Kuulumisia

Voisimpa aloittaa taas jälleen postauksen päivittelemällä koulutöiden määrää :D. Mutta ihan oikeasti, varmaan viimeksi yo-kirjoitusten aikaan oli näin paljon hommia ja stressiä koulun takia... Ollaan muun muassa opiskeltu kirran tunneilla triagea ja leikkaushoitotyötä ja no niin sitte on ollu mielenterveystyötä ja sisätauteja, kun nehän on sitten ne seuraavat harjottelupaikat. Niihin liittyen on sitte ollu kokeita ja sitä tehtävää ja tätä tehtävää, ja lisäks tällä viikolla oli viiminen mahdollisuus palauttaa kuntosuunnitelma jiiäneejiiänee....

Sisätautien merkeissä myös päästiin tällä viikolla kanyloimaan. Mullahan oli jo aluksi lievä kammo tai jännitys asiaa kohtaan, koska aikaisemmin harjottelussa olin päässyt hommaa seuraamaan. Ei siinä siis muuten mitään, mutta homma näytti lievästi sanottuna vaikealta, eikä potilaan kommentti "ei tää muuten satu, paitsi sitte ku menee ohi suonesta". Joo, sehän olikin lohduttava toteamus :D. Mua ei siis ikinä ollu kanyloitu, joten aika jännittynein fiiliksin asetuin siihen sängylle, kun viimein tuli mun ja parini vuoro. Lupaiduin siis ensimmäisenä, koska aattelin että sitte siinä on vielä aikaa seurata miten se menee. No siinä sitten kun kaveri laitteli tavaroita valmiiksi ja valmisti itseään henkisesti sekä vielä etsi sen mun suonen, kammo/jännitys kasvoi suoranaiseksi peloksi, ja koska mulla on aika vahva refleksi että vedän helposti käden kokoajan pois, meinasin tehdä nytkin. Oikeasti teki mieli ottaa ja lähteä juoksemaan, ja melkein tärisin ja itkin siinä. Lopulta sitte opettaja kysyi, että voisko joku tulla pitelemään mua kädestä. No käden pitäjän sainkin ja kanyyli sujahti hienosti suoneen. Nyt muistona on paitsi kuvat, myös hieno mustelma mun kädessäni. Muita kuvia varsinaisesta kanyylistä mulla ei nyt varsinaisesti ole saatavilla, mutta tässä näette lopputuloksen: 

Sitten taas kun tuli mun vuoro pistää.... Noo, kyllähän se jännitti vielä kun opettaja seisoi siinä selän takana (toki siis tarkoituksena oli auttaa mua). Kokeilin kaksi kertaa, ja ei. Eheei. Kaverilla oli niin huonosti täyttyvät suonet, että eihän se onnistunut ollenkaan. Ensimmäisellä kerralla vedin täysin ohi, ja toisella survaisin alun jälkeen jonnekin vikaan. Hyvä ettei kaverille jääny jopa traumoja, kuulemma sen verta sattui. Ja hälläkin oli eka kerta toi. Vaikka kyllä hänkin tiesi varsin hyvin, että hällä on huonot suonet, ja ei siis sillain mitenkään säikähtänyt tai muuta, mutta varmasti kyllä kirosi omaa tuuriaan (:D). Ja koska kaikkia oli jo pistetty molempaan käteen, jäi pistämisen harjoittelu sitten vielä seuraavalle mahdolliselle kerralle. Pakko sanoa, että kyllähän tosta vähän huono fiilis jäi... Kyllä mä tiedän ettei se ole aina helppoa valmistuneillekaan, mutta tiedän myös  että sitten seuraavalla kerralla on vielä isommat paineet onnistua. Muutenkin tuli vaan sellanen perus "luuserifiilis" (mikä sanavalinta :D) kun ei onnistunutkaan, tai sellanen että no hitto vie. Mutta onneksi tässä on nyt vielä tosiaan mahdollista harjoitella tuota ennen harjoitteluakin, niin eiköhän se siitä.

Parin viikon päästä harjoitellaan kuitenkin vielä laskimoverinäytteen ottoa, saas nähdä miten se menee... Ainakaan aikaisemmin mulla siis ei ole mitään kammoa ollut pistämisestä tai verinäytteistä, mutta onhan siitä jo aikaakin kun viimeksi labrassa jouduin käymään... Salaa harkitsen kyllä emlan (puudute) käyttämistä, mutta nojaa, eiköhän tuo mene ihan ilmankin :D.

Vielä loppuun muutama kuva  Greyn anatomiaa, kun sopi niin hyvin noihin kirran juttuihin: 

Sydänääniä ja virtsapusseja

Eipä ole tullut taas vähään aikaan päiviteltyä. Mutta on tässä kyllä ollut monen moista hommaakin, ryhmätyötä, väitöskirjan lukua, kuntosuunnitelman palauttamista....

Tällä viikolla me myös ollaan päästy labratunneilla harjottelemaan lasten katetrointia, pissapussien laittamista, sydän- ja hengitysäänten kuuntelua sekä limaimuja ja limanäytteiden ottoa. Niin ja nenämahaletkut laittoa. Kaikki siis nukkevauvoille. Katetrointi ja limaimut sujuivat kertauksen jälkeen jo ihan ok, olihan niitä harjoiteltu jo aikaisemminkin, mutta pissapussien laitto vaati hieman miettimistä, ettei liimapinnat tarttuneet jokapaikkaan, ja hengitys- ja sydänäänten kuuntelu taas vaati hieman harjoittelua. Tuntuu kyllä ettei ainakaan tollasen lyhyen harjottelun jälkeen välttämättä vielä ihan tosta noin vaan pysty tunnistamaan eri ääniä ja mistä ne vois johtua... Toki nyt jonkun vinkunan tunnistaa helposti ja rohinankin, mutta ei mulle ainakaan nyt muistuneet mieleen mistä mikäkin johtu (ai mikä keskittyminen? pitäis varmaan alkaa pikkuhiljaa kertailla, ettei tuu niin kauheeta paniikkia - se koe kuitenkin lähenee koko ajan). Varsinkin sitten mitä tulee sydänääniin. Onneksi se on kuitenkin aina se lääkäri joka sen diagnoosin tekee, mutta sitten taas hoitajan pitää osata tarkkailla tilannetta.

Labrojen välissä ehdittiin myös haaveilla vauvasimulaattoreista:


Jossain koulussa tollasia on kuulemma kai ainakin aikaisemmin ollu käytössä, ihan siis niin että ne sai/piti viedä kotiin o.O. Mutta meillä on vaan ihan tavalliset vauvanuket, ja sitten se lapsi keneltä me niitä ääniä kuunneltiin. Kieltämättä vois olla aika hauskaa saada tollanen hoidettavaks :D. Ja toisaalta varmaan hyödyllistäkin sitte tulevaisuutta ajatellen, kun on neuvolassa töissä (ei ainakaan mulla ole ihan heti suunnitelmissa lasta hommata), että olis ehkä jotain tuntumaa siihen vanhemmuuteen. Plus että noi on itseasiassa aika söpön näkösiä, ei ollenkaan sellasia pelottavia robottivauvoja kuin voisi kuvitella :D. Mutta arvatenkin se tulis aika kalliiksi.....

ps. Opiskeltiin tänään myös leikkaussalijuttuja, ja voi herran jestas, musta ei kyllä varmasti tule ikinä mitään leikkaussalihoitajaa. Oon varmaan harjottelussakin niin niiden kaikkien kauhu, jos nyt sellanen käy että joku mut erehtyy leikkaussaliin päästämään. En nyt sanois että oon varsinaisesti joku häslääjä, mutta voin niin kuvitella kuinka kokoajan kuljen jostain väärästä kohtaa tai kosken jotain väärää aluetta, ja sitte onkin jo joku steriili alue kontaminoitunut. Tottakai siihenkin sitten tottuu ja oppii ne asiat, mutta oon ehkä vähän sitten kuitenkin sellainen, että ihan joka tilanteessa ei kaikkia liikkeitä tule harkittua loppuun saakka.... Vaikka ei ne nyt voi olettaakaan että kaikkea heti osaisi, mutta huvitti vaan silloin tunnilla kun käytiin niitä sääntöjä yms. läpi :D.

Heissan!

Koulussa ei oo tällä hetkellä tapahtunu mitään kauhean ihmeellistä, paitsi että ollaan päästy testailemaan kuntoa ja mittailemaan toisiltamme verenpaineita yms.! Voin kyllä kertoa että mun kunto on aikalailla sieltä surkeimmasta päästä, mutta onneks tohon kurssiin kuuluu henkilökohtaisen kuntosuunnitelman laatiminen itselle :D. Ihan mielenkiintoista kyllä sinänsä nähdä ihan mustaa valkoisella omasta kunnosta, laittaa ainakin ajattelemaan jos ei muuta. Tarkoituksena oliskin nyt alkaa harrastamaan jotain, jos ei muuta, niin aikain lenkkeilyä. Tosin ei sillä, niinhän mulla on ollu tässä viimeisen pari vuotta, muttaa... No, ainakin me meinattiin kaverin kanssa lähteä tanssitunnille, kun hän sai ilmaislipun jostain tapahtumasta. Täytyy vaan kattoa millon kerkeäisin sinne suunnalle, luultavasti en ihan heti kun tällä oli kaikenlaista menoa ja me ollaan jo sovittu että seuraavaks on hänen vuoro raahata itsensä tänne. Lisäks tarkotus olis alkaa vetämään sellasta kävelyryhmää. En muista oonko maininnu asiasta jo joskus tänne, mutta tällä hetkellä näyttää vähän siltä että kiinnostuneita ei vissiin kauhean montaa ole...

Mutta oikestaan mun pitikin vaan tulla hehkuttamaan tätä syksyä! Normaalisti en tykkää syksystä yhtään, ja talvellakin innostus laantuu yleensä aika nopeasti, koska vihaan ylikaiken kylmää ja pimeää. En ole sitten ollenkaan aamuihmisiä, ja mikään ei saa mua enempää toivomaan, että voisi vain jäädä sängynpohjalle, kuin se että tajuaa et on ihan pakko nousta ja raahautua kylmään ja pimeään pakkasilmaan putsaamaan autoa (eli tervetuloa kaikki harjottelujen ja tulevien työpaikkojen aamuvuorot<3 eivaan tykkään kyllä muuten tehdä enemmän aamua kuin iltaa, mutta toi aikaisin herääminen on jotain niin kamalaa). Toisekseen inhoan sitä, kun pitää pukea kauhea kerrokset päälle että ylipäänsä tarjentuisi pihalla (ja kun hiukset ei vaan suostu olemaan nätisti pipon kanssa, tai vaivalla laitettu kampaus litistyy). Mutta mikäs siinä kun aurinko paista ja vielä toistaiseksi on ollu ihanan lämpöistäkin! Ja illalla taas on kivaa hengailla kotona kynttilän valossa. Edes pienet ongelmat kaverien kanssa ei ole saaneet mua pahemmin lannistumaan, koska on vaan ollu niin kiva kun on voinut opiskellakin parvekkeella auringon valossa :). 

Ainoastaan nyt kokeet toki vähän stressaa, kun niitä olis ens viikolla useammatkin....

    Ahkeraa opiskelua... ;)

   Kaikkea sitä tuleekin katseltua tv:stä :D

"Fiilistely-musaa":




ps. Kyllä, noi kuvat on tavallistakin huonompilaatuisia, mutta en jaksa just nyt alkaa tappelemaan, kun siis tein noi kollaasit pic collagella kännykällä, ja jostain syystä ne jäi nyt kauhean pieniksi.

Toisen viikon kuulumisia

Huh, tuntuipas oudolta eilen marssia kouluun, kun vastassa oli joukko uusia ykkösvuoden opiskelijoita. Tarmoa täynnä ja innokkaina aloittamaan uuden lukuvuoden, siinä missä itse olen ollut nyt päälle viikon koulussa ja autokoulun takia lintsannut pari viimeistä päivää + tallustelin sisälle lökäreissä (vrt. uusien oppilaiden pakonomainen tarve antaa itsestä hyvä kuva), sillä olin kerrankin menossa koulun jälkeen harrastamaan :D. Nojoo, kaikkein oudointa ehkä asiassa on se, että olin jo melkein ehtinyt tottua koulun tyhjyyteen, kun viime keväänäkin oli aika rauhallista, ja toisekseen tuntuu myös jännältä etten ole itse tutori. Kun siis aikaisempina vuosina lukiossa ja yläasteella toimin tukioppilaana, jolloin tottakai olin itse vastaanottamassa uusia oppilaita ja järjestämässä kaikenlaista toimintaa (paitsi toki sillon kun itse olin uusi). Mutta jotenkin ajattelin sillon viime vuonna, että tässä koulussakin riittää jo tarpeeksi hommaa, ja AMK:ssa kuitenkin tuutorin pitäis olla aika aktiivinen myös vapaa-ajalla....

Mutta kyllähän sitä hommaa tuntuukin riittävän. Vaikka ei sillä, välistä mietin kyllä että miten ikinä selvisin lukiosta ja kirjoituksista, kun nytkin tuntuu että miten riittää aika. Ja lukiossa kumminkin tuli ainakin lähes jokapäivä kotitehtäviä, plus sitten kaikki esseet ja kirjat mitä piti lukea yms. Niin siihen verrattunahan tässä kai on kuitenkin aika vähän tehtävää. Mutta ehkä se johtuu siitä, kun viime vuonna kerkesi tottua siihen ettei pahemmin ole muuta kotihommaa kuin kokeisiin lukeminen. Mutta nyt tottapuhuen mun pitäis tälläkin hetkellä olla lukemassa... vaan nappasimpas itselleni jostain päänsäryn, eikä tuo lukeminen oikein muutenkaan nappaa. HLA-MatchMaker-algoritmi ja acceptale mismatch mitä?

Kotitehtävien lisäksi ollaan siis harjoiteltu vauvojen hoitoa, puhuttu harjoitteluista, ja ymmmn... no siinäpä ne oikeastaan onkin :D. Lähinnä ollaan opiskeltu kaikkea lapsiin liittyvää, muuten ei ole vielä oikeestaan ollut mitään järkevää. Niin paitsi kerrattu lääkelaskuja. Oikeastaan osa meidänkin luokasta palaili vasta eilen lomilta, että nyt vasta pyörähtää sitten koulu oikein kunnolla käyntiin. Kunhan vaan saisin jonain päivänä sen HOPS:ini takaisin, niin pääsisin katsomaan, josko siellä olis jotain kivaa valinnaista kurssia vielä tälle vuodelle, kun olisin parin ylimääräisen pisteen tarpeessa...
Ja kunhan saisin tietää harjoittelupaikkani, niin loppuisi tämä panikoiminen!

Kuva Tehy-lehdestä, joka pamahti tänään postiluukusta. Artikkelin oli siis tarkoitus ikäänkuin toimia aasinsiltana aiheeseen, jota me pohdittiin myös koulussa tässä yksi päivä, eli hyvään ohjaamiseen, ja sitä kautta mun harjoitteluun. Mullahan on/oli nimittäin hakea nyt mielenterveyden harjoitteluun, kuten jo joskus aikaisemmin mainitsin. Hain erääseen ns. tukiasuntolaan, siis sellaseen missä ilmeisesti asuu jotain päihdekuntoutujia tms. Alunperin olisin halunnut lasten ja nuorten pariin, mutta sinne ei pääse ellei ole aikaisempaa kokemusta alalta (lähihoitajan tutkinto ja suuntautunut mielenterveystyöhön). Mikä on toisaalta varmaan ihan hyväkin, koska kyllähän se varmasti olis ollut aika raskasta kun siellä olis joutunut kohtaamaan niitä 16-vuotiaita (ei-niin-kaukana omasta ikäluokasta) nuorempia itsemurhaa yrittäneitä tai muuten tosi vakavasti sairaita nuoria, ja jotain perheväkivaltaa kokeneita pieniä lapsia. Mielenterveysongelmat kun muutenkin on aika rankkoja, ja sitte miettii että vanhemmat olis ollu aika lähellä sitä omaa ikää, ja kun lapset ja nuoret on muutenkin aika herkkiä, saatikka että on oikeasti vakavia mielenterveydellisiä ongelmia. Ja sitte se niihin ongelmiin liittyvä hoitotyö, esim. kaikki pakkohoidot sun muut. Ehkä enemmän se syy, miks olisin sinne halunnut hakeakin, oli enemmän se ajatus siitä, kuinka hienoa olis päästä auttamaan noita lapsia ja nuoria, kuin se kuinka rankkaa se tulis olemaan. Varsinkin tässä vaiheessa opiskeluja, kun on vasta se ensimmäinen harjottelu (+ kesätyöt) takana, ja se ammatillinen identiteetti on vasta kehittymässä. Eli sen takia ehkä ihan hyvä että päätin hakea -en edes mihinkään psyk. osastolle- vaan tollaseen ehkä vähän kevyempään paikkaan. Vaikka kyllä tuollakin varmasti saa nähdä ja kuulla monenmoista, ainakin sen perusteella mitä nyt on vanhemmilta mielenterveysharjoittelun jo tehneiltä kuullut... Kunhan vaan sellasen paikan, että jos tulee henkisesti tiukkoja paikkoja (voin kuvitella että ylipäätään mielenterveystyössä tarvitaan hyvää itsetuntoa, ja että kestää asiakkaiden/potilaiden mahdolliset haukut jne.), niin sais tukea ja ohjausta! Toivottavasti nyt vaan kanssa pääsisin sinne (pitäiskin lähettää sähköpostia opettajalle)....

Home is where heart is.

Päivänvalossa kaikki näyttää kirkkaammalta, vai miten se meni? Ainakin varsinainen koti-ikävä on jälleen selätetty, jotan ihme kriiseilyä (ja paniikkia tulevasta vuodesta lukuunottamatta). Ei tää periaatteessa kodilta tunnu samaan tapaan kuin kotikoti, mutta ihan hyvä täällä kuitenkin on ollut asua. Joten enköhän mä täällä vielä kolme vuotta kestä? Vaikka kouluun palattuani kyllä huomasin, että joo meidän luokka on ehkä entistäkin jakaantuneempi. Mutta, siitä ja monesta muusta jutusta vähän myöhemmin.

Sen sijaan seuraavaksi saatte pienen esittelyn siitä, minkälaisessa paikassa oikein asustan. Nimittäin tänään sain idean, että voisin tosiaan esitellä tätä mun kämppää ja muutakin. No, helpommin sanottu kuin tehty jos ideana on kuitenkin pysyä (ainakin toistaiseksi) anonyyminä. Koska kyllähän jokainenmun kämpässä käynyt mut tunnistaisi. Vaikka voi olla että tunnistaa nytkin, eihän se ole kovin vaikeaa laskea 1+1+1 ja niin edelleen. Joka tapauksessa, seuraa läjä epämääräisiä kuvia muutaman selityksen kera:

Kuten alimmaisesta kuvasta näkyy, mulla on ikkunalaudat! Ikkunalaudat, joilla voi istua ja hengailla ja katsella talvella putoilevia lumihiutaleita. 

Kahdessa ylimmäisessä kuvassa on nähtävissä mun hyllykköä sekä yöpöytää, alimmaisissa sitten vaatekaappia (vaatteistahan mua ei juuri ainakaan voi bustata :D) ja sitte viimeisen kuvan on lähinnä tarkoitus esittää sitä että sain tänään jopa jotain muutakin aikaiseksi kuin käydä koulussa. Mutta lisäksi kuvassa vilahtaa myös mun valkoinen pöytäliina.

No, vessan oven nuppi, ja koukkuja. Noista tarroista otin kuvan ihan sen takia, että mua sattu ärsyttämään kun mun kalenteri ei sitten millään pysy seinässä. Mä olin ihan varma että nyt siinä on sellaset teipit, että se vihdoin pysyy - mutta ei.... Kun en viittis tohon kohtaan naulaakaan lyödä.

Joo. Tää ei siis oo tosiaan ihan missään keskustan vilskeessä, vaan tällein kivasti vähän syrjemmässä et on mettää ja kallioitakin yms. (mikä on mulle tosi tärkeetä, koska se on yks niistä jutuista mistä tykkään ihan sikana mun lapsuuden kodissa/ympäristössä). Ja tästä ihan läheltä lähtee valaistu pururata (alin kuva oikealla)! 

Koti-ikävä.

Mä en oikeasti uskonut että tämä enää vuoden jälkeen iskisi, mutta niin vaan kotoa lähdön jälkeen on fiilikset heitelleet ihan laidasta laitaan. Ei niinkään ole sellasta samanlaista pelkoa siitä, ettenkö mä pärjäisi tai että kotikoti ei tuntuisi enää kodilta (eikä missään tuntuisi enää kodilta), vaan vellon vaan sellasessa oudossa tunteessa siitä, että täällä pitäisi taas vuosi pärjätä. Että mun pitäis jokainen päivä (mitä nyt täällä olen) olla _yksin_ (vaikka en mä kai loppujen lopuksi kauhean yksin ole, kun iskä soittelee/facettaa lähes joka päivä, samoin isovanhemmat soittelee ja siskon kanssa viestitellään kanssa yleensä päivittäin + kyllä noi välillä tulee käymäänkin). Ja vuosi tuntuu ihan järjettömän pitkältä ajalta, vaikka mä tiedän että lopulta se menee ohi hujauksessa. Mutta kotona kun on tottunut että ei ole käytännössä ikinä yksin. Mikä sekin on jännää, koko kesän oikeestaan ei olis halunnu mitään niin paljoa  kuin hieman rauhaa, mutta nyt taas olis sellanen fiilis että voisin vaan hypätä autoon ja karauttaa sinne melun ja melskeen sekaan. Siitäkin huolimatta, että meidän iskä on varsinkin parin viimeisen viikon aikana käyny välistä aika lujaa hernoille. Sama hemmo lupas kuitenkin nyt kesälomallaan karauttaa tänne vaihtamaan mun lampun, ja lupas kanssa käyttää samalla kaupassa hakemassa lisätäytettä jääkaappiin, mikäli tarvis. Lisäksi pakkausten seasta löytyi tämmönen:

Miten muka vois olla kärttynen ihmselle, joka salaa änkee karkkia mukaan mun tavaroihin? Ei mitenkään.

Että kai se kolme kuukautta sitten tosiaan oli pitkä aika. Muistan vielä, miten vikana päivänä täällä ajattelin, kuinka hassulta tuntuu jättää tämä paikka ja että olisin kolme kuukautta vaan kotona. Ja nyt taas sama fiilis on toistepäin. Ensi vuosi tässä vaiheessa kuitenkin paitsi jännittää, myös mietityttää. Itsehän en ole koko kesänä ollut yhteydessä juuri kehenkään, koska viime vuonna sain oikeastaan tasan yhden sellaisen kaverin, jonka kanssa tuli edes viestiteltyä facebookissa koulun jälkeen. Ja tiedän että aika moni muu meidän luokalta on nähnyt toisiaan useampaankin kertaan kesän aikana, joten toivottavasti nyt en ole jäänyt ihan totaalisesti ulos kaikesta. Jotenkin vaan ei läytynyt sellaista suurempaa yhteistä juttua kenenkään kanssa, osin asiaan varmasti vaikutti se, että olin koko alun ihan jäätävässä yskässä/nuhassa, eli ei tehnyt kauheasti mieli olla sosiaalinen. Lisäksi asun vähän eri suunnalla kuin muut.

Toki minä olen selvinnyt yksin ennenkin, ja sitten taas mulla on paljon kavereita muualla (plus että yrittämällähän niitä uusia saa, tässä tapauksessa tarkoitus olisi muun muassa aloittaa uusi harrastus nyt syksyn aikana). Juurikin suunniteltiin esimerkiksi yhden kaverin kanssa, että millon tää vois tulla käymään täällä ;). Ja eiköhän se tästä, kun vaan arki lähtee taas kunnolla käyntiin. Luultavasti muutaman viikon päästä, kun ollaan jo täydessä touhussa koulussa ja muutenkin, mietin taas että mitäköhän hittoa, ja että kyllähän se arki rullaa hyvin ja täällä asuminen on kivaa, kun kotonakin pääsee käymään melkein aina kun haluaa. Ja että facebookin chatti ja ilmaiset puhelut on keksitty, ja niiden välityksellä on edelleen ihan kätevää muun muassa kommentoida tv-sarjojen tapahtumia siskolle. Joten ei, mä en soita äidille (ylpeys ei vuosi sittenkään antanut periksi), vaan sen sijaa mä menen nukkumaan (koska mun on koko illan ollut maha kipea, ja nää tunteet johtuu varmaan osin väsymyksestäkin). Ja huomenna marssin kauppaan ostamaan uuden hammasharjan (koska mun yybersöpö hammasharjani jäi kotiin), lampun yöpöydän valaisimeen ja mustaherukkamehua. Minähän en ole jälleen nuhassa kun koulu alkaa, prkl :D.

30 faktaa

Vähiin käy ennen kuin... öö no jotain. Tarkoituksena oli tulla päivittämään kuinka muutamasta vastoinkäymisestä huolimatta (kuinka vaikeaa voi olla koota peg-letku tai laittaa tiskikone käyntiin? Vaikeaa) selvisin päivästä kahden tuntemattoman sijaisen kanssa, kukaan ei kuollut ja kaikki saatiin hoidettua. Mutta olihan tässä blogissa tarkoitus puhua muustakin kuin kesätöistä/opiskeluista, eikä ketään oikeasti varmaan edes kiinnosta lukea jokaikisessä postauksessa kuinka onnistuin tänään pistämään napapiikin tai kuinka eilen pidin mummoille tietovisan (jeij.), joten....

Voisin vaikka kertoilla jotain random faktoja musta itsestäni. En tiedä onko tämä sen kiinnostavampaa, mutta ainakin opitte ehkä tuntemaan mua paremmin. Eikä mun elämä sitä paitsi toistaiseksi ole tarpeeksi jännittävää että siitä riittäis ihmeemmin kerrottavaa. Ehkä sitten taas kun koulu alkaa...

1. Pidän ylikaiken lapsista ja toimin Mll:n lastenhoitajana

2. Lempparimusiikkiani on pop ja country, esim. Luke Bryan, Avril Lavigne, Summer Set ja random ruotsalaiset pop- ja jopa iskelmätähdet :D

3. Joku kuitenkinkin kysyy tätä, niin juu haluaisin mieluiten työskennellä ala-asteella tai neuvolassa. Myöskään sairaalan lastenosasto ei ainakaan tällä hetkellä tuntuis poissuljetulta jutulta.

4. Mutta tykkään myös vanhusten kanssa työskentelystä. Vaikka en ehkä ihan ammattia siitä haluais.

5. Ikinä ei voi olla liian vanha kuuntelemaan Smurffeja tai katselemaan Peppi Pitkätossua. Ihan sama mitä muut sanoo.

6. Rakastan sairaalasarjoja, esim. House, Teho-Osasto, Strong Medicine, Saaristolaislääkäri, Greyn anatomia....

7. Mutta kerrottakoon että lisäksi olen niinkin "nolife" että olen koukuttunut myös Emmerdaleen. Ja tylsinä hetkinä (eli varsinkin jos välttelen jotain muuta tärkeää :D) tulee seurattua myös Kauniita ja Rohkeita, Hulluna häämekkoihin, Pikakurssi kodinostoon ja muita Livin sisustus/lifestyle- ja koirankoulutusohjelmia :D. Harmi vaan kun mulla ei näy MTV:tä, niin en pysty enää kattelemaan Teiniäitejä, Plain Janea, Degrassia tai Akwardia. Paitsi tietysti netistä, mutta ei se ole ihan sama...

8. Tv-sarjoista puheenollen omistan myös Svt playn (ruotsalaisen SVT-kanavan app, samanlainen kuin vaikka Ylen Areena) kännykässäni, minkä kautta tulee tiirailtua joskus muutamia sarjoja. Ja Netflix toki on myös loistava keksintö.

9. En todellakaan ole mikään maailman paras kokki. Tykkään kyllä laittaa ruokaa, mutta välistä se vaan menee vähän siihen että turhaudun...

(Viimeisin taidonnäyte. Joku viisampi voisikin nyt valaista että mitäköhän tolle oikein kävi? Villi veikkaus on, että yöksi pöydälle jättäminen ei ollut kovin viisas veto, mutta sitä en tiedä mitä toi valkonen on. Ei joka tapauksessa huvittanut syödä enää, ja ens kerralla varmasti muistan tunkea jauhelihan ja muunkin ruoan jääkaappiin.)

10. Ulkonäöstä sen verran että en ole tyytyväinen painooni (joo aika perus varmaan naisten keskuudessa, mutta silti). Sen sijaan pituuteeni taas olen, vaikka en mikään hujoppi olekaan, vaan juuri ja juuri keskipituinen.

11. Lempi elokuvani on Lainakengissä

12. Lempivärini on laivastonsininen

13. Olen ehkä täysin nolo ja -kuten sanottua - nolife, mutta en koskaan maistanut alkoholia alaikäisenä paria hörppyä enempää (nekin vanhemmilta :D). Nykyäänkin mieluummin ehkä vietän kavereiden kanssa aikaa ihan selvinpäin, vaikka välillä tuleekin myös käytyä baareissa.

14. Mun suku on superpieni: omistan tasan yhden sisaren, vanhemmat, kahdet isovanhemmat, enon ja yhden serkun.

15. Toisaalta kaveripiirini on sitten taas nykyään aika laaja, vaikka suurin osa asuukin joko kotiseudulla tai omilla opiskelupaikkakunnilla ja sen takia ei nähdä ihan jatkuvasti

16. Yritän epätoivoisesti pitää blogin lisäksi myös päiväkirjaa

17. Päädyin terkkariks oikeestaan aika pitkälti koska musta ei ollukaan lääkäriks, ja sit aloin pohtia muita vaihtoehtoja. Ja nyt tää tuntuu ihan omalta jutulta. Jotenkin vielä tän kesän aikana on oikeasti havahtunu siihen miten paljon muutkin asiat vaikuttaa ihmisiin (potilaisiin/asukkaisiin/mikskä nyt haluaakaan kutsua), kuin ne lääkärin määrämät lääkkeet tai suorittamat toimenpiteet. Ja kun kyse on yhteistyöstä, niin onhan hoitajalla myös todella tärkeä merkitys potilaan lääkehoidossa yms.

18. Opiskelen lähempänä Keski-Suomea 19. Inhoan ötököitä

20. Omistan maailman huonoimman suuntavaiston

21. Lempiruokiini kuuluvat mm. Lasagne, pyttipannu, pitsa ja makaronilaatikko sekä pasta ja kanakastike (jossa paprikaa  ja pekonia). Myös mummon lihapullat sekä peruna ja kanakastike on parhautta <3. 

22. Jos pitäisi valita mikä suklaa olen, sanoisin varmaan keksisuklaa. Jotkut saattaa helposti kuvitella, että olen ehkä aika hiljainen ja rauhallinen, mutta se riippuu aikalailla seurasta. Periaatteessa siis jol, esimerkiksi siskooni verrattuna olen huomattavasti rauhallisempi ja harkitsevaisempi, mutta oikeassa seurassa minä olen se joka ensimmäisenä kierii siellä lumihangessa alasti tai laulaa Dancing Queenia kaverin kanssa koulun ruokalassa.

23. En ole vieläkään muistanut uusia opiskelijajärjestön jäsenyyttä, jotta saisin uuden tarran korttiini... Josko tässä piakkoin, tai pitänee toivoa ettei ruokalassa huomata mitään (/ uskotaan ettö uusi tarra on matkalla; vaikka ainahan voin tulostaa kuitin), minähän en ala maksamaan joka päivä lähemmäs 7e ruoasta, vaikka se hyvää onkin

24. Olen käynyt ulkomailla Viron ja Ruotsin matkoja lukuunottamatta tasan 2 kertaa

25. Pelkään pimeää

26. Kuvailisin itseäni empaattiseksi, luotettavaksi ja tosiaan aika rauhalliseksi, välillä jopa ujoksi. Kavereilta on myös tullut kommenttia että olen lempeä ja hyvä kuuntelemaan ja lohduttamaan (aina ei itsestä siltä tunnu, mutta pyrin kuuntelemaan ja lohduttamaan parhaani mukaan).

27. hukkaan helposti tavaroita, en niinkään töissä mutta kotona etsin jatkuvasti jotain kynää tai paperia

28. Lempi karkkejani on suklaa ja nallekarkit

29. Pienempänä olin kauhea Abba-fani ja tykkäsin myös Jari Sillanpäästä 

30. Tykkään lukea paljon

Eiköhän 30 faktaa riitä tältä erää... Saa toki kysellä koko ajan jos joku haluaa tietää jotain vaikka opinnoista tai mistä tahansa :).