Harjoitteluvaihto ulkomailla

Vihdoinkin sain järjestettyä itselleni sen verran aikaa, että sain valmisteltua tämän jo kauan lupailemani postauksen. On yllättävän hankalaa yrittää tehdä hommia koneella, jonka akku kestää tasan 4h, jos ei ole omaa nettiä... Okei ongelman ydinhän on siinä, että a) olen liian laiska marssimaan sinne nettiliikkeeseen lataamaan lisäaikaa mun nettiin b) liikaa muuta tekemistä c) facebook. Sinne on liian helppoa hairahtaa kuluttamaan aikaa....

Kuitenkin. Jos nyt jotain kertoilisin tästä vaihtoprosessista.

Miksi päädyin hakemaan vaihtoon?
Halusin saada uusia kokemuksia, ja päästä tutustumaan toisenlaiseen kulttuuriin, etenkin hoitokulttuuriin. Toisekseen olin käynyt ennenkin kohdemaassani, ja tavoitteissani oli päästä tänne vierailulle vielä vähintään kerran. Lomamatkalla se varsinainen kulttuuriin ja arkeen tutustuminen jää kuitenkin sillä tavalla vähäisemmäksi, eikä jonkun viikon loman aikana toivottavasti edes joudu tutustumaan tarkemmin paikallisiin sairaaloihin.

Miten vaihtoprosessi etenee?
1. Ensimmäiseksi tulostin sähköpostiin tulleesta linkistä hakulomakkeen, jolla lähinnä ilmoitettiin halukkuudesta lähteä vaihtoon. Siihen siis piti täyttää vain kohdemaat sekä mahdollinen vaihdon ajankohta.

2. Kun vaihtohakemukset oli käsitelty omalla koulullani sekä paikallisella koululla, sain sähköpostiini vahvistuksen hakemukseni hyväksymisestä. Sen jälkeen piti alkaa suunnittelemaan omaa opintosuunnitelmaa. Itse siis varasin ajan opolle, jonka kanssa yhdessä mietittiin, mitkä harjoittelut sopisivat parhaiten vaihtooni (sain myös sähköpostiin paikalliselta koululta listan harjoittelupaikoista, joista voisin valita haluamani). Samalla mietittiin myös muut kurssit, joita voisin vaihdossa suorittaa, jotta saisin tuon vaadittavan 15op täyteen. Huom! Nykyään, jos lähtee harjoitteluvaihtoon, suorituksiksi ei hyväksytä muita kursseja, ainoastaan harjoitteluja. Eli koko tuo 15op täytyy tulla harjoitteluista. Itsellähän tämä muodostui sikäli ongelmaksi, että sääntö muuttui vasta ihan nyt syksyllä, enkä itse tuota heti kv-vaihtovastaavan viesteistä tajunnut. Asia huomattiin vasta, kun palautin koululle opintotuen muutoshakemuksen. Onneksi opo ja vaihtovastaava saivat asian ratkaistua puolestani.

3. Kun olin saanut kurssisuunnitelmani valmiiksi (lähinnä siis kirjoitin ylös tuohon paperilleni ne kurssit, mitä oli opon kanssa puhuttu - sen monimutkaisempi asia tuo ei juuri loppujen lopuksi ollut), olin yhteydessä sähköpostitse kaikkiin opettajiini. Niiltä, joiden kursseja minun oli tarkoitus suorittaa vaihdossa, kyselin että sopisiko tämä, ja minkälainen työ minun täytyisi tehdä. Muille sitten laitoin viestiä, että olen vaihdossa ajalla xx.xx-xx.xx.2014, ja että mitenköhän voisin nämä kurssit ja muut suorittaa. Suurimmasta osasta kursseja sain tehtäväkseni esseen, mutta esimerkiksi yhdet pakolliset labrat jäävät todennäköisesti ensi vuodelle suoritettaviksi. Aikamoinen työhän se oli olla jokaiseen yhteydessä! Lisäksi ongelmaksi muodostui hommata nimikirjoitukset jokaiselta opettajalta, joiden kursseja minun piti vaihdossa suorittaa. Loppujen lopuksi ne jäivätkin saamatta, mutta ilmeisesti tuo ei lopulta edes ollut pakollista, sillä hakemukseni hyväksyttiin ilmankin niitä.

Ihan ilman kirjallisia tehtäviä ei kuitenkaan vaihdossakaan tarvitse olla...
Itsellä tehtävänä on muutam nettikurssi, ikääntyneiden hoitotyön essee sekä
tietenkin opinnäytetyö. Muista kirjallisista tehtävistä stressaan vasta palattuani,
mutta ihan riittämiin noissakin on tekemistä. Ja koska noihin tarvitsee myös
kirjallisia lähteitä, e-kirjojen lisäksi olen hyödyntänyt tabletin scanneri-appia,
jolla kirjoja on saanut suhteellisen kätevästi kopioitua tabletille talteen.

4. Kun kaikki suunnitelmat oli saatu tehtyä, oli aika laittaa tarvittavat paperit Solemoveen. Tähän sisältyi myös harjoittelusopimus, josta ensin minä täytin oman kappaleeni, ja laitoin sen sitten koululle eteenpäin. Koululta se laitettiin vielä tänne paikalliselle koululle, ja lopulta paperi palautui sähköpostiini. Lisäksi sain paikalliselta koululta joitakin papereita täytettäväksi, mm. lomakkeen, jolla ilmoitin jollekin paikalliselle taholle tulevani vaihtoon ja että mitkä ovat tavoitteeni harjotteluissa jne. Plus hakemuksen asuntolaan, ja terveystodistuksen, jota varten tosiaan kävin terkkarissa hakemassa lääkärin allekirjoituksen (joka onneksi onnistui ihan siinä luukulla ilman mitään ajanvarauksia ja maksuja tai muita)

5. Solemoven ollessa valmis lähetin sen hyväksyttäväksi. Tämä oli ehkä se kaikista kuumottavin osuus, sillä tosiaan jätin kaikki nämä asiat vähän viime tippaan (ei järkevää!), jolloin hakemuksen lähettäminen osui juuri ikävästi kesälomien aikaan. Onneksi hakemus hyväksyttiin kuitenkin heti elokuun alussa kv-vaihtovastaavan palatessa lomaltaan takaisin.

6. Kun hakemus oli hyväksytty, sain täyttää myös apuraha-anomuksen ja jättää senkin hyväksyttäväksi. Apurahojen suuruuden näkee yleensä oman koulun sivuilta Erasmuksen sivuilta, mutta tällä hetkellä se on n. 400e/kk. Ja se maksetaan siis niin, että 80% koko summasta saa enennen vaihtoa, ja loput 20% vaihdon jälkeen, kun kaikki tarvittavat paperit on palautettu ja hyväksytty.

7. Kun vaihtoni oli täysin virallista, ja olin sopinut paikallisen koulun kanssa saapumipäiväni, aloin katselemaan lentoja sekä juna-aikatauluja. Lippuja varatessa kannattaa muistaa varmistaa, että jatkoyhteyden (oli seuraava kulkuneuvo sitten lentokone, juna tai bussi) etsimiseen jää tarpeeksi aikaa! Itse varasin aikaa lähemmäs 2h junan lähtöpaikan löytämiseen kentällä, mutta kiire meinasi siltikin tulla! Keskustaan lähtevät junat toki löytyi helposti, mutta muualle suuntaavien junien löytämisessä jouduin kysymään apua muutamaankin kertaan. Onneksi juna, ja sitä seuraava bussi kuitenkin lopulta löytyivät, ja pääsin onnellisesti määränpäähäni.

Lisäksi täytin ja jätin Kelalle opintotuen muutoshakemuksen. Tosin eipä tuo juuri mihinkään muuttunut, mutta opintotukilaskurilla voi tarkistaa, saako kyseenomaiseen maahan korotettua opintotukea vaihdon ajaksi. Muita järjesteltäviä asioita ovat matkavakuutuksen hakeminen sekä passin/kuvallisen henkilökortin ja Eurooppalaisen sairaanhoitokortin hakeminen, jos näitä ei vielä ole. Itselläni oli tuo henkilökortti päässyt vanhentumaan, ja hommasin nyt itselleni sitten passin. Hintaa tuolle taisi tulla jotain 60e kuvien kanssa.

 Kenelle suosittelen vaihtoa?
Kaikille, jotka ovat kiinnostuneet vieraasta kulttuurista, ja haluavat oppia lisää toisesta kulttuurista tulevien kanssa toimimisesta. Itse ainakin koen, että olen saanut tästä hirveästi oppia juuri terkkarin työtä, ja toisesta kulttuurista tulevien potilaiden kanssa toimimista ajatellen. Ja myös työyhteisötyöskentelyä ajatellen! Nyt tietää, miltä itsestä tuntuu olla kulttuurissa, jonka toimintatavat ovat itselle vieraat. Vaihtoon lähtijällä tulee myös olla rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin, ja ennen kaikkea rohkeutta puhua paikallista kieltä! Ei haittaa, vaikka ei olisikaan mikään täydellinen tai välttämättä edes hyvä puhuja, mutta pitää kuitenkin löytyä rohkeutta yrittää. Puhumallahan sitä juuri oppii! Ja loppujen lopuksi potilaat on tosi ymmärtäväisiä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun meikäläinen on aloittanut lauseen tyylillä "Ja tässä on nappi... anteeksi, olen itseasiassa suomalainen, mutta... jos teillä on jotain..." eikä ketään ole mua ainakaan tähän mennessä vielä syönyt tai muuta.

Lähtövalmiina

Tai... No ainakin melkein. Kamat on jo kaikki kasassa, mutta ne pitäisi vielä saada jotenkin ängettyä tohon matkalaukkuun. Lentoliput on hommattu sekä juna katsottu. Paikallinen tutori tms. kavereineen otti myös yhteyttä, ja lupauduimpas joihinkin paikallisten opiskelijoiden koulun alkajais - bileisiinkin :D. Pitäähän sitä nyt käydä tsekkaamassa, että minkälainen meininki siellä on opiskelijabileissä! Vaikka itse en kylläkään mikään hurja bile-eläin olekaan. Mutta ainakin sitä kautta pääsee tutustumaan ihmisiin jne. 

       

           Epämääräinen tavarakasa.... Oikeasti puolet näistä on varmasti pakko jättää suomen 

           kamaralle, mutta yritys hyvä 10?

Tämän postauksen on kuitenkin tarkoitus toimia jälleen lähinnä jonain epämääräisenä kuulumis-postauksena. Varsinaisesti vaihtoon lähdöstä olisi sitten tulossa kokonaan oma postauksensa. Vaikka en tiedä kuinka paljon asiasta on enää kerrottavaa... Kuitenkin. Mulla oli siis viimeinen kesätyöpäivä viime viikolla, ja aika haikein fiiliksinhän sieltä tuli lähdettyä. Onneksi meidän asukkaat (ja työntekijät) kovasti kaikki tsemppas mua vaihtoon, ja moni ilostui kuullessaan, että en mä heitä ole kokonaan jättämässä. Nimittäin viime viikolla kävin myös allekirjoittamassa sopimuksen sijaisuuksista! Eli työt odottaa, kunhan palaan takaisin (jos sama tahti jatkuu kuin nyt, niin töitä on varmasti tarjolla niin paljon, kuin vain jaksaa tehdä).

                                     

                                     

                                          Ei, mä en normaalisti töissä paparazzaile (paitsi pukkareilla tms. :D)!

                                          Mutta sattuipahan nyt hiljaisempi hetki + vielä sattumalta oli kännykkä

                                          mukana, niin päätinpä tänne jonkunlaisen täytekuvan räpsäistä ;).

Jotenkin niin ihanaa omata hyvät työkaverit ja mukava työympäristö. Mikään ei oikeasti ole tässä kesän aikana tsempannut niin paljon, kuin kannustavat kommentit meidän asukkailta! Ja tietysti kiitokset työtovereilta. Etenkin nyt tämä mun vaihtoon lähtö on ollut usein puheenaihe meidän asukkaiden kanssa. Heillä kun on itsellä monilla lapsia, jotka on reissanneet ja heillä itsellä on monenlaista kokemusta elämästä, niin on ollut jotenkin helppoa ja myös todella mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan näistä asioista. Monesti kun kotona on ensin panikoinut ja itkenyt että ei tästä tule yhtään mitään (ei töistä eikä vaihtoon lähdöstä), niin töissä kuitenkin mieli on parantunut. Vaikka tottakai kesään mahtui monenlaisia hetkiä, myös työpäiviinkin, mutta kuitenkin.

                                     

                                           Viimeisen kesätyöpäivän kunniaksi päätin kotimatkalla pistäytyä 

                                           matkan varrella olevalla huoltoasemalla/kahvilassa hakemassa 

                                           vähän "syöpöttelemässä". Harmi vain, että tajusin kuvan vasta, kun                  

                                           marjapiirakan pala ja melkein kaikki pasteijasta oli jo kadonnut mahaan,   

                                           joten tässä nyt erittäin esteettinen kuva mun pasteijan palasesta ja    

                                           vedestäni :D.

Työkuvioihin liittyy muuten vielä se, että viime viikolla käväistessäni koululla kuuntelemassa erään kurssin aloitustunnin törmäsin muutamiin viime kesän työkavereihin, ja vaihdeltiin siinä sitten kuulumiset jne. Jotenkin kun pelkäsin, että tästä tulee taas se perinteinen "joo vaihdetaan numeroita ja moikkaillaan kaupungilla jne. - mut ei sit kuitenkaan oikeesti" -juttu, kun kaikki palaa kouluun ja omiin kaveriporukoihin. Oli kyllä sikälikin kivaa nähdä tuttujakin koululla, kun omilla luokkalaisilla ei ollut koulupäivä, ja rinnakkaisluokkalaisia lukuunottamatta ympärillä parveili lähinnä vain uusia ekaluokkalaisia. Hassua miten siitäkin on jo kaksi vuotta... :).

Never Alone

Viimeisen viikon aikana olen yrittänyt hoitaa viimeisiä vaihtoon liittyviä asioita pois alta. Eilen täyttelin apuraha-anomuksen (, jonka mukaan minulle on nyt myönnetty päälle 1200 euron verran apurahoja), ja tänään puolestani asioin sekä terveyskeskuksessa että koulussa. Nyt on oikein mustaa valkoisella ja lääkärin nimikirjoituksella varustettuna, että tämä tyttö on terve, rokotettu ja sitä myöten valmis suuntaamaan ulkomaille! Kunhan vain saisi lähtöpäivän vielä varmistettua...

Vaihtoon on joka tapauksessa enää noin neljä viikkoa aikaa. Mikä tarkoittaa myös sitä, että kesätöitä on jäljellä enää kaksi viikkoa. Olenkin tällä hetkellä paikan ainoa kesätyöläinen, muut kun ovat jo palailleet kouluun tai lomailevat hetken ennen sen aloittamista. Tuntuu hassulta, että kahden viikon päästä sitä pitäisi jättää taas tuokin paikka hetkeksi taakseen. Niin hurjan paljon olen tämänkin kesän aikana oppinut, ja niin hyvin viihtynyt tuolla. Asukkaathan joskus osaa olla hyvinkin vaikeita/pahantuulisia, mutta sitten löytyy niitä mukaviakin hetkiä. Ja onneksi niitä on ollut kuitenkin paljon enemmän, kuin niitä hetkiä, että joku on oikeasti käyttäytynyt huonosti. Mun mielestä parhaita hetkiä työssä on ne, kun saa hoitojen välissä ja niiden aikana jutella asukkaille, ja hieman hassutellakin. Ei aamutoimetkaan ole niin tylsiä, kun vähän vitsailee tai laulelee samaan aikaan :). Tottakai tähän työhön kuuluu monta surullistakin hetkeä, ja niitä kun joutuu olemaan auktoriteetti ja myös se tuki ja turva asukkaalle, mutta juuri sitä mä tykkään. Koskaan ei tiedä, mitä työpäivä tuo tullessaan, mutta parasta on kun saa kuulla kiitoksen tehdystä työstä joko asukkaalta tai työkaverilta. Hyvät työkaverit ja mukavat asukkaat pelastaa myös muuten mönkään menneen työpäivän! Lisäksi on ollut kivaa päästä toteuttamaan haavahoitoja, vetämään leikkejä ja muutenkin haastamaan itsensä ja oppimaan uutta. Koenkin oppineeni paljon lisää melkein jokaiselta hoitotyön osa-alueelta. Jopa lääkehoidosta, vaikka itse en sitä niinkään päässyt toteuttamaan.

Kesätöiden jälkeen pidän reilun kahden viikon loman ennen lähtöä. Sen aikana olen ajatellut nähdä kavereita, hengailla vanhempien luona ja ihan vain rentoutua. Niin, ja pakata ja hermoilla lähdöstä. Varsinainen pelko ja itku lähtöä kohtaan on kuitenkin ainakin tällä hetkellä poissa, ja vaihtariblogien ja muiden selailun myötä innostus on jälleen vallannut enemmän tilaa. Jotenkin sitä vain on pakottanut itsensä ajattelemaan, että kyllä ne vanhemmat ja koti ja kaverit kaikki odottaa kunnes palaan, ja tähän kaikkeen pääsee takaisin kun on taas takaisin. Ja että ei sitä loppujen lopuksi ole kuitenkaan yksin, vaikka miten olisi toisella puolen palloa. Paikallisista toivottavasti tietenkin saa kavereita, mutta internetin avulla saa myös jatkuvasti pidettyä yhteyttä täällä oleviin. Lisäksi paluu on kuitenkin joulukuun puolessa välissä, jolloin on jo melkein joululoma ja ehtii nähdä kaikkia ihmisiä melkein kyllästymiseen asti. Lisäksi muutama sukulainen ja kaveri on näillä näkymin myös tulossa käymään, eli ihan ilman kaikkia ei tarvitse koko kolmea kuukautta olla. 

    Tässä eräänä päivänä kotimatkalla oli niin ihana vaaleanpunainen taivas, että oli pakko

    oikein pysähtyä kuvaamaan :). Harmi vain, että puhelimen kännykällä kuvattuna (ja koska

    olen huono muokkaamaan kuvia) tuo ei näytä kuvassa läheskään yhtä hyvältä.

5 viikkoa

Niin, 5 viikkoa ja tämä likka hyppää lentokoneeseen. Sillä vaihtohakemus tuli vihdoin ja viimein viimeviikolla hyväksyttynä takaisin. Tarkempi lähtöpäivämäärä on vielä kuitenkin hämärän peitossa, sillä en uskaltanut varata mitään lippuja ennen kuin sain varmistuksen asiasta. Nyt odottelen vielä kohdemaasta vastausta, että minä päivänä sinne olisi mahdollista saapua (koska ensimmäinen virallinen vaihtopäivä on myös ensimmäinen harjoittelupäivä, joten paikalla pitäisi luonnollisesti olla viimeistään edeltävänä päivänä, ja tajusin oikeastaan vasta nyt ajatella että siellä ei ehkä ole ihan sama milloin minä sinne lennän. Vaikka ne aikaisemmin käskikin vain ilmoittaa saapumisajan, jotta ovat sitten vastassa.).

Vaihtoon lähteminen sekä pelottaa että jännittää, ja toisaalta taas odotan sitä suurella innolla. Aikaisemmin pelko ei ole juurikaan vaivannut, vaikka tänne blogiin olenkin useamman kerran asiasta kirjoitellut. Se on kuitenkin ollut lähinnä sellaista asioiden pohdiskelua ja miettimistä, ja aika pientä tähän verrattuna. Silloin kun kaikki tuntui vielä niin kaukaiselta. Vielä silloinkin, kun sain vahvistusviestin, ja lähtöön oli se puolitoistakuukautta. Tai kun kävin terkkarissa hoitamassa rokoteasioita, ja keskusteltiin lääkärin kanssa vaihtoon lähdöstä (oli muuten erittäin mukava nainen). Mutta nyt siihen on enää 5vk ja alkaa olla viimehetket järjestää asiat kuntoon. Toisaalta kaverit aloittelee pian koulua ja monesti, jos mietitään vaikkapa jotain leffareissua, joutuu toteamaan olevansa silloin jo muualla. Kävin myös eräässä vaoaaehtoistoiminnan infotilaisuudessa, mutta ongelmaksi saattaa koitua se, että koulutus on juuri tuona aikana kun olen poissa. Jotenkin tässä vaiheessa sitä siis oikeasti tajusi, että tulee olemaan melkein koko syyslukukauden poissa. Tai nojaa, jäähän siihen jotakuinkin 3vk joulukuuta. Kuitenkin. Se on pitkä aika ihmiselle, joka ei ole ikinä ollut pitkiä aikoja erossa perheestään. Sitä miettii, mistä kaikesta jää paitsi, ja mitä tulee kaipaamaan eniten. Mikään kaverien tai muun jättäminen ei nyt mulle mitenkään vaikeaa ole, mutta perhe on aina ollut mulle tosi tärkeä, ja tuntuu oudolta ajatella, että sitten ei pääsekään enää viikonlopuksi kotiin. Ei enää yhteisiä saunailtoja sisarusten kanssa, ei äidin kokkaamaa ruokaa, ei leffailtoja... Onhan skypet ja muut keksitty, mutta onhan se ihan erilaista kuin fyysinen keskusteluyhteys. Vaikka toisaalta meidän yhteydenpito tulee varmaan olemaan niin tiivistä (instagramista sun muista kuitenkin aina näkee mitä toinen puuhaa :D), että ehkä sitä ei ehdi edes kaipaamaan?

Ja minähän tulen toki asustamaan tuon ajan useamman hengen solussa. Ja siellä ei varmaankaan kovin tylsää tule olemaan. Toivottavasti sitä kautta löytyisi myös joku sielunheimolainen, jonka kanssa keksiä tekemistä. Olen etsiskellyt netistä toisten vaihtarien blogeja ja seurannut instoja, ja lisäksi itse olen opiskelujen aikana tutustunut muutamaan vaihtariin. Kaikki blogien vaihtarit ainakin ovat matkustelleet paljon, ja myös eräs tuttu vaihtarini kehoitti minua ehdottomasti matkustelemaan paljon noiden kuukausien aikana. Minkä aion myös toteuttaa, jahka saan jonkun matkakumppanin. Vaihtopaikkahan on sikäli hyvällä sijainnilla, että siitä pääsee kätevästi maan isoimpiin kaupunkeihin, ja vaikka aina Keski-Eurooppaan asti, mikäli pidemmälle tahtoo. Onneksi paikkaan on tulossa myös muita vaihtareita.

Ja tietysti myös odotan innolla toiseenlaiseen kulttuuriin tutustumista. Onkohan Suomi-tyttö ihan hukassa sitten siellä...?

Sinut on valittu vaihtoon syksyllä 2014

Vaihtoaikaisi on alustavasti syyskuun alusta marraskuun loppuun.

Niin. Unohdin siis vallan mainita viime postauksessa, että mut hyväksyttiin vaihtoon. Tai no, okeasti jätin sen mainitsematta puolittain sen takia, että mua alkoi pelottamaan, miten oikeasti pärjään vieraskielisessä maassa (niin, sitähän en ollenkaan miettinytkään ennen vaihtoon hakemista? Vitsivitsi ;D). Tiesin kyllä, että en tule enää tota perumaan, mutta tarvitsin muutaman päivän ihan sulatellakseni asiaa, ja vakuutellakseni itselleni että todellakin pärjään vieraskielisessä maassa. Tai no 5 päivää. Lähinnä tää harjoittelu on tuonut mukanaan sellaisen ajatuksen, että koska mua kerta toisensa jälkeen kehotetaan ja yritetään rohkaista kyselemään enemmän, niin miten sitten täysin vieraskielisessä maassa? Maassa, jossa mun pitäisi ensin muotoilla omat ajatukseni suomeksi, ja sen jälkeen pyrkiä saamaan ne jollain keinolla ulos täysin vieraalla kielellä (ilmeisesti mä olen jotenkin kykenemätön kyseenalaistamaan asioita tarpeeksi). Eikai siinä, jos olisin matkustamassa englannin kieliseen maahan, mutkun ei... No, onneksi tässä on vielä aikaa parannella omaa kielitaitoa, ja kyllä mä sitten lopulta tosiaan vastasin tohon viestiin että menossa ollaan, ja kieli kyllä taittuu tarpeeksi jotta pärjään (opettaja halusi vielä varmistua asiasta).

Ulkomaat siis kutsuvat n.5 kuukauden päästä! Onneksi on kesä aikaa kerätä rahaa ;).

Sun Is Rising :)

Otsikko kuvaa kivasti tän hetken fiiliksiä, tai ainakin niitä päällimmäisiä: Ihana auringonpaiste ja viimeisiä viikkoja viedään ennen harjoitteluja! Viime viikolla käytiin järjestämässä opiskelijaporukalla ensiapurasti erääseen paikalliseen tapahtumaan, jossa siis annettiin tietoa elvytyksestä, kylkiasennosta ja haavan sitomisesta. Näytettiin aina ne jokainen, ja sitten jokainen osallistuja sai halutessaan kokeilla näitä taitoja. Ennen tapahtumaa jännitti ihan hirveästi että mitenköhän tuo menee, sillä spr:n sivujen selailusta huolimatta varsinaiset taidot tuntuivat olevan vähän ruosteessa - olihan kortin hankinnasta vierähtänyt jo melkein vuosi! Päästiin kuitenkin ennen rastin alkua vielä harjoittelemaan, ja rasti olikin palautteiden perusteella erittäin tykätty!

Viime viikolla alkoi myös haku vaihtoon. Itsellä tuo on nyt vielä toistaiseksi palauttamatta tuo lappunen, millä voi ilmoittaa halukkuudestaan, mutta tarkoitus olisi heti huomenissa saada tuo palautettua. Pakko kai sanoa, että vieläkin hieman emmin tuon kanssa, mutta kaverit on tsempanneet mua lähtemään, ja itsekin olen jo todennut että se on nyt tai ei koskaan. Eli nyt.



Tällä viikolla puolestaan järjestettiin koulussa ikäihmisten terveyden edistämisen teemapäivä. Paikalle kokoontui lähemmäs 20 ikäihmistä, joille vedettiin sitten erilaisia rasteja. Oli liikuntarastia, aivopähkinää ja rentoutumista. Meidän ryhmä päätyi vetämään lopulta perus tuolijumppaa. Myös rentoutuminen olisi ollut kiva, mutta toinen ryhmä ehti sen jo nappaamaan. Ja pakko sanoa että hyvin he oli kyllä rastin järjestäneet, kun itsekin pääsin tuota kokeilemaan! Melkein meinasi nukahtaa siihen patjalle :D. Ja koko tapahtuma oli ainakin omasta mielestä tosi mukava! Oli kiva päästä taas tekemisiin vähän iäkkäämpien ihmisten kanssa, ja vielä sellaisten jotka kuitenkin oli vähän virkeämpiä niin sanotusti. Osa heistä oli myös omaishoitajia, joten irtiotto oli kuulemma tosi kaivattu ja kaikki koki päivän tosi mukavana. Päivä on siis jo jonkin sortin perinne koululla, ja kuului meillä tietysti yhteen kurssiin. Mutta muuten ideointi ja järjestäminen sujui siis aika pitkälti oppilaslähtöisesti, toki meillä oli opettaja auttamassa. Ensin sovittiin ne ryhmät, jotka rasteja vetää, ja sen jälkeen jokainen ryhmä ideoi oman rastinsa. Me tosiaan päädyttiin lopulta tuohon tuolijumppaan, sillä se oli sopivan helposti järjestettävissä ja keksittävissä eri liikkeet. Ja myös meidän rasti oli ilmeisen tykätty, kuten myös muut rastit. Kokonaisuudessaankin palaute oli onneksi tosi positiivista, ja tuli jopa kommenttia että paras vastaavanlainen päivä ikinä :D! Ja että lisää vastaavanlaisia myös jatkossa.

Että sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Myös kokeet ja kaikenmaailman palautuspäivät painaa mukavasti päälle, mutta on tässä sitten ollut jotain mukavaakin välissä. Tällä hetkellä työn alla olisi kriisi- ja päihdehoitotyön tenttiin valmistautuminen. Mutta arvatkaa kiinnostaako? Ei. Aihe olisi sinänsä mielenkiintoinen, mutta tuo kirja taasen ei. Seuraavana olisi vuorossa sisätaudit mm. munuaistautien ja sydänvaivojen muodossa (mitä? eikö niitä sydänhommia muka opiskeltu jo ennen joulua? Ilmeisesti ei riittävästi....). Sanoisinko että melkeinpä ne tylsimmät aiheet jätetty viimeiseksi, tai ainakin tämä seuraava tentti nyt ei jotenkaan kiinnostaisi. Olisi voinut olla vaikka ensin tämä ja sitten vasta syöpätautien tentti. Syöpähän nyt on aina cool. Vaikka pitäisi tietysti nähdä kaikki jutut yhtä tärkeinä ja kiinnostavina. Joskus se ei vaan onnistu. Päästiin viime viikolla myös harjoittelemaan sairaalaelvytystä! Mikä oli myös aika cool. Siitäkin huolimatta, että itse en kyllä liiemmin tykkää simulaatioluokassa olemisesta. Se nukke on ensinnäkin aika friikki kaikkine hienoine toimintoineen, ja toiseksi en tykkää yhtään sitä ajatuksesta että muu luokka arvioi mun toimintaa. Vaikka ei sitä loppujen lopuksi edes kerkiä niin ajattelemaan siellä nuken kanssa häärätessään. Eniveis musta ainakin tuntui, että on se aika hurjaa hommaa. Tavallaanhan se on aika yksinkertaista, mutta sitten ei kuitenkaan ole, vaan pitää kuitenkin osata kaikenlaista. Pitää osata pysyä rauhallisena, mutta kuitenkin toimia ripeästi. Pitää osata lykätä ekg-läpyskät nopeasti oikeille paikoilleen, ja tulkita sitä käyrää. Pitää osata painelu-puhalluselvytys ja suoriutua myös kanyloinnista riittävän ripeään, pitää osata toimia ryhmässä ja informoida muita omista toimistaan jne.... Eikä se elvyttäminen ole mistään kevyimmästä päästä, kun sitä vähän aikaa tekee, varsinkin jos potilas on vähänkään isompikokoisempi! Että rispektit vaan niille elvytystiimiläisille ja muille, jotka tota enemmänkin tekee.

        Joskus olis vaan niin paljon kivempi syventyä Netflixin maailmaan, kuin noiden kirjojen....

A Whole New World

Olen ehkä maailman huonoin keksimään otsikkoja. Eniveis, joululoma hujahti kyllä ohi silmänräpäyksessä. Jossain vaiheessa kyllä tuntui siltä, ettei loma lopu melkein koskaan, ja melkein ehdin jo tylsistyäkin. Tosiasiassa vietin koko loman vanhemillani, melkeimpä tekemättä mitään. Kuitenkin ennen aattoa käytiin kuuntelemassa kauneimpia joululauluja, ja aattona isovanhemmat kokoontuivat meille. Aaton jälkeen vanhemmat oli vielä muutamia päiviä lomalla, jolloin katseltiin leffoja ja pelailtiin lautapelejä. Sen jälkeen näin kavereita, kävin useampaankin otteeseen kaupungilla ostoksilla, pelailin uudella pelikonsolilla ja söin ihan liikaa suklaata :D. Nyt jotkut kolmen viikon takaiset asiat, kuten harjottelu, tuntuvat melkein jo kaukaisilta, ja ilmeisesti loma siis teki ihan hyvää. Ainakin jonkin aikaa riittää taas tarmoa opiskella uusia asioita!

Tuntui kyllä hassulta palata taas tänne. Toisaalta huomasin, että mulla on kyllä ikävä sinne harjoittelupaikkaan, ja niitä meidän potilaita. Toisaalta ainakin aluksi tuntui hassulta huomata, että onkin ihan yksin taas, kotona kun on melkein aina joku muukin kotona. Mutta ehkä eniten tällä hetkellä mietityttää vaihto. Mun olis siis tarkoitus huomenna viestiä meidän vaihdosta vastaavalle henkilölle, että mites tästä eteenpäin. Olen jo aikaisemmin siis kysellyt siitä vaihtopaikasta jotain perustietoja, ja netistä lukenut vaihdosta, mutta nyt pitäis sitten aloittaa oikeasti valmistelut vaihtoon pääsemiseksi. Mä oon kuitenkin aina ollut vähän sellanen kotihiiri, ja käyn melkein joka viikonloppu vanhemmilla, ellei ole ole kavereiden kanssa jotain suunnitteilla. Perhe onkin ollu mulle aina tosi tärkeä, vaikka joskus tympäännyttääkin, ja lomallakin joskus laskin päiviä poispääsyyn. Mä kuitenkin tiedän, että niihin voi aina luottaa, ja monesti jos tulee ongelmia vaikka auton tai keittiön valojen kanssa, kysyn ensimmäisenä vanhemmilta. Facebookki toki toimii vaikka toisella puolella maapalloakin, mutta sieltä on vähän vaikeampaa viestitellä äidille, että mitäs teen kun multa katkes sähköt. Onneksi siellä on varmasti ystävällistä porukkaa ainakin työkavereina jos ei muuten, joiden puoleen voi aina kääntyä. Ja tarvittaessahan sitten voi olla kai yhteydessä suomeenkin kouluun, jos joku asia ei pelitä. Mut jotenkin pelkään sitä tunnetta, kun lentokone laskeutuu, ja tajuaa tosiaan olevansa täysin yksin vieraassa maassa. Jos joku vielä muistaa viime syksyn postauksen (tai jaksaa klikata sen esille), niin voi vain miettiä että millainen ikävä sitä silloin iskee... Vaikka nopeasti se kuitenkin loppujen lopuksi menee ohi. Ja nopeasti sitä kai tutustuu muihin, ja tosiaan facet ja muut on keksitty, millä voi pitää muihin yhteyttä.

Ja toisaalta mietittiin juuri vähän aikaa sitten yhden kaverin kanssa, että kolme kuukautta on loppujen lopuksi aika lyhyt aika. Ja tässä vaiheessa on vielä niin helppoa lähteä jonnekin, kun koulun kautta hoituu kaikki paperit sun muut, tai ainakin sieltä saa neuvot että miten toimia. Kun sitten myöhemmin on kuitenkin ongelmallisempaa enää lähteä noin pitkäksi aikaa toiseen maahan. Ei tietenkään mahdotonta, mutta nykyaikana varmasti olis aika hankalaa jättää työpaikka kokonaan kolmeksi kuukaudeksi, ja olettaa pääsevänsä takaisin samaan työhön. Plus sitten työn ja asunnon hommaaminen siellä kohdemaassa jne. Ja kolmen kuukauden vaihto harjoittelun merkeissä on kuitenkin ihan eri juttu, kuin kahden viikon lomamatka. Kolmessa kuukaudessa ehtii jo ihan eri tavalla tutustua toisen maan kulttuuriin, terveydenhuoltoon ja asukkaisiin kuin pelkän loman aikana. Ja tässä vaiheessa kun ei ole vielä omaa perhettä tai lemmikkejäkään, mitkä täällä pidättelis, niin on helpompi lähteä. Plus sitten kaikki ne uudet kokemukset, mitä vaihto toivottavasti antaa. Uudet tuttavuudet, kielitaidon paraneminen, kokemukset terveydenhuollon toimimisesta jossain muualla, tutustuminen uudenlaiseen kulttuuriin ja uusiin toimintatapoihin....




ps. Pahoitteluni kaikille, joita mahdollisesti häiritsee mun kirjoitusvirheet. Ilmeisesti niitä vilisee mun teksteissä tarkastuksesta huolimatta, nimm. mielestäni tarkastin työhakemukseni n. pari sataa kertaa, ja silti huomasin siitäkin virheitä. Oikeinkirjoitus ei ilmeisesti ole ihan mun vahvimpia puolia.... Hmm. Täytyy toivoa että seuraavat hakemukset sisältää vähemmän virheitä, tai niiden lukijat ei välitä, vaikka eihän kirjoitusvirheet kovin hyvää kuvaa anna.