Arviointi

Ensin ajattelin, että kirjoittaisin arvioinnista ja muutenkin viimeisen viikon tunnelmista huomenna kun mulla on viimeinen päivä, mutta sitten ajattelin, että jotakuta saattaisi ehkä myös kiinnostaa kuulla hieman, että minkälainen on normipäivä (meidän) kirurgisella osastolla? Rutiinit toki vaihtelee eri paikoissa, mutta kuitenkin. Ja koska tänään on kuitenkin vielä kaikki niin tuoreessa muistissa, niin ajattelin, että päivitän nyt fiilikset arvioinnista, ja huomenna sitten vielä kertoilen vähän, miltä tuntuu jättää toi paikka ja vaihtaa toiseen, ja samalla sitten meidän päivärutiineista. 

Tosiaan, mulla oli siis tänään arviointikeskustelu, ja onneksi opettaja raahautui ihan fyysisesti paikalle, sillä niin oli paljon mukavampaa jutella (tässä siis ehti tapahtua monenmoista käännettä, ennen kuin saatiin aika sovittua). Arviointi jännitti, vaikka uskoinkin että ohjaajat on olleet mun kanssa palautteissaan aika paljon samaa mieltä. Vaan kyllähän se aina hieman jännittää. Onneksi mun ohjaajani on huipputyyppi, ja ennen kaikkea oikeudenmukainen ja sellanen lempeä sekä hyvä ohjaamaan ja opettamaan. Hänellä ei myöskään ole kauhean kauaa omasta valmistumisestaan, joten hän ymmärtää kyllä tosi hyvin minkälaista on olla nuori ja opiskelija. Opettajakin ihan mukava, joten sillain ei kuitenkaan tarvinnut sen suurempia pelätä. 

Kehitettävää sekä oman arvioinnin että opettajan palautteen mukaan olisi etenkin nyt siinä omien ajatusten esille tuomisessa. Ilmeisesti jonkin verran tässä parannuin harjottelun aikana, ja kysyttäessä multa kyllä löytyi vastaus, mutta jälleen kerran sanottiin sitä samaa, että hankalaa tietää mitä toinen ajattelee (ja ennen kaikkea mitä jo osaan ja mitä en) ja kuinka motivoitunut toinen on työhön, jos ei koskaan tuo ajatuksia esille. Keskusteltiin myös tästä asiasta, ja itse toin esille, että mä koen ehkä hankalaksi kysyä, jos en edes tiedä tavallaan että mitä voisi kysyä (jos ei ole hajuakaan asiasta), ja kun en tosiaan ehkä oikein osaa kyseenalaistaa. Jossain vaiheessa joku myös kysyi, että onko mulla itsellä sellainen ajatus, että mun pitäisi jotenkin tietää kaikki. Tai ei nyt ihan noilla sanoin, mutta kuitenkin. Ehkä siinä myös tosiaan on se, että varsinkin jos on asioita, joista muistan, että näitä on aikaisemmin koulussa joskus käsitelty ja periaatteessa nää pitäisi osata, mutta en ehkä osaakaan, niin myöntää se. Ehkä silloin tulee ajateltua, että kai noi nyt olettaa mun osaavan, ja mitähän ne ajattelee jos en osaakaan. Siitäkin huolimatta, että mulle sanottiin, etten todellakaan ole tyhmä, jos en jotain osaa. Vaan että se on osa sitä ammatillisuutta, että osaa kysyä ja pyytää apua. Ja niinhän se onkin, kyllähän tuollakin huomasin, kuinka työkaverit kyseli toisiltan apua ja neuvoja, ja konsultoi eri alojen ammattilaisia. Lisäksi sain kommentin, että mun pitäisi enemmän selittää potilaille, mitä teen (esim. dreeniä irrottaessa). Mun ohjaaja myös muistutti, että ihan jo se, että kerrotaan mitä tehdään, vähentää pelkoja. Ihan vaikka ei tehtäisi mitään erikoista, isompaa toimenpidettäkään. Mikä oli aika hyvä kommentti mun mielestäni.

Mutta sitten ne positiiviset kommentit. Arvioinnin mukaan toimin eettisesti potilaan oikeuksis kunnioittaen, ja huomioin heidät yksilöinä. Hoidan myös tehtäväni luotettavasti, ja osaan ottaa palautetta vastaan. Anna potilaiden tehdä itse sekä kannustan omatoimisuuteen. Harjaannuin harjoittelun aikana raporttien sekä kotihoito-ohjeiden antamisessa. Potilaiden kohtaaminen sujuu hyvin, ja kehityin harjoittelun aikana potilaan huomioinnissa sekä kommunikoinnissa. Tulen kaikkien kanssa toimeen, ja kunnioitan muita. Osaan jakaa lääkkeitä oikein sekä laimentaa antibiootteja, ja lääkehoitoa toteuttaessani olen tarkka ja huolellinen. Ilmeisesti omaan myös hyvät kädentaidot,eli kanylointi ja verinäytteet sujuu ainakin jotenkin :D. 

Tossa siis nyt osa niistä kommenteista, joita sain. Ihan kaikkea en jaksanut kirjoittaa, mutta siis kehittämisehdotuksia oli loppujen lopuksi aika vähän siihen nähden, mistä lähdettiin. Eli melkein sieltä jostain nollatasosta, koska sairaalamaailma oli mulle aivan vieras. Oikeastaan ns. "negatiivisia" kommentteja (aka kehitysehdotuksia) ei juuri ollutkaan kuin nuo mitä kirjoitin, tai kaikki muut liittyy noihin. Sitten positiivisia olisi ollut vielä enemmänkin. Opettaja myös kommentoi, että täytyy muistaa, että olen ollut harjoittelussa vaativalla osastolla, ja siihen nähden suoriutunut harjoittelussa hyvin. Ja toisaalta tämä oli myös vasta ensimmäinen harjoittelu sairaalan puolella erikoissairaanhoidossa.

(En kyllä tiedä, kiinnostaako ketään edes lukea tämän tyyppisiä postauksia, ja joskus mietin kuinka järkevää on avautua esim. noista kehitettävistä jutuista, mutta kun ainakin toistaiseksi olen yrittänyt jonkin verran anonyminä pysytellä, niin tämä on toiminut myös jonkin sortin päiväkirjana. Ja muutenkin haluan olla mahdollisimman avoin, ja toivon että näistä teksteistä välittyisi kuitenkin se kehitys. Toivottavasti myös tämän kaltaisista postauksista nyt joku saisi jotain irti.)