Home is where heart is.

Päivänvalossa kaikki näyttää kirkkaammalta, vai miten se meni? Ainakin varsinainen koti-ikävä on jälleen selätetty, jotan ihme kriiseilyä (ja paniikkia tulevasta vuodesta lukuunottamatta). Ei tää periaatteessa kodilta tunnu samaan tapaan kuin kotikoti, mutta ihan hyvä täällä kuitenkin on ollut asua. Joten enköhän mä täällä vielä kolme vuotta kestä? Vaikka kouluun palattuani kyllä huomasin, että joo meidän luokka on ehkä entistäkin jakaantuneempi. Mutta, siitä ja monesta muusta jutusta vähän myöhemmin.

Sen sijaan seuraavaksi saatte pienen esittelyn siitä, minkälaisessa paikassa oikein asustan. Nimittäin tänään sain idean, että voisin tosiaan esitellä tätä mun kämppää ja muutakin. No, helpommin sanottu kuin tehty jos ideana on kuitenkin pysyä (ainakin toistaiseksi) anonyyminä. Koska kyllähän jokainenmun kämpässä käynyt mut tunnistaisi. Vaikka voi olla että tunnistaa nytkin, eihän se ole kovin vaikeaa laskea 1+1+1 ja niin edelleen. Joka tapauksessa, seuraa läjä epämääräisiä kuvia muutaman selityksen kera:

Kuten alimmaisesta kuvasta näkyy, mulla on ikkunalaudat! Ikkunalaudat, joilla voi istua ja hengailla ja katsella talvella putoilevia lumihiutaleita. 

Kahdessa ylimmäisessä kuvassa on nähtävissä mun hyllykköä sekä yöpöytää, alimmaisissa sitten vaatekaappia (vaatteistahan mua ei juuri ainakaan voi bustata :D) ja sitte viimeisen kuvan on lähinnä tarkoitus esittää sitä että sain tänään jopa jotain muutakin aikaiseksi kuin käydä koulussa. Mutta lisäksi kuvassa vilahtaa myös mun valkoinen pöytäliina.

No, vessan oven nuppi, ja koukkuja. Noista tarroista otin kuvan ihan sen takia, että mua sattu ärsyttämään kun mun kalenteri ei sitten millään pysy seinässä. Mä olin ihan varma että nyt siinä on sellaset teipit, että se vihdoin pysyy - mutta ei.... Kun en viittis tohon kohtaan naulaakaan lyödä.

Joo. Tää ei siis oo tosiaan ihan missään keskustan vilskeessä, vaan tällein kivasti vähän syrjemmässä et on mettää ja kallioitakin yms. (mikä on mulle tosi tärkeetä, koska se on yks niistä jutuista mistä tykkään ihan sikana mun lapsuuden kodissa/ympäristössä). Ja tästä ihan läheltä lähtee valaistu pururata (alin kuva oikealla)! 

Koti-ikävä.

Mä en oikeasti uskonut että tämä enää vuoden jälkeen iskisi, mutta niin vaan kotoa lähdön jälkeen on fiilikset heitelleet ihan laidasta laitaan. Ei niinkään ole sellasta samanlaista pelkoa siitä, ettenkö mä pärjäisi tai että kotikoti ei tuntuisi enää kodilta (eikä missään tuntuisi enää kodilta), vaan vellon vaan sellasessa oudossa tunteessa siitä, että täällä pitäisi taas vuosi pärjätä. Että mun pitäis jokainen päivä (mitä nyt täällä olen) olla _yksin_ (vaikka en mä kai loppujen lopuksi kauhean yksin ole, kun iskä soittelee/facettaa lähes joka päivä, samoin isovanhemmat soittelee ja siskon kanssa viestitellään kanssa yleensä päivittäin + kyllä noi välillä tulee käymäänkin). Ja vuosi tuntuu ihan järjettömän pitkältä ajalta, vaikka mä tiedän että lopulta se menee ohi hujauksessa. Mutta kotona kun on tottunut että ei ole käytännössä ikinä yksin. Mikä sekin on jännää, koko kesän oikeestaan ei olis halunnu mitään niin paljoa  kuin hieman rauhaa, mutta nyt taas olis sellanen fiilis että voisin vaan hypätä autoon ja karauttaa sinne melun ja melskeen sekaan. Siitäkin huolimatta, että meidän iskä on varsinkin parin viimeisen viikon aikana käyny välistä aika lujaa hernoille. Sama hemmo lupas kuitenkin nyt kesälomallaan karauttaa tänne vaihtamaan mun lampun, ja lupas kanssa käyttää samalla kaupassa hakemassa lisätäytettä jääkaappiin, mikäli tarvis. Lisäksi pakkausten seasta löytyi tämmönen:

Miten muka vois olla kärttynen ihmselle, joka salaa änkee karkkia mukaan mun tavaroihin? Ei mitenkään.

Että kai se kolme kuukautta sitten tosiaan oli pitkä aika. Muistan vielä, miten vikana päivänä täällä ajattelin, kuinka hassulta tuntuu jättää tämä paikka ja että olisin kolme kuukautta vaan kotona. Ja nyt taas sama fiilis on toistepäin. Ensi vuosi tässä vaiheessa kuitenkin paitsi jännittää, myös mietityttää. Itsehän en ole koko kesänä ollut yhteydessä juuri kehenkään, koska viime vuonna sain oikeastaan tasan yhden sellaisen kaverin, jonka kanssa tuli edes viestiteltyä facebookissa koulun jälkeen. Ja tiedän että aika moni muu meidän luokalta on nähnyt toisiaan useampaankin kertaan kesän aikana, joten toivottavasti nyt en ole jäänyt ihan totaalisesti ulos kaikesta. Jotenkin vaan ei läytynyt sellaista suurempaa yhteistä juttua kenenkään kanssa, osin asiaan varmasti vaikutti se, että olin koko alun ihan jäätävässä yskässä/nuhassa, eli ei tehnyt kauheasti mieli olla sosiaalinen. Lisäksi asun vähän eri suunnalla kuin muut.

Toki minä olen selvinnyt yksin ennenkin, ja sitten taas mulla on paljon kavereita muualla (plus että yrittämällähän niitä uusia saa, tässä tapauksessa tarkoitus olisi muun muassa aloittaa uusi harrastus nyt syksyn aikana). Juurikin suunniteltiin esimerkiksi yhden kaverin kanssa, että millon tää vois tulla käymään täällä ;). Ja eiköhän se tästä, kun vaan arki lähtee taas kunnolla käyntiin. Luultavasti muutaman viikon päästä, kun ollaan jo täydessä touhussa koulussa ja muutenkin, mietin taas että mitäköhän hittoa, ja että kyllähän se arki rullaa hyvin ja täällä asuminen on kivaa, kun kotonakin pääsee käymään melkein aina kun haluaa. Ja että facebookin chatti ja ilmaiset puhelut on keksitty, ja niiden välityksellä on edelleen ihan kätevää muun muassa kommentoida tv-sarjojen tapahtumia siskolle. Joten ei, mä en soita äidille (ylpeys ei vuosi sittenkään antanut periksi), vaan sen sijaa mä menen nukkumaan (koska mun on koko illan ollut maha kipea, ja nää tunteet johtuu varmaan osin väsymyksestäkin). Ja huomenna marssin kauppaan ostamaan uuden hammasharjan (koska mun yybersöpö hammasharjani jäi kotiin), lampun yöpöydän valaisimeen ja mustaherukkamehua. Minähän en ole jälleen nuhassa kun koulu alkaa, prkl :D.

30 faktaa

Vähiin käy ennen kuin... öö no jotain. Tarkoituksena oli tulla päivittämään kuinka muutamasta vastoinkäymisestä huolimatta (kuinka vaikeaa voi olla koota peg-letku tai laittaa tiskikone käyntiin? Vaikeaa) selvisin päivästä kahden tuntemattoman sijaisen kanssa, kukaan ei kuollut ja kaikki saatiin hoidettua. Mutta olihan tässä blogissa tarkoitus puhua muustakin kuin kesätöistä/opiskeluista, eikä ketään oikeasti varmaan edes kiinnosta lukea jokaikisessä postauksessa kuinka onnistuin tänään pistämään napapiikin tai kuinka eilen pidin mummoille tietovisan (jeij.), joten....

Voisin vaikka kertoilla jotain random faktoja musta itsestäni. En tiedä onko tämä sen kiinnostavampaa, mutta ainakin opitte ehkä tuntemaan mua paremmin. Eikä mun elämä sitä paitsi toistaiseksi ole tarpeeksi jännittävää että siitä riittäis ihmeemmin kerrottavaa. Ehkä sitten taas kun koulu alkaa...

1. Pidän ylikaiken lapsista ja toimin Mll:n lastenhoitajana

2. Lempparimusiikkiani on pop ja country, esim. Luke Bryan, Avril Lavigne, Summer Set ja random ruotsalaiset pop- ja jopa iskelmätähdet :D

3. Joku kuitenkinkin kysyy tätä, niin juu haluaisin mieluiten työskennellä ala-asteella tai neuvolassa. Myöskään sairaalan lastenosasto ei ainakaan tällä hetkellä tuntuis poissuljetulta jutulta.

4. Mutta tykkään myös vanhusten kanssa työskentelystä. Vaikka en ehkä ihan ammattia siitä haluais.

5. Ikinä ei voi olla liian vanha kuuntelemaan Smurffeja tai katselemaan Peppi Pitkätossua. Ihan sama mitä muut sanoo.

6. Rakastan sairaalasarjoja, esim. House, Teho-Osasto, Strong Medicine, Saaristolaislääkäri, Greyn anatomia....

7. Mutta kerrottakoon että lisäksi olen niinkin "nolife" että olen koukuttunut myös Emmerdaleen. Ja tylsinä hetkinä (eli varsinkin jos välttelen jotain muuta tärkeää :D) tulee seurattua myös Kauniita ja Rohkeita, Hulluna häämekkoihin, Pikakurssi kodinostoon ja muita Livin sisustus/lifestyle- ja koirankoulutusohjelmia :D. Harmi vaan kun mulla ei näy MTV:tä, niin en pysty enää kattelemaan Teiniäitejä, Plain Janea, Degrassia tai Akwardia. Paitsi tietysti netistä, mutta ei se ole ihan sama...

8. Tv-sarjoista puheenollen omistan myös Svt playn (ruotsalaisen SVT-kanavan app, samanlainen kuin vaikka Ylen Areena) kännykässäni, minkä kautta tulee tiirailtua joskus muutamia sarjoja. Ja Netflix toki on myös loistava keksintö.

9. En todellakaan ole mikään maailman paras kokki. Tykkään kyllä laittaa ruokaa, mutta välistä se vaan menee vähän siihen että turhaudun...

(Viimeisin taidonnäyte. Joku viisampi voisikin nyt valaista että mitäköhän tolle oikein kävi? Villi veikkaus on, että yöksi pöydälle jättäminen ei ollut kovin viisas veto, mutta sitä en tiedä mitä toi valkonen on. Ei joka tapauksessa huvittanut syödä enää, ja ens kerralla varmasti muistan tunkea jauhelihan ja muunkin ruoan jääkaappiin.)

10. Ulkonäöstä sen verran että en ole tyytyväinen painooni (joo aika perus varmaan naisten keskuudessa, mutta silti). Sen sijaan pituuteeni taas olen, vaikka en mikään hujoppi olekaan, vaan juuri ja juuri keskipituinen.

11. Lempi elokuvani on Lainakengissä

12. Lempivärini on laivastonsininen

13. Olen ehkä täysin nolo ja -kuten sanottua - nolife, mutta en koskaan maistanut alkoholia alaikäisenä paria hörppyä enempää (nekin vanhemmilta :D). Nykyäänkin mieluummin ehkä vietän kavereiden kanssa aikaa ihan selvinpäin, vaikka välillä tuleekin myös käytyä baareissa.

14. Mun suku on superpieni: omistan tasan yhden sisaren, vanhemmat, kahdet isovanhemmat, enon ja yhden serkun.

15. Toisaalta kaveripiirini on sitten taas nykyään aika laaja, vaikka suurin osa asuukin joko kotiseudulla tai omilla opiskelupaikkakunnilla ja sen takia ei nähdä ihan jatkuvasti

16. Yritän epätoivoisesti pitää blogin lisäksi myös päiväkirjaa

17. Päädyin terkkariks oikeestaan aika pitkälti koska musta ei ollukaan lääkäriks, ja sit aloin pohtia muita vaihtoehtoja. Ja nyt tää tuntuu ihan omalta jutulta. Jotenkin vielä tän kesän aikana on oikeasti havahtunu siihen miten paljon muutkin asiat vaikuttaa ihmisiin (potilaisiin/asukkaisiin/mikskä nyt haluaakaan kutsua), kuin ne lääkärin määrämät lääkkeet tai suorittamat toimenpiteet. Ja kun kyse on yhteistyöstä, niin onhan hoitajalla myös todella tärkeä merkitys potilaan lääkehoidossa yms.

18. Opiskelen lähempänä Keski-Suomea 19. Inhoan ötököitä

20. Omistan maailman huonoimman suuntavaiston

21. Lempiruokiini kuuluvat mm. Lasagne, pyttipannu, pitsa ja makaronilaatikko sekä pasta ja kanakastike (jossa paprikaa  ja pekonia). Myös mummon lihapullat sekä peruna ja kanakastike on parhautta <3. 

22. Jos pitäisi valita mikä suklaa olen, sanoisin varmaan keksisuklaa. Jotkut saattaa helposti kuvitella, että olen ehkä aika hiljainen ja rauhallinen, mutta se riippuu aikalailla seurasta. Periaatteessa siis jol, esimerkiksi siskooni verrattuna olen huomattavasti rauhallisempi ja harkitsevaisempi, mutta oikeassa seurassa minä olen se joka ensimmäisenä kierii siellä lumihangessa alasti tai laulaa Dancing Queenia kaverin kanssa koulun ruokalassa.

23. En ole vieläkään muistanut uusia opiskelijajärjestön jäsenyyttä, jotta saisin uuden tarran korttiini... Josko tässä piakkoin, tai pitänee toivoa ettei ruokalassa huomata mitään (/ uskotaan ettö uusi tarra on matkalla; vaikka ainahan voin tulostaa kuitin), minähän en ala maksamaan joka päivä lähemmäs 7e ruoasta, vaikka se hyvää onkin

24. Olen käynyt ulkomailla Viron ja Ruotsin matkoja lukuunottamatta tasan 2 kertaa

25. Pelkään pimeää

26. Kuvailisin itseäni empaattiseksi, luotettavaksi ja tosiaan aika rauhalliseksi, välillä jopa ujoksi. Kavereilta on myös tullut kommenttia että olen lempeä ja hyvä kuuntelemaan ja lohduttamaan (aina ei itsestä siltä tunnu, mutta pyrin kuuntelemaan ja lohduttamaan parhaani mukaan).

27. hukkaan helposti tavaroita, en niinkään töissä mutta kotona etsin jatkuvasti jotain kynää tai paperia

28. Lempi karkkejani on suklaa ja nallekarkit

29. Pienempänä olin kauhea Abba-fani ja tykkäsin myös Jari Sillanpäästä 

30. Tykkään lukea paljon

Eiköhän 30 faktaa riitä tältä erää... Saa toki kysellä koko ajan jos joku haluaa tietää jotain vaikka opinnoista tai mistä tahansa :).

30pv koulun alkuun!

Ihan ensimmäiseksi v*tuttavin asia: Taisin hukata työavaimeni. Jes, voin kuvitella jo kun maanantaina maleksin johtajan pakeille ja kuulen kuinka paljon joudun tästä hyvästä pulittamaan.... Ei taida olla ihan halpa lysti tuo lukkojen ja avainten vaihto? Oikeasti koko kesän olen koittanu olla tarkkana noiden kanssa, ja nyt sitten aamulla huomasin ettei ne olekaan siellä missä kuuluisi... Tai muuallakaan mistä olen etsinyt.

Sitten toisekseen, kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin koulun alku todellakin lähestyy! Laskin siis tänään että tuohon on _tasan_ kuukausi. Ja mulla on työpäiviä jäljellä 8 + mitä viimeiselle työviikolle sitten onkaan merkattu. Jos nyt laskin oikein. Aika jännittävää ;). Me saatiin jo vähän ennen juhannusta tietää lukujärjestykset, ja näillä näkymin päästään heti taas työn touhuun, kun alkaa ruotsit ja lastentaudit ja labrat ja muut. Kun siis näillä näkymin viikko alkaa siis jo heti projektisuunnittelulla sekä

iltaluennoilla, jes! Eivaan, mielenkiintoista nähdä mitä noihin projekteihin kuuluu, ja muutenkin ihan mukavan oloinen toi meidän lukkari.

Hassua on myös, että ens vuonna todellakin olen jo tokan vuoden opiskelija. Mihin se ensimmäinen vuosi katosi? Vastahan meikäläinen oli ensimmäisessä harjoittelussa, ja kaikki tuntui jotenkin uudelta ja oudolta. Ja nyt vastassa on jo kaikki samat ja tutut naamat (vaikka toki ainakin uusia opettajia tulee). Ensi vuonna  olisi myös kolme harjoittelua, mielenterveys, sisätaudit ja joku kolmas. Sisätaudeista kiinnostaisi gastroenterologinen osasto, ja mielenterveyspuolelle hain päihdekuntoutukseen. Kolmanneksi kiinnostaisi lähteä lastenosastolle (se tai kirra jää sitten seuraavalle vuodelle), mutta se taas riippuu ihan siitä lähdenkö kolmantena vuonna vaihtoon (haluttaisi kyllä hirveästi!) ja mitä siellä suorittaisin. Jotenkin hirvittää että noilla pitäisi sitten jo osata niin paljon enemmän! Onneksi sitä vartenhan tuo koulu on... 

Ps. Mitä muuta kesätöihin tulee, niin tänään oli taas askeleen varmempi fiilis! Osasin mm. ottaa verenpaineen, sain kaikillle jaettua yksin kahvit, ja onnistuin yksin 'vaipattamaan' ja aamupesemään yhden meidän sänkypotilaan! Noin muun muassa siis. Työkaverin kanssa juteltiin myös, että eikö ole kivaa päästä pois taksisin nuorten joukkoon. Mutta ääh, kyllä mua on ihan hyvin kohdeltu vaikka tuolla onkin noita vanhempiakin perushoitajia yms., eikä mua ole haitannut vaikka joskus joku sanookin vähän kovemmin. Kyllä mä tiedän että ne tarkottaa hyvää, ja onkin olleet sillä asenteella että onhan se selvä etten mä voi vielä kaikkea osata.

Tänne sitä pitäis palata kuukauden päästä - aika kiva toi ranta tossa 10m päässä kotoa, eikö?

Postaus nro 2 -kesätöistä

Noniin, vihdoinkin sain aikaiseksi aloittaa seuraavan postauksen. Jotenkin ei vaan ole jaksanut, vaikka oikeastihan mulla oli tässä juurikin 5 päivää putkeen vapaata ja muutenkin olen yleensä aamuvuorossa... Mutta sitten oon nähny kavereita ja muuta.

Tänään kuitenkin töissä tuli sellanen fiilis että olis kiva kirjottaa vähän ajatuksia ylös. Tuntuu jotenkin niin hassulta, että tätä työtä on jäljellä enää kuukausi ennen kuin joudun jättämään noi vanhukset ja palaamaan koulun penkille. Mihin tää kaikki aika on kadonnut? Toisaalta tuntuu joskus, etten olis oppinut mitään koko kesän aikana, mutta olenhan mä kai oppinut kaikenlaista. Olen oppinut pesemään ja vaipattamaan vuodepotilaita, olen laittanut peg-letkuun ruokaa ja lääkkeitä, olen mitannut verenpaineita, kirjannut ja käynyt pyörätuolilenkeillä sekä saunottanut ja kävelyttänyt mummoja ja pappoja. Ja kai se sosiaalisuus ja avoimuus -puolikin on parantunut, sillä tänäänkin löysin itseni istumasta erään asukkaan sängyllä ja juttelemasta, kun tyyppi ei meinannut saada unenpäästä kiinni. Mutta joskus se ujous silti iskee päälle. Esimerkiksi eilen seisoin tyhmänä vieressä, kun työkaveri jakoi ruokaa, enkä uskaltanut sanoa mitään (oikeasti siis odotin että pääsisin syöttämään, mutta silti tuntui tyhmältä vain seisoa siinä ja odottaa, että kaveri liikauttaa ruokakärryä oikeaan suuntaan -vaikka oikeasti olisin kai voinut auttaa tai jotain), ja onnistuinhan tuohoamaan erään wc-ämpärinkin ihan vain sen takia etten uskaltanut kysyä. Lähinnä ongelma onkin kai edelleenkin kysymisessä - joku siinä vain on niin vaikeaa, ettei saa välillä suutaan auki (ehkä se on se kuuluisa itsetunto). Kun siis asukkaille juttelu menee jo yleensä ihan ok, toki riippuen siitä miten puhelias asukas itse on (mikäli asiakas ei itse juttele/vastaile, tuntuu välillä vaikealta puhella, mutta jos asiakas itse on orientoituneempi, on keskustelu helppompaa/helpoa). Ja huomaan jopa nautin heidän kanssaan juttelemisesta. Mutta ehkä työkavereista monille olen jäänyt vähän etäisemmäksi (parannusta on kuitenkin harjoitteluun, jossa en tainnut puhua monille työkavereille sanaakaan ellei multa kysytty jotain :D). 

Nyt toki kaikki ajattelee että mitä hittoa sitten teen alalla, jos en saa edes suutani auki oikeissa tilanteissa... Mutta hei, parannusta tosiaan on havaittavissa! Ja todellakin joskus olen ollut niinkin ujo, etten saanut yhtään sanaa ulos suustani jos seurassa oli joku vähänkin tuntemattomampi. Nyt tuolla olen jopa lähes ystävystynyt muutaman ulkomaalaisen työntekijän kanssa sekä saanut eräältä asukkaalta tittelin hymytyttö! Suurimmaksi osaksi yleensä on jopa jo sellainen "kyllä minä osaan" -fiilis, eikä ole sellainen jännitys päällä kuin ekat pari viikkoa. Tai jos en osaa, niin haen apua. Tuolla on onneksi oltu ihan ymmärtäväisiä siinä suhteessa etten voikaan vielä (vaikka takana on 5vk harjoittelukin - tavallaanhan se on kuitenkin "vain", kun ei tuo takaa vielä samanlaista työkokemusta kuin vuosia töissä olleella) ihan kaikkea osata. Vaikka keskusteluissa onkin tullut ilmi että he olis toivoneet sinne edes yhtä jo valmista lähihoitajaa töihin. Ja ymmärtäähän sen, kun ei samaan vuoroon voi laittaa kahta epäpätevää ja toisaalta entäs jos jotain sattuu ja paikalla olisi vaikka vain minä ja joku muu... 

Postauksen idea siis oli kaiketi (pahoitteluni että tämä menee ehkä hieman toisteluksi, eikä yhdentoista aikaan illalla saa enää aikaan niin hienoa tekstiä kuin kuvittelin :D), että on ollut hienoa huomata että kyllä se sisäinen hoitaja sieltä pilkistää ( ja ennen kaikkea että oikeasti viihdyn tässä työssä)! Vaikka matkaa sinne on vielä, unelmissahan siintää sellainen avoin ja läsnäoleva (oikeasti mulla oli tähän joku osuvampi kuvaus mielessä, mutta unohdin mikä se oli) minä, joka osaisi jutella rennosti potilaalle kuin potilaalle :). Ehkä sitten kolmen vuoden päästä valmistuessa? Onneksi tässä on kuitenkin nyt vielä 4vk tätäkin hommaa jäljellä... Ja ainakin nyt lähipäivien komentit asukkailta on olleet että oon kiva ja epäitsekäs, sekä aina hymyileväinen. Ei taitaisi olla huono lähtöpiste?

Loppuun muutama kuva kesältä, jotka ei mitenkään liity aiheeseen: 

Esittelyä

Noniin, nyt on blogi luotu. Tarkoituksena olisi siis höpötellä täällä kaikkea opiskeluihin ja terkkareihin liittyvää, ja ehkä vähän sellaistakin mikä ei nyt ihan asiaan liity :D. Olen siis ensimmäisen vuoden opiskelija (sykyllä siis alkaa toinen vuosi), ja tällä hetkellä olen kesätöissä palvelutalossa. Opiskelu on tähän asti tuntunut ihan omalta jutulta, mutta tottkai joskus mietityttää että olisko se oma ala sittnki joku muu... Mutta jos ei mitään radikaalia tapahdu, niin 2016 pitäisi terveydenhoitajaksi valmistua :).
Tarkoitus ainakin olisi pysyä anonyyminä, mutta katsotaan nyt miten hyvin tuo onnistuu ja miten kauan ylipäänsä jaksan tätä. Mulla siis on joskus vuosia sitten ollut blogi, mutta lopulta kaikki ei mennyt ihan suunjitellusti... Kaverit sai siis tietää blogistani, ja no en ehkä ihan ajatellut loppuun asti kirjoituksiani, joten seuraukset oli vähän ikävät ja totesin ettei blogin pitäminen ehkä ole mun juttu. Ehkä mulla vaan on kuva sellasesta elokuvien ja kirjojen nokkelasanaisesta naisblogistista, joka istuu kahviloissa kirjoittelemassa läppärillään ja kekseliäiden sanavalintojensa ja sivalluksiensa ansioista singahtaa hetkessä blogimaailman huipulle. Toisaalta en mä kyllä tällä tavoittelekaan paikaa huipulta, mutta mä en kyllä myöskään muistuta tippaakaan elokuvien ja kirjojen sankarittaria, vaan enemmänkin Tanja Tavista (jos jotakuta nyt kiinnostaa, niin kuvailisin itseäni... lyhyeksi, pikkukaupungissa asuvaksi, perus pilkifarkut ja joku paita - tyyliin sonnustautuvaksi, hieman ujoksikin, empaattiseksi, vähän hölmöksi, luotettavaksi, ja lempeäksi. Kaiketi.)...
Toivottavasti kuitenkin viihdytte blogissani :).