maanantai 10. maaliskuuta 2014

Sun Is Rising :)

Otsikko kuvaa kivasti tän hetken fiiliksiä, tai ainakin niitä päällimmäisiä: Ihana auringonpaiste ja viimeisiä viikkoja viedään ennen harjoitteluja! Viime viikolla käytiin järjestämässä opiskelijaporukalla ensiapurasti erääseen paikalliseen tapahtumaan, jossa siis annettiin tietoa elvytyksestä, kylkiasennosta ja haavan sitomisesta. Näytettiin aina ne jokainen, ja sitten jokainen osallistuja sai halutessaan kokeilla näitä taitoja. Ennen tapahtumaa jännitti ihan hirveästi että mitenköhän tuo menee, sillä spr:n sivujen selailusta huolimatta varsinaiset taidot tuntuivat olevan vähän ruosteessa - olihan kortin hankinnasta vierähtänyt jo melkein vuosi! Päästiin kuitenkin ennen rastin alkua vielä harjoittelemaan, ja rasti olikin palautteiden perusteella erittäin tykätty!

Viime viikolla alkoi myös haku vaihtoon. Itsellä tuo on nyt vielä toistaiseksi palauttamatta tuo lappunen, millä voi ilmoittaa halukkuudestaan, mutta tarkoitus olisi heti huomenissa saada tuo palautettua. Pakko kai sanoa, että vieläkin hieman emmin tuon kanssa, mutta kaverit on tsempanneet mua lähtemään, ja itsekin olen jo todennut että se on nyt tai ei koskaan. Eli nyt.



Tällä viikolla puolestaan järjestettiin koulussa ikäihmisten terveyden edistämisen teemapäivä. Paikalle kokoontui lähemmäs 20 ikäihmistä, joille vedettiin sitten erilaisia rasteja. Oli liikuntarastia, aivopähkinää ja rentoutumista. Meidän ryhmä päätyi vetämään lopulta perus tuolijumppaa. Myös rentoutuminen olisi ollut kiva, mutta toinen ryhmä ehti sen jo nappaamaan. Ja pakko sanoa että hyvin he oli kyllä rastin järjestäneet, kun itsekin pääsin tuota kokeilemaan! Melkein meinasi nukahtaa siihen patjalle :D. Ja koko tapahtuma oli ainakin omasta mielestä tosi mukava! Oli kiva päästä taas tekemisiin vähän iäkkäämpien ihmisten kanssa, ja vielä sellaisten jotka kuitenkin oli vähän virkeämpiä niin sanotusti. Osa heistä oli myös omaishoitajia, joten irtiotto oli kuulemma tosi kaivattu ja kaikki koki päivän tosi mukavana. Päivä on siis jo jonkin sortin perinne koululla, ja kuului meillä tietysti yhteen kurssiin. Mutta muuten ideointi ja järjestäminen sujui siis aika pitkälti oppilaslähtöisesti, toki meillä oli opettaja auttamassa. Ensin sovittiin ne ryhmät, jotka rasteja vetää, ja sen jälkeen jokainen ryhmä ideoi oman rastinsa. Me tosiaan päädyttiin lopulta tuohon tuolijumppaan, sillä se oli sopivan helposti järjestettävissä ja keksittävissä eri liikkeet. Ja myös meidän rasti oli ilmeisen tykätty, kuten myös muut rastit. Kokonaisuudessaankin palaute oli onneksi tosi positiivista, ja tuli jopa kommenttia että paras vastaavanlainen päivä ikinä :D! Ja että lisää vastaavanlaisia myös jatkossa.

Että sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Myös kokeet ja kaikenmaailman palautuspäivät painaa mukavasti päälle, mutta on tässä sitten ollut jotain mukavaakin välissä. Tällä hetkellä työn alla olisi kriisi- ja päihdehoitotyön tenttiin valmistautuminen. Mutta arvatkaa kiinnostaako? Ei. Aihe olisi sinänsä mielenkiintoinen, mutta tuo kirja taasen ei. Seuraavana olisi vuorossa sisätaudit mm. munuaistautien ja sydänvaivojen muodossa (mitä? eikö niitä sydänhommia muka opiskeltu jo ennen joulua? Ilmeisesti ei riittävästi....). Sanoisinko että melkeinpä ne tylsimmät aiheet jätetty viimeiseksi, tai ainakin tämä seuraava tentti nyt ei jotenkaan kiinnostaisi. Olisi voinut olla vaikka ensin tämä ja sitten vasta syöpätautien tentti. Syöpähän nyt on aina cool. Vaikka pitäisi tietysti nähdä kaikki jutut yhtä tärkeinä ja kiinnostavina. Joskus se ei vaan onnistu. Päästiin viime viikolla myös harjoittelemaan sairaalaelvytystä! Mikä oli myös aika cool. Siitäkin huolimatta, että itse en kyllä liiemmin tykkää simulaatioluokassa olemisesta. Se nukke on ensinnäkin aika friikki kaikkine hienoine toimintoineen, ja toiseksi en tykkää yhtään sitä ajatuksesta että muu luokka arvioi mun toimintaa. Vaikka ei sitä loppujen lopuksi edes kerkiä niin ajattelemaan siellä nuken kanssa häärätessään. Eniveis musta ainakin tuntui, että on se aika hurjaa hommaa. Tavallaanhan se on aika yksinkertaista, mutta sitten ei kuitenkaan ole, vaan pitää kuitenkin osata kaikenlaista. Pitää osata pysyä rauhallisena, mutta kuitenkin toimia ripeästi. Pitää osata lykätä ekg-läpyskät nopeasti oikeille paikoilleen, ja tulkita sitä käyrää. Pitää osata painelu-puhalluselvytys ja suoriutua myös kanyloinnista riittävän ripeään, pitää osata toimia ryhmässä ja informoida muita omista toimistaan jne.... Eikä se elvyttäminen ole mistään kevyimmästä päästä, kun sitä vähän aikaa tekee, varsinkin jos potilas on vähänkään isompikokoisempi! Että rispektit vaan niille elvytystiimiläisille ja muille, jotka tota enemmänkin tekee.



        Joskus olis vaan niin paljon kivempi syventyä Netflixin maailmaan, kuin noiden kirjojen....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti