Tulevan terkan tunnustukset: kesäloma

Voisko tää sade jo loppua? Ei sillä, eipähän ainakaan ärsytä olla töissä sen sijaan, että voisi olla pihalla. Mutta arvannette, että ei niitä mummeleitakaan kiinnosta ulkoilla, jos pihalla tulee kokoajan joko lunta, rakeita, räntää tai vettä. Ja minä kun haaveilin aurinkoisesta kesästä, rusketuksesta, asukkaiden kanssa ulkona olemisesta ja autolla ajelemisesta ilta-auringossa. Ja p*skat. Jollain oli muita suunnitelmia mun kesän varalle :D. Kerrankin kun olisi jopa tuo ranta ja järvi lähellä, niin eipä tarvitse paljoa haaveilla uiskentelusta, kun enimmillään olen juuri ja juuri uskaltanut varpaat kastella. No, saapahan hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä yhtään mitään aktiivista.

Totisesti, tuntuu etten ole vielä ehtinyt tekemään yhtään mitään muuta, kuin käydä töissä. Juhannukseksikaan ei ollut mitään suunnitelmia, joten vietin tämän viikonlopun vain vanhempien luona grillaillen jne. No eipä sillä, kyllä tää kolmen päivän vapaa ihan vapaan merkeissä tuli tarpeeseenkin. Muuten olen käynyt kirjastossa lainaamassa kasan kirjoja, siivonnut, suunnitellut vaihtoa, sopinut kavereiden kanssa muutaman tapaamisen myöhemmälle kesälle ja.... No, eiköhän se ole jo tullut selväksi, että mun elämä on yleensä aika tylsää :D. Tai siltä tuntuu. No, onneksi sentään myöhemmin kesällä on tiedossa muutama ihan hauska tapahtuma, ja suunnitelmissa olisi tehdä pieniä roadtrippejä tähän lähiympäristöön, jahka noi säät vaan paranisivat. Jotenkin odotan ihan hirveästi sitä, että pääsisi oikeasti kävelemään kaupungilla shortsit ja toppi päällä ja tapaamaan kavereita vaikka ihan vaan jätskien merkeissä. Piknik voisi olla myös kiva. Lisäksi ikävöin meidän parin vuoden takaisia ajeluja kaveriporukalla ympäri kaupunkia ja lähikuntia, joten olisi kiva jos tänäkin kesänä taas menisi jossain kohtaa vuorot yksin, ja päästäisiin ajelemaan pitkin öisiä katuja.Vaikka onneksi pääsee sentään sitten syksyä pakoon myöhemmin.

Töissä sentään olen huomannut viihtyväni. Työporukka on tosiaan ainakin tähän mennessä tuntunut mukavalle, samoin asukkaat. Vaikka ihmisiähän nekin on siinä missä mekin, ja kaikille sattuu huonojakin päiviä tai kausia, eikä kaikki aina tule kaikkien kanssa toimeen. Sinänsähän työ on sitä samaa perushoitoa mitä viimevuonnakin, mutta aina sitä oppii kaikenlaista, kun työskentelee eri ihmisten kanssa. Jokaisella asukkaalla on myös vähän omat hommansa, jo ihan diagnoosien puolesta. Kenellä on parkinson, kenellä sydämen vajaatoiminta, kenellä diabetes ja kenellä skitsofrenia jne. Ja mitä kaikkea niihin sitten liittyy. Haavahoitoja olen myös päässyt jonkin verran tekemään, mikä on ihan tervetullutta hommaa, sillä koen että itsellä ei vielä loppujen lopuksi ihan hirveästi kokemusta niistä ole. Perusjutut kyllä on ainakin jotenkin hanskassa, mutta muuten sillä saralla riittää vielä harjoiteltavaa, jotta itsekin osaisi tulevaisuudessa paljon paremmin valita juuri oikeat haavanhoitotuotteet. Viriketoimintaa järjestetään kanssa paljon mikä on kiva.

Tosin kauhulla, tai pikemminkin jännityksellä, odotan seuraavia viikkoja, sillä meille on tulossa ilmeisesti näin kesällä paljon intervallipaikkalaisia. Nämä pari viikkoa kun ovat mun mielestä olleet sellaisia sopivan kiireisiä: tekemistä on riittänyt, mutta on ollut myös aikaa vain olla ja antaa huomiota asukkaille. Inhoan sitä, jos kokoajan pitää sännätä jonkun kanssa paikasta toiseen, eikä ole aidosti aikaa vain olla ja jutella. Kyllähän sitä vessareissullakin tulee tärkeimmät kuulumiset vaihdettua, mutta ei se ole sama asia, kuin se että aidosti istuisi porukalla keskustelemassa, tai kehittäisi vaikka ekstempore jotain kivaa tekemistä. Mun mielestä olisi ikävää vain lykätä mummelit aulaan ilman, että kenelläkään olisi missään kohtaa yhtään aikaa seurusteluun. Onneksi tuolla oikeasti välitetään noista asukkaista! Samoin kuin edellisessäkin kesätyöpaikassa. Ja varsinkin kesätyöntekijänä pystyy vielä vähän eri tavalla jakamaan sitä aikaansa, kun meille ei tuolla kuulu mitkään paperityöt tms. Mutta esimerkiksi yksi kaveri kertoi olleensa aikaisemmin paikassa, missä hänelle oli ihan suoraan sanottu, ettei asiakkaiden kanssa kuulu keskustella. Oikeasti mitä ihmettä?! Miten sitä muuten voi tietää, jos jollain on muistisairaus edennyt tai yöllä ei saa kipujen takia nukuttua tms. Toisekseen keskustelu voi olla myös osa viriketoimintaa ja kuntouttavaa toimintaa. Sen avulla voi myös selvittää minkälaisesta toiminnasta asukas tykkää, tai on aikaiseimmin tykännyt tai mistä asioista tää asukas muuten tykkää ja mitä pitää tärkeinä, tai mitä inhoaa (esim. ruoka: jos joku ilmoittaa, että aamupalapuuro maistui pahalta, voi miettiä kannattaako sitä enää toisten yrittääkään tarjota).

Koska tämä sää ei totisesti ole innostanut myöskään kuvaamaan (+ kaikki vähänkin järkevät kuvat on ipadin muistissa, ja meikäläinen ilmeisesti rikkoi sen johdon tuosta -taas), myöskin tämä postaus jää ilman kuvia. Jälleen. Tylsää, mutta parempi näin, kun läntätä taasen miljoona kuvaa, jotka ei mikään liity mihinkään. Sen sijaan saatte säähän sopivan videon. Ehkäpä tässä sateessa tosiaan on jotain puhdistavaakin?

Harjoittelu siis loppui, ja kesäloma alkoi. Tai kesäloma ja kesäloma.... En muista kuinka paljon olen kesätöihin liittyen tänne kirjoitellut, todennäköisesti en kuitenkaan kovin paljoa. Siispä, aloittakaamme aivan alusta. Muistanette nimittäin kuitenkin, kun mielenterveysharjoittelun aikoihin hehkutin, kuinka paljon tykkäsin siitä paikasta, ja myös siitä että siellä ei niin paljoa tehty mitään erikoisia toimenpiteitä (vaikka loppujen lopuksi ihastuin myös "perus" osastotyöhön :D)? No niin. Sehän oli samoihin aikoihin, kun päätin että todellakin lähden sinne vaihtoon. Niimpä päätin tammikuussa kesätyöhaun alkaessa, että voisi olla kiva hakea johonkin mielenterveyspaikkaan. Kuitenkin, koska halusin pitää vaihtoehdot avoimena, laajensin aluetta myös muihin potentiaalisiin paikkoihin, jotka olisivat ehkä vähän erilaisia, kuin missä olen tähän mennessä ollut. Tärkein kriteeri oli kuitenkin, että edelliskesän tapaan en palaisi vanhempien paikkakunnalle, vaan jäisin opiskelupaikkakunnalle. Ensinnäkin kesän vietto siellä houkutteli, mutta toiseksi koti-ikävän määrä olisi varmasti syksyllä vaihdon koittaessa kasvanut triljoonakertaisesti, mikäli olisin ensin viettänyt kesän kotona (, jossa ei ensinnäkään melkein ikinä ole yksin). Tosin ympäristön painostuksesta laitoin kuitenkin myös viestiä edelliseen työpaikkaan. Lisäksi laitoin ensimmäiseen harjoittelupaikkaan, ja sinne osastolle missä olin harjoittelussakin, hakemukset. Kieltämättä harmittaa näin jälkeenpäin, että noista kahdesta viimeisestä tuli hylkäys, vaikka silloin en ihan tosissani ehkä niitä hakemuksia laittanutkaan.

Loppujen lopuksi kävin täällä kahdessa haastattelussa. Toinen paikka oli sellainen, että sinne olisin ensisijaisesti halunnut ihan sydämeni pohjasta, ja koska haastattelu meni hyvin (ja haastattelijan kommenttien perusteella olin jo lähes varma paikasta) jätin menemättä erääseen kolmanteen haastatteluun. Jälkeenpäin ajateltuna myös se harmittaa, mutta eipä tuolle enää voi mitään. Onneksi sentään tuosta toisesta paikasta tuli hyväksyvä vastaus. Paikka on aikailailla saman tyylinen mitä viimevuonnakin, eli ikäihmisten parissa ollaan vieläkin, mutta silti ihan erilainen. Tuolla järjestetään jonkin verran toimintaa myös paikan ulkopuolisille, ja paljon enemmän kaikenlaista viriketoimintaa, ryhmiä yms. Mikä on tosi kiva. Ensimmäinen ajatukseni paikasta tosin oli, että mitenkähän tulen tuolla koko kesän viihtymään.... Talo on iso, ja varsinkin aamuisin ja iltaisin pesujen aikaan on kiireistä. Lääkehoitolupia mulla ei myöskään tuolla ole, ja tulevaisuudessa ehdin antaa näytön luultavasti vain suun kautta annettavista lääkkeistä. Lääkehoitoa ei siis siinä mielessä myöskään juurikaan tule, toisin kuin viime kesänä. Onhan tuolla muutenkin ihan erilaista, kuin osastolla sairaanhoitajaharjoittelijana. Nyt vähän aikaa paikassa olleena voisin kuitenkin sanoa, että siellä on ihan mahdollista viihtyä ainakin nyt tämä kesä. Työkaverit on mukavia, ja siellä on monta muutakin kesätyöläistä jotka on aloittaneet nyt vähän aikaa sitten. Myös asukkaat on suurimmaksi osaksi mukavia. Ja nyt kun päivärytmi on jo vähän tuttu ja asukkaatkin alkaa käydä päivä päivältä tutummiksi, on helpompi toimia yksinkin, eikä tunne olevansa enää kokoajan ihan niin hukassa :).