopivasti, jotta ehti oikeasti kiinnittää huomiota potilaisiinkin Ja pääosinhan meidän potilaat oli varsin mukavia, joten heidän kanssaan oli kiva toimia. Oli kuitenkin hyvä päästä näkemään ja kokemaan hirmu monenlaista, ja hirmu monen tyyppisiä ihmisiä ja potilaita. Kyllähän sitä jos jonkinnäköistä tyyppiä ehti tuon viiden viikon aikana näkemään, kun oikein muistelee ;). Kaikki oli kuitenkin myös kovin ymmärtäväisiä mua kohtaan, ja ymmärsi kun kerrottiin, että harjoittelen vasta. 

Kuinka hyvältä muuten tuntuikaan, kun lähtiessäni vielä oikein halattiin molempien ohjaajien kanssa, ja mulle sanottiin, että "susta tulee vielä hyvä hoitaja". Lupasin myös piipahtaa joskus käymään tuolla, ja tulla kertomaan kuulumiset. Ja todellakin menen, jos vaan tulee sellainen hetki että olen lähettyvillä, koska kyllä mäkin haluan kuulla sitten mitä kaikille tuolla kuuluu.