Tällainen postaus oli viime kesänä jäänyt luonnoksiin (kaiketi odottamaan kuvien tms. lisäämistä), ja päätin julkaista sen nyt. Tämä on siis kirjoitettu viime kesän alussa.
Loppukeväästä oli sitten harjoittelu, ja itsellä oli vuorossa lastentaudit, jonka suoritin lastentautien poliklinikalla. Harjoittelu oli erittäin mielenkiintoinen, sillä sairauksia oli ihan laidasta laitaan. Suurin osa lapsista oli astmaatikkoja ja diabeetikkoja, mutta paljon oli myös siedätyshoitolaisia. Lisäksi kävi ummetuslapsia, ylipainoisia, alipainoisia, liian hitaast/vähän kasvavia, erilaisia iho-ongelmaisia, päänsäryistä tai muista neurologisista ongelmista kärsiviä, kastelevia lapsia... Joskus myös päivystyksestä saattoi tulla kuumeisia lapsia meille lastenlääkärin arvioitavaksi. Molemmat mun ohjaajat sekä meidän lastenlääkärit oli ihan huipputyyppejä! Varsinkin mun toisen ohjaajan kanssa meillä osui kyllä huumorintaju niin yksiin. Erityisesti diabeteksen ja astman hoito tosiaan tulivat niiden viikkojen aikana tutuksi, kun meillä kävi lapsia kontrolleissa. Pääsin puhalluttamaan sekä PEF:iä että Spirometriaa, antmaan astmalääkkeitä ja olemaan mukana mukana juoksurasituksessa ja neuvomaan astmalääkkeiden otossa. Nyt on kyllä itselläkin kirkaana mielessä, miten niitä lääkkeitä tulee ottaa ihan oikeaoppisesti, ja opin myös eri astmalääkkeistä.
Samoin diabeteksen kohdalla opin eri insuliineista, ja vähän että miksi jollain menee joku insuliini tietyllä annoksella. Ja hiilihydraattien laskemisesta sekä muista ruokavalioon liittyvistä jutuista. En ikinä ennen ole ymmärtänyt miten hankalaa diabeteksen hoito lopulta on! Varsinkin jos on aktiivinen urheilijanuorukainen, joka ei välttämättä aina ole niin kovin innostunut siitä hoidosta. Ja niihin sokeritasapainoihin kun vaikuttaa niin moni juttu, esimerkiksi liikunta, stressi, rakastuminen ym. Plus sitten kaikki vanhempien erot, ongelmat koulussa ja kaveripiirissä sekä mahdolliset alkoholikokeilut ja kaikki.... Huh. Opin myös jonkin verran tulkitsemaan arvoja, ja tiedän nyt selkeästi periaatteet diabeteksen hoidossa. Lisäksi insuliinipumppu tuli tutuksi, vielä kun pääsin näkemään kuinka se asennettiin lapseen. Pumppuhan on tosi monipuolinen kapistus, jos sen toimintoja vain hyödyntää. Insuliinipumpussa on nimittäin ateriaopas, joka neuvoo, kuinka paljon tulisi pistää, kun oppaaseen laittaa hiilihydraattimäärän ja verensokerin. Lisäksi pumpusta saa asetettua jaettuja tai "pitkitettyjä" boluksia, jolloin pumpusta tulee ensimmäinen annos vaikkapa ennen rasvaista pitsaa, ja seuraava noin puolessa välissä. Pitkitetty bolus on siinä mielessä fiksu, että sitä voi käyttää vaikkapa leffan aikana: jos leffassa on mukana karkkipussi, sen sisältämän hiilihydraattimäärän tarvitseman verran voi laittaa pumppuun ennen elokuvaa, ja pumppu annostelee insuliinia tasaisesti koko leffan ajan, niin ei tarvitse kokoaikaa pistää. Tasapaino säilyy parempana, kuin jos pistäisi syödyn määrän vasta vaikkapa leffan jälkeen. Harmi on, että läheskään kaikki eivät pumpun toimintoja hyödynnä, ja myös verensokerien mittaaminen saattaa erityisesti pumpun kanssa jäädä vähäiseksi, jolloin henkilö ainoastaan pistää, muttei mittaa sokereitaan ollenkaan laittaessaan insuliinia. Ei kaikki kyniä käyttävätkään kyllä mitään erityisen innokkaita mittaajia ole, mutta koska pumpusta tulee tavallaan kokoajan ns. perusinsuliinia (basaali), niin olis aika olennaista tietää välillä että missä mennään.
Harjoittelun loputtua olen jatkanut kesätöissä samassa paikassa, kuin viime kesänäkin. Työnkuva on sama edelleenkin, mutta kyllä sitä on huomannut viisastuneensa vuoden aikaa! Esimerkiksi tässä yhtenä päivänä otin kantaa erään potilaan insuliinihoitoon, mihin en olisi varmastikaan osannut sanoa mitään, ellen olisi ollut tuolla poliklinikalla harjoittelussa, ja siellä tutustunut eri insuliineihin. Tämä kesä vielä olisi tarkoitus jatkaa samassa paikassa, ja ensi kesäksi sitten keksiä jotain muuta.
